Ruma totuus muotilehdistä?
Stay Beautiful: Ugly Truth in Beauty Magazines-video on levinnyt somessa hurjasti viimeisen viikon aikana. Videolla sen tehnyt Oskar T. Brand tarkastelee muotilehtiä ja niiden mainosmääriä, niiden välittämää naiskuvaa sekä sitä millaisia fiiliksiä lehtien on todettu lukijoissaan herättävän. Brand heittää myös ilmoille varsin vahvan väitteen: “These magazines should be ILLEGAL. They’re fundamentally anti-women and anti-you”. Jäin miettimään tätä rohkeaa statementia. Olisiko tosiaan niin, että muotilehdet (tai ehkä naistenlehdet ylipäänsä) ovat jollakin perustavanlaatuisella tavalla naisvastaisia? Käyvätkö ne mainoksillaan, malleillaan ja erilaisia paremman naiseuden ohjeita pursuavilla sisällöillään salakavalaa sotaa meitä vastaan?
Oma suhteeni muoti- ja naistenlehtiin on ristiriitainen. Luen tällaisia lehtiä usein ja teen niiden kanssa myös töitä. Yhtäältä rakastan kiiltäväpintaisen lehden kanssa sohvalle käpertymistä… mutta toisaalta ainakin osa tällaisista lehdistä tekee minut lähinnä vain surulliseksi. On toki huomattava, että tilanne Suomessa on paljon parempi kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Briteissä: meillä lehdissä tapaa olla vähemmän mainoksia ja enemmän sisältöä, jonka lisäksi suomalaisessa sisällössä on usein myös ihan kunnon substanssia. Kulutus- ja mieskeskeisyyskään ei ole täällä yhtä överiä kuin suuren maailman sisarlehdissä toisinaan. Tosin tässä videossakin esiin tuotu mainosten, maksetun sisällön ja artikkelien väli hämärtyy toisinaan myös Suomessa, kuten esimerkiksi Sanna Ukkolan taannoisesta L’Oréalin pikku kirjurit -jutusta kävi ilmi.
Monet sanovat nyt todennäköisesti tietävänsä lehtien olevan fiktiota: että ne esittävät, samoin kuin vaikkapa elokuvat ja Instagram, todellisuutta kauniimman kuvan maailmasta, ja että kukaan meistä ei kuvittele niiden olevan täysin totuudellisia. Tämä pitää toki paikkansa. Valitettavasti on kuitenkin myös totta, että tällaisten medioiden nais- ja maailmankuva vaikuttaa meihin tästä huolimatta. Koen olevani hyvinkin tietoinen erilaisten lehtien (ja erityisesti niissä esiintyvien mainosten) esittämän maailman epärealistisuudesta, mutta huomaan siitä huolimatta joskus itsetuntoni notkahtaneen ja pahasti pari Cosmoa tai Glamouria selattuani.
Kun viettää puoli tuntia katsellen vain laihoja ja kauniita ihmisiä, muuttuu oman epätäydellisen itsen rakastaminen sellaisenaan salakavalasti vähän vaikeammaksi. En varsinaisesti vertaa itseäni muotilehtien kuvissa näkemiini ihmisiin, mutta minulle kyllä tulee päivänselväksi, että en kuulu heidän kanssaan samaan maailmaan. Tuo täydellisten vartaloiden, täydellisten kasvojen ja täydellisten elämien maailma on myös se, joka meille esitetään hyvänä, kauniina, menestyksen symbolina, kaiken kaikkiaan tavoittelemisen arvoisena. Ja silloin voi olla varsin vaikeaa joutua kohtaamaan se tosiasia, että on itse ihan toiselta planeetalta.
Niin ikävää kuin se onkin, monen tuotteen markkinointi pohjaa tietysti tähän reaktioon. Mitä rumemmaksi tunnemme itsemme, sitä todennäköisemmin tulemme käyttämään rahaa erilaisiin vaatteisiin, meikkeihin ja hoitoihin – melkein mihin tahansa mikä saa meidät tuntemaan olevamme askeleen lähempänä lehdissä nähtävää ihannemaailmaa. Voisiko tässä videon väitteessä siis olla tietty perä? Onko muotilehtien maailma vain inspiraation kaapuun puettua tavallisen naisen itsetunnon vähittäistä nakertamista?
En ole varma. Itse en ole valmis julistamaan muoti- ja naistenlehtiä täydelliseen pannaan, mutta uskon kyllä, että meidän tulisi suhtautua niihin kriittisemmin kuin yleensä teemme. Ja ehkä nauttia niistä kuten muistakin paheista, niin kuin vaikka tupakoinnista tai viinin juonnista – ainoastaan toisinaan ja silloinkin kohtuudella. Liikakäytöllä kun saattaa olla haitallisia vaikutuksia.
Millainen suhde teillä on muoti- ja naistenlehtiin? Ovatko ne naisvihamielisiä vai kivaa viihdettä – vai kenties molempia?