Me tarvitsemme Wonder Womania

Ladataan...
No Sex and the City

Pari päivää sitten kävin katsomassa pitkään odottamani Wonder Womanin. Leffasta kohkattiin etukäteen paljon, ovathan naispuolisten supersankareiden tähdittämät elokuvat edelleen todella harvinaisia ja odotukseni olivatkin todella korkealla. Vaan täyttyivätkö ne? Sanoisin, että tavallaan ei, ja kuitenkin ehdottomasti kyllä. Elokuvana Wonder Woman ei ollut erityinen taideteos – eikä sen sitä tarvitsekaan olla. Kaiken kaikkiaan leffa on äärettömän tärkeä ja Wonder Woman juuri sitä, mitä me tällä hetkellä tarvitsemme.

kuva: Clay Enos - Warner Bros. / IMDB

 

Eräs suosikkifeministeistäni, Jessica Valenti, kirjoitti ylistävässä kolumnissaan itkeneensä vuolaasti sekä leffan aikana että sen jälkeen. Valentin tunteet nousivat pintaan leffan naishahmojen takia, leffan maailman takia ja sen takia, millaisiin rooleihin naiset tässä elokuvassa pääsivät, kenties ensimmäistä kertaa. "It’s one thing to intellectually recognize the power of representation, quite another to feel it in your bones when you finally see it", Valenti kirjoitti. Ymmärsin kyllä ajatuksen, pidinhän itsekin elokuvaa tärkeänä jo etukäteen. Mutta että kyyneleet silmissä supersankarileffassa? Siihen en sentään uskonut.

Mutta kuinkas sitten kävikään. Epäilyksistäni huolimatta kyyneleet kihosivat silmiini heti elokuvan ensimetreillä kun valkokankaalle ilmestyi myyttinen Themyscira-saari, jossa amatsonit harjoittelivat taistelutaitojaan: suuret soturit, hillittömät fyysiset taidonnäytteet, vaikuttavat stuntit...

Mikään näistä asioista ei tietenkään ole ennennäkemätöntä Hollywood-elokuvissa, mutta yksi asia on: se, että kaikki nämä mahtavat soturit olivat naisia. Voimakkaita ja vaikuttavia, eikä mikään heidän liikkeissään tai edes dramaattisissa slow motion -kohtauksissa näyttänyt siltä, että ne olisi tehty mieskatsojien kuolattavaksi. (Itse asiassa miesnäkökulma puuttui elokuvan alkupuolelta käytännössä kokonaan, eihän koko Themyscirassa edes ollut miehiä, ei ennen kuin he kutsumattomina vieraina sinne saapuivat ja toivat mukanaan kaikenlaista pahaa.)

En muista koskaan nähneeni mitään vastaavaa.

Kuten Valenti kirjoitti, representaatioiden tärkeyden voi tietää, mutta jonkin näin uuden näkeminen on eri asia, ja siksi sen vaikutus saattaa olla paljon voimakkaampi kuin etukäteen olisi voinut kuvitella. Se voi saada aikuisen ihmisen itkemään elokuvateatterissa siksi, että valkokankaalla on kohtaus, jossa on ainoastaan sankarillisia naisia. Naisia, jotka pelastavat päivän – ja siinä sivussa maailman. Voimaannuttava alkaa olla sanana jo aivan hirveä klisee, mutta silti sitä on pakko käyttää: tapa, jolla Wonder Woman esittää naiset, on monella tapaa nimenomaan voimaannuttava.

Me tarvitsemme lisää tällaisia kohtauksia, tällaisia kuvia. Me tarvitsemme Wonder Womania.

