5+1 joululahjavinkkiä kumppanille

No Sex and the City

Jos olette yhtään samanlaisia kuin minä, teistäkin monella lienevät vielä jouluostokset tekemättä. Erityisesti kumppanille on usein hankala keksiä mitään järkevää paketin täytettä, ja niinpä homma jää helposti viimetinkaan. No, onhan tässä vielä noin 132 tuntia aikaa lahjojen avaamiseen, eli vielä ei ole kiire eikä mikään! Tämän kunniaksi päätin tehdä pienen kokoomapostauksen parhaista joululahjaideoista kumppanille paperiin käärittäväksi. Jos paketit oman kuusesi alla siis yhä loistavat poissaolollaan, nappaa näistä ideoista koppi!

1. Kuten kaikki tietävät, kovat paketit ovat parhaita, ja siksi kannattaa ehdottomasti lahjoa kumppania kirjoilla. Yksi parhaista ideoista on mielestäni eroottinen kirjallisuus - näinä nettipornon aikoina se on vähän kuin kiihottavan materiaalin downshiftaamista. Veikkaankin tästä vuoden 2017 trendiä! Itse pidän erityisesti Rachel Kramer Busselin editoimista antologioista, joita löytyy monen monituisen teeman ympärille koottuna. Näissä kirjoissa ei myöskään koskaan ole esimerkiksi naisia halventavia, rasistisia tai homofobisia tekstejä, joten niitä lukiessa voi keskittyä hyvällä mielellä silkkaan fiilistelyyn. Esimerkiksi Fast Girls -kokoelma on ehdottomasti pakettiin käärimisen arvoinen.

2. Erotiikan lisäksi myös erilaiset seksuaalisuuteen liittyvät tietokirjat ovat kiinnostavia, ja seksioppaat aivan erityisesti ns. sellaisia lahjoja, jotka jatkavat antamista. Suosittelenkin esimerkiksi varsin perusteellista mutta samanaikaisesti kepeää The Big Bang -teosta. Hyvin varustelluista kirjakaupoista löytynee myös monta muuta mielenkiintoista manuaalia, joten ei muuta kuin etsimään omaa silmää miellyttävää sellaista!

Vinkki: Jos sait loistavan kirjalahjaidean just nyt, mutta valitsemasi opus pitää tilata netistä eikä se siten ehdi paikalle jouluksi, printtaa kirjan kansikuva ja paketoi se kera itsetehdy lahjakortin tai muun lappusen, josta käy ilmi että kirja on tilattu ja matkalla. Hifistelijät tekevät kokonaisen feikkikirjan pahvista tai jostakin vanhasta kirjasta, jonka kanteen liimaavat lahjakirjan kuvan. Tämä on useaan kertaan testaamani ja hyväksi havaitsemani tapa seivata liian myöhäiset lahjaostokset ja saada silti pakettiin jotain kivaa ja aika suloista!

3. Liukuvoiteet ovat myös loistavia lahjoja. On täysin käsittämätöntä, että liukkareista ei puhuta enemmän ja että niitä ei käytetä enemmän, vaikka näinkin yksinkertainen pieni juttu todennäköisesti parantaisi meistä suunnilleen kaikkien seksielämää ihan suunnattomasti! Bonuksena liukkarit ovat myös varsin kohtuuhintaisia, joten tällainen paketti sopii myös pienellä budjetilla liikkeellä olevalle tontulle. Muista kuitenkin tarkastaa, että valitsemasi liukkari sopii yhteen ehkäisymuotosi ja mahdollisesti käytössä olevien lelujen kanssa. Apua löytyy esimerkiksi tästä liukkaritaulukosta ja asiantuntevissa liikkeissä luonnollisesti myös myyjältä.

