Me tarvitsemme Wonder Womania

Pari päivää sitten kävin katsomassa pitkään odottamani Wonder Womanin. Leffasta kohkattiin etukäteen paljon, ovathan naispuolisten supersankareiden tähdittämät elokuvat edelleen todella harvinaisia ja odotukseni olivatkin todella korkealla. Vaan täyttyivätkö ne? Sanoisin, että tavallaan ei, ja kuitenkin ehdottomasti kyllä. Elokuvana Wonder Woman ei ollut erityinen taideteos – eikä sen sitä tarvitsekaan olla. Kaiken kaikkiaan leffa on äärettömän tärkeä ja Wonder Woman juuri sitä, mitä me tällä hetkellä tarvitsemme.

kuva: Clay Enos – Warner Bros. / IMDB

 

Eräs suosikkifeministeistäni, Jessica Valenti, kirjoitti ylistävässä kolumnissaan itkeneensä vuolaasti sekä leffan aikana että sen jälkeen. Valentin tunteet nousivat pintaan leffan naishahmojen takia, leffan maailman takia ja sen takia, millaisiin rooleihin naiset tässä elokuvassa pääsivät, kenties ensimmäistä kertaa. ”It’s one thing to intellectually recognize the power of representation, quite another to feel it in your bones when you finally see it”, Valenti kirjoitti. Ymmärsin kyllä ajatuksen, pidinhän itsekin elokuvaa tärkeänä jo etukäteen. Mutta että kyyneleet silmissä supersankarileffassa? Siihen en sentään uskonut.

Mutta kuinkas sitten kävikään. Epäilyksistäni huolimatta kyyneleet kihosivat silmiini heti elokuvan ensimetreillä kun valkokankaalle ilmestyi myyttinen Themyscira-saari, jossa amatsonit harjoittelivat taistelutaitojaan: suuret soturit, hillittömät fyysiset taidonnäytteet, vaikuttavat stuntit…

Mikään näistä asioista ei tietenkään ole ennennäkemätöntä Hollywood-elokuvissa, mutta yksi asia on: se, että kaikki nämä mahtavat soturit olivat naisia. Voimakkaita ja vaikuttavia, eikä mikään heidän liikkeissään tai edes dramaattisissa slow motion -kohtauksissa näyttänyt siltä, että ne olisi tehty mieskatsojien kuolattavaksi. (Itse asiassa miesnäkökulma puuttui elokuvan alkupuolelta käytännössä kokonaan, eihän koko Themyscirassa edes ollut miehiä, ei ennen kuin he kutsumattomina vieraina sinne saapuivat ja toivat mukanaan kaikenlaista pahaa.)

En muista koskaan nähneeni mitään vastaavaa.

Kuten Valenti kirjoitti, representaatioiden tärkeyden voi tietää, mutta jonkin näin uuden näkeminen on eri asia, ja siksi sen vaikutus saattaa olla paljon voimakkaampi kuin etukäteen olisi voinut kuvitella. Se voi saada aikuisen ihmisen itkemään elokuvateatterissa siksi, että valkokankaalla on kohtaus, jossa on ainoastaan sankarillisia naisia. Naisia, jotka pelastavat päivän – ja siinä sivussa maailman. Voimaannuttava alkaa olla sanana jo aivan hirveä klisee, mutta silti sitä on pakko käyttää: tapa, jolla Wonder Woman esittää naiset, on monella tapaa nimenomaan voimaannuttava.

Me tarvitsemme lisää tällaisia kohtauksia, tällaisia kuvia. Me tarvitsemme Wonder Womania.

Sen lisäksi, että Wonder Woman tarjoaa niin lapsille kuin aikuisillekin mahdollisuuden pukeutua vahvaksi naissankariksi naamiaisiin tai Halloweenina, elokuva myös todisti, että naisen ohjaama ja naisen tähdittämä toimintaelokuva voi tehdä rahaa, ja että siten naisten rooleissa niin elokuvissa kuin elokuvamaailmassakin on kiistatta laventamisen varaa. Lisäksi se, että ainoastaan naisille järjestetyistä elokuvanäytöksistä nostettiin ensin hirveä haloo ja sitten peräti oikeusjuttu, samalla kun maailma on edelleen täynnä erilaisia herrakerhoja joihin naiset eivät pääse, kertoo paljon valta-asetelmista ja yhä vallitsevasta epätasa-arvosta.

Joskus yksi supersankarielokuva voi paljastaa paljon valtarakenteista – ja siitä, miten ne ovat vähitellen murtumassa. Siksikin Wonder Woman on juuri sitä, mitä me tarvitsemme.

Vaan entäpä itse elokuva sitten, muuten kuin representaatioiden suhteen? Niin, se oli ihan hauska, peruseeppinen toimintaelokuva, mutta lajityypissään monella tavalla ihan tavanomainen. Mutta mitä sitten? Olisi epäreilua vaatia, että Wonder Womanin tulisi vain naispäähenkilönsä vuoksi olla mestariteos, siinä missä lukuisat miessankareista kertoneet leffat ovat saaneet ihan rauhassa olla kerrassaan keskinkertaisia.

Tasa-arvoa on myös se, että naisillakin tulisi olla oikeus tehdä ja tähdittää keskinkertaisia supersankarielokuvia ilman että kukaan pitää asiaa sukupuolesta johtuvana epäonnistumisena.

 

Jos aihe kiinnostaa, jatka lukemista: Yöpöydällä: Wonder woman UnboundViikon video: Black Widow – Age of Me

 

seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.