Sen lisäksi, että Wonder Woman tarjoaa niin lapsille kuin aikuisillekin mahdollisuuden pukeutua vahvaksi naissankariksi naamiaisiin tai Halloweenina, elokuva myös todisti, että naisen ohjaama ja naisen tähdittämä toimintaelokuva voi tehdä rahaa, ja että siten naisten rooleissa niin elokuvissa kuin elokuvamaailmassakin on kiistatta laventamisen varaa. Lisäksi se, että ainoastaan naisille järjestetyistä elokuvanäytöksistä nostettiin ensin hirveä haloo ja sitten peräti oikeusjuttu, samalla kun maailma on edelleen täynnä erilaisia herrakerhoja joihin naiset eivät pääse, kertoo paljon valta-asetelmista ja yhä vallitsevasta epätasa-arvosta.

Joskus yksi supersankarielokuva voi paljastaa paljon valtarakenteista – ja siitä, miten ne ovat vähitellen murtumassa. Siksikin Wonder Woman on juuri sitä, mitä me tarvitsemme.

Vaan entäpä itse elokuva sitten, muuten kuin representaatioiden suhteen? Niin, se oli ihan hauska, peruseeppinen toimintaelokuva, mutta lajityypissään monella tavalla ihan tavanomainen. Mutta mitä sitten? Olisi epäreilua vaatia, että Wonder Womanin tulisi vain naispäähenkilönsä vuoksi olla mestariteos, siinä missä lukuisat miessankareista kertoneet leffat ovat saaneet ihan rauhassa olla kerrassaan keskinkertaisia.

Tasa-arvoa on myös se, että naisillakin tulisi olla oikeus tehdä ja tähdittää keskinkertaisia supersankarielokuvia ilman että kukaan pitää asiaa sukupuolesta johtuvana epäonnistumisena.

 

Jos aihe kiinnostaa, jatka lukemista:
Yöpöydällä: Wonder woman Unbound
Viikon video: Black Widow - Age of Me

 

seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.
Share
Ladataan...

Kommentit

kullannuppu (Ei varmistettu)
Jemina
No Sex and the City

Hei olipa huippuhyvä kun kommentoit, olin meinaan unohtanut linkittää toiseen samaa aihetta käsittelevään kiinnostavaan tekstiin, jonka bongasin ja jota olen tässä pari päivää pohdiskellut: Wonder Woman - To boycott, or not to boycott.

Molemmissa on todella tärkeitä pointteja. Itse en ollut esimerkiksi tullut edes ajatelleeksi, että ehkä elokuvaa pitäisi boikotoida pääosanesittäjän näkemysten ja tekojen takia (viitaten siis tämän aikaan Israelin armeijassa, tiukkaan siionismiin yms.). Tämä on luonnollisesti suoraa seurausta omista etuoikeuksistani, että koko asia ei ollut tullut mieleen - esimerkiksi palestiinalaisella katsojalla varmasti kyllä olisi tullut.

Mutta niin, mitäköhän asialle sitten pitäisi tehdä, mitä mieltä siitä olla? Tuossa linkkaamassani Middle East Eyen tekstissä sanotaan, että palestiinalaisvetoisen Boycott, Divestment, Sactions -ryhmän boikottikriteereissä tavataan keskittyä boikotoimaan israelilaisia yrityksiä ja instituutioita, eikä kehoteta boikottiin yksityishenkilöitä vastaan. Näillä kriteereillä Hollywood-leffaa ei siis tarvitse boikotoida, näytteli siinä kuka tahansa. Toisaalta kuten artikkelissa myös sanotaan, on vähintäänkin ymmärrettävää päättää boikotoida elokuvaa, jonka päähenkilön esittäjällä on sellaisia mielipiteitä kuin Gadot'lla selvästi on.