4. Bondagekahleet. Minun on pitänyt kirjoittaa pari vuotta sitten joululahjaksi ostamistani kahleista erillinen postaus jo, no, parin vuoden ajan, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi. Kerrottakoon nyt siis asiasta näin pähkinänkuoressa: olemme olleet kahleisiin ihan älyttömän tyytyväisiä, ja suosittelen moisia kaikille! Nämä nimenomaiset kahleet valmistanut Tarrata on valitettavasti tällä hetkellä tauolla, mutta erilaisia kahleita löytyy kaikkien seksikauppojen valikoimista. Kannattaa myös muistaa, että kahleiden kanssa on lupa ottaa oikein kevyesti ja käyttää niitä itselle parhaiten sopivalla tavalla - niistä voi siis olla iloa myös heille, joita täysi 50 Shades -meininki ei voisi vähempää kiinnostaa.

5. Jos kumppanin kärsivällisyys ei riitä kokonaisiin kirjojen lukemiseen, mutta haluat silti lahjoa tätä lukumateriaalilla, aikakauslehtiin panostaminen on aina hyvä idea. Minä ainakin rakastaisin ikuisesti jotakuta joka hommaisi minulle kestotilauksen johonkin hyvään lehteen! Enkä ole ainoa: oma kumppanini ei varsinaisesti ole lukuihmisiä, mutta tämäkin innostuu aina laadukkaista aikakauslehdistä. Suosittelen esimerkiksi Bust-klassikkolehteä ja kotimaista Samua, joka on feministinen miestenlehti = ehdottoman kiinnostava ja kannattamisen arvoinen projekti.

+1. Seison edelleen myös viime vuotisen lahjavinkkilistani takana, ja niinpä voitte tsekata lisäideoita tältä SinCity:fin kanssa yhteistyössä kokoamaltani listalta. Kuulin parinkin lahjotun yllättyneen iloisesti viime vuonna pakettiensa sisällöstä, joten uskon samojen tuotteiden voivan tuoda iloa moneen tupaan myös tänä jouluna!

 

Millä sinä aiot lahjoa kumppaniasi, tai mitä haluaisit omasta lahjapaketistasi löytyvän?

Kommentit

Mahdoton Nainen

Ihan pakko muuten kehaista SinCityä! Sain nyt syksyllä vihdoin käytettyä keväällä sun blogista voittamani lahjakortin, ja en voisi olla tyytyväisempi SinCityn palveluun! Haluamaani Lelo Siri 2 -vibraattoria ei sattunut löytymään kaupan hyllystä silloin kun menin liikkeeseen sitä ostamaan ja lahjakortin voimassaolokin oli juuri päättymässä. Mutta omistaja sekä jatkoi lahjakorttini voimassaoloaikaa että otti yhteystietoni ylös, että pystyi ilmoittamaan minulle kun Siriä taas saapui liikkeeseen.

Eli ensiluokkaista palvelua, liiketila oli miellyttävä asioida ja Siristäkin on muodostunut lempileluni! <3

Jemina
No Sex and the City

Ihana kuulla sekä lahjakortin hyödyllisyydestä että mukavasta palvelusta! Just tämän takia soisin niin kovin mielelläni, että tällaisista moderneistä ja ihmisystävällisistä erotiikkaliikkeistä puhuttaisiin enemmän - että yhä useampi tietäisi niistä ja niiden kivasta ilmapiiristä,  ja pääsisimme vähitelle eroon siitä ajatuksesta, että kaikki seksiliikkeet ovat pimeitä ja jotenkin tahmaisia.

Looking for...

Tilasin juuri minulle ja kokille lahjaksi leluja. Geisha kuulat olivat uskomattomat sekä penisrenkaat. Harmi vain, että sairastuin vakavasti ja nyt olen itseasiassa seksi kiellossa! Tästä tulee tuskaisaa... 

Jemina
No Sex and the City

Lelut ovat kyllä ehdottoman hyvä lahjaidis kumppanille - etenkin kun niistä hyötyy myös lahjanantaja itse!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.