Iskurepliikeistä, tai: Paljonko jääkarhu painaa?
Käyttääkö kukaan itseäänkunnioittava ihminen enää iskurepliikkejä? Tätä mietin törmätessäni Iltalehden juttuun parhaista iskureploista. Ymmärrän kyllä, että valmiiksi treenatuista lausahduksista saattaa olla apua ujoudesta ja flirttailuongelmista kärsiville… Mutta siitä huolimatta olen ehdottomasti iskurepliikkejä vastaan. Ne nimittäin kuulostavat aina juuri siltä: repliikeiltä. Ulkoaopetelluilta, joita voi kokeilla keneen tahansa. Iskureplan kuuleminen ei todellakaan saa minua tuntemaan oloani mitenkään erityiseksi eikä myöskään kerro minulle mitään repliikin lausujasta.
Ystäväporukallani on tapana säännöllisin väliajoin viihdyttää toisiaan puhumalla surkeimmista avauksista, joita olemme baarissa tai muualla pokaustarkoituksessa kuulleet. Muutama näistä typeryyksistä löytyi myös Iltiksen listalta. Kuten esimerkiksi “Ovatko vanhempasi simpukoita, kun olet tuollainen helmi?”, joka on niin vanha ja typerä, että ehkä se alkaa jo olla tulossa takaisin muotiin. Samaa sarjaan kuuluu myös “Sattuiko, kun putosit taivaasta?” ja kaikki sen lukuisat variaatiot. Jos joku sanoisi näin minulle, lopahtaisi kiinnostukseni välittömästi. Ei kannata alkaa pokata ketään replalla, joka on löytynyt vitsikirjoista jo 90-luvulla!
Iltalehti neuvoi myös, että jos tähtäimessä on pelkän panon sijaan jotakin vakavampaa, voi kokeilla repliikkiä “Luulen, että rakastan sinua. En voi olla täysin varma asiasta ennen kuin suutelemme.” Huh huh! Omasta vähän jäyhästä suomalaismielestäni rakastaa-verbiä noin helposti viljelevä ihminen ei voi olla muuta kuin epäilyttävä.
Listalta löytyi tietysti myös humoristisia repliikkejä. Tai siis “humoristisia” – yksikään niistä kun ei ollut mielestäni mitenkään hauska. Jos joku sanoisi minulle, että “Neiti taitaa harrastaa sukeltamista kun keuhkot ovat noin hyvässä kunnossa”, saattaisi tämä hyvinkin saada nyrkistä. Ei kenenkään kroppaa tulla kommentoimaan tuolla tavalla! Mitä helvettiä!
En siis millään muotoa kykene käsittämään, mikä tarkoitus tällaisilla typerillä one-linereilla on. Jos joku lähestyisi minua vaivaantuneesti jotakin vähän tyhmää sopottaen, olisi sekin parempi kuin repliikkien laukominen. Hölmöys on ihan ok, kunhan se on omaa eikä sieltä vitsikirjasta tai iltapäivälehdestä opeteltua. Repliikkifeikkaamisella sen sijaan ei päästä pitkälle. Itse ainakin tykkään aidoista ihmisistä, en sellaisista jotka tankkaavat kotona pelimieskirjaa ja painavat sanoja valmiiksi muistiin.
Pakko tosin tunnustaa, että olen elämäni aikana kuullut yhden hyvän, tai siis omaan huumorintajuuni sopivan iskurepliikin. (Tosin repla toimi lähinnä siksi, etten ollut kuullut sitä aikaisemmin. Nyt se tuskin vetoaisi minuun enää samalla tavalla.) Se meni näin:
Lähestyjä: Do you know how much a polar bear weighs?
Jemina: Err, no?
Lähestyjä: Me neither. But enough to break the ice.
Mitkä ovat surkeimmat koskaan kuulemasi iskurepliikit? Onko hyviä iskurepliikkejä olemassakaan?
Kuva: jaiks.net