Tämä onkin tosi vaikea kysymys. Olen vilpittömästi sitä mieltä, että elokuvalla voi olla todella positiivinen vaikutus niin useiden ihmisten elämään ja Hollywood-kulttuuriin yleisesti. Samanaikaisesti Gadot'n näkemyksiä ei voi eikä pidä puolustella millään tavalla ja on totta, että tätä ei todellakaan pitäisi nostaa jonkinlaiseksi esikuvaksi ja idolisoida. Helppoa vastausta tähän dilemmaan tuskin on. Boikotti olisi varmasti paras vaihtoehto, se lienee selvää. Mutta samalla ymmärrän ehdottomasti sen, että ihmiset haluavat nähdä elokuvan - minäkin halusin, koska uskon sen olevan monella tavalla merkityksellinen.

Parasta, mitä itse osaan tässä tilanteessa tehdä, onkin varmaan lähestyä aihetta problematic faves -konseptin kannalta: myöntää, että tykkäsi jostakin ongelmallisia piirteitä sisältävästä elokuvasta/sarjasta/muusiikista, ja sitten keskustella näistä ongelmallisista aspekteista ja pitää niitä esillä ilman että on samalla hylättävä kokonaan tuosta elokuvasta/sarjasta/muusiikista saamansa positiiviset asiat. En nyt oikein saa ajatustani muotoiltua millään järkevällä tavalla, mutta tuossa videossa kela tiivistetään näin: "Ultimately, it’s really important the accept the media that you consume for what it truly is, which means not making apologies for it or trying to justify anything that is problematic about it. You can still like it and you can still find positive things in it, even if those positive things are flipping."

Mitä mieltä olet tästä pohdinnasta?

Silma (Ei varmistettu)

Kävin tänään katsomassa Wonder Womanin, ja koin kyllä melkoisia tuntemuksia. En itkenyt, mutta ei siitä paljon puuttunut. Uskomatonta nähdä niin paljon naishahmoja, jotka ottavat paikkansa, eivät hahmotu miesten kautta eikä heitä ole tehty miellyttämään. Ja, vaikka pääosan esittäjä on kaunis, ei seksikkyys ole itsetarkoituksellista. Näitä tunteita ei ole kovin helppoa pukea sanoiksi, en pystynyt kuvailemaan miehelleni, miksi minusta tuntui siltä, miltä tuntui tai miksi elokuva oli niin poikkeuksellinen. Kävimme katsomassa elokuvan yhdessä mutta hän katsoi kohtuullisen hyvän supersankarileffan ja minä sen lisäksi jotain muuta.

Olen samaa mieltä: me tarvitsemme Wonder Womania! Ja me tarvitsemme prinsessa Leiaa ja luutnantti Uhuraa! Scifissä on muutenkin kunnostauduttu sekä erilaisten naishahmojen että ei-valkoisten hahmojen esittämisessä. Suosittelen katsomaan tällä silmällä mm. muutenkin laadukasta sarjaa The Expanse. Koin lievempänä samanlaista voimautumista, kun näin marsilaisen taistelualuksen, jonka kapteeni ja ensimmäinen perämies ovat molemmat naisia. Toki edelleen sarjan päähenkilöistä kolme neljästä on miehiä, ja porukan nainen on samalla myös porukan ainoa musta, mutta esim. Maan korkeinta valtaa edustaa intialainen nainen.

Jemina
No Sex and the City

The Expanse on kyllä mainio, muun muassa juuri tuosta syystä! Muistan lukeneeni useista haastatteluista, että kirjailijat ovat tarkoituksella pyrkineet rakentamaan hahmokavalkadinsa siten, että 90% hahmoista ei olisi valkoisia, angloamerikkalaisia miehiä. Ja tässä on myös onnistuttu, eli peukkua heille!

Ja sarja on itse asiassa mukana suunnittelemassani (ja luonnoksissa jo pienen ikuisuuden viihtyneessä) postauksessa tv-sarjoista, joiden naiskuva on vähän totuttua monipuolisempi. Yritänkin rykäistä sen pian valmiiksi, tämä on meinaan tosi kiinnostava aihe, josta olisi kiva keskustella enemmänkin - ja tietysti kuulla lisää suosituksia!

Kommentoi

Ladataan...