Seksuaalista häirintää ei pidä sietää

No Sex and the City

Trigger warning: seksuaalinen häirintä, ahdistelu

Nämä israelilais-amerikkalaisen ohjaaja Sigal Avinin #ThatsHarassment-videot ovat ihan heittämällä yksi vaikuttavimmista nettikampanjoista, johon olen vähään aikaan törmännyt. Avinin käsikirjoittamat ja ohjaamat public service ad -videot pyrkivät herättämään keskustelua seksuaalisesta häirinnästä. Esimerkiksi työpaikoilla tapahtuvaa häirintää esittävien videoiden kautta tekijät toivovat voivansa auttaa ihmisiä tunnistamaan häirintä helpommin, sanoittamaan tapahtunut ja puuttumaan asiaan. Sillä aivan kuten näissä videoissa, myös tosielämässä häirintä tapahtuu niin usein esimerkiksi leikinlaskun tai kohteliaisuuden verukkeella, että siihen saattaa olla todella vaikeaa reagoida tilanteen vaatimalla tiukkuudella. Tositarinoihin perustuvat videot ovatkin varsin ahdistavaa katsottavaa, niin tunnistettavia niiden kuvaamat tilanteet ovat.

 

Videot saivat minut muistelemaan useita itse kokemaani tilannetta, joissa on ehdottomasti ollut kyse seksuaalisesta häirinnästä, mutta joissa minä olen jotenkin jäätynyt ja toiminut kuten näiden videoiden naiset: pyrkinyt vain vaihtamaan puheenaihetta, tai nauranut vaivaantuneesti mukana kuin kyseessä olisi vitsi, tai koettanut jatkaa keskustelua aivan kuin kaikki olisi hyvin, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kampanjan tekijät ovatkin puhuneet nimenomaan siitä, miten etenkin monet naiset ovat niin tottuneita erilaiseen häirintään ja ahdisteluun, että se ikäänkuin normalisoituu. Jos jatkuvasti törmää tietynlaiseen käytökseen, sitä saattaa unohtaa kyseessä olevan asia, jota ei todellakaan tulisi sietää, ei koskaan. Jos kukaan muu ei kunnioita itsemääräämisoikeuttani, sitä saattaa unohtaa, että minulla on oikeus omiin rajoihini.

Etenkin tällaisissa täysin normaaleina alkavissa tilanteissa, työpaikalla tai vaikka lääkärin vastaanotolla, reagointi saattaa olla tosi vaikeaa: eihän kyseessä ole satunnainen hyökkääjä, me saatamme selitellä itsellemme, ja eihän se koskettanut minua mitenkään seksuaalisesti, paha oloni on siis varmaankin vain ylireagointia... Cosmopolitanin haastattelussa Avin puhuikin nimenomaan tästä häirinnän "harmaasta alueesta", jota sen puoleen tekijät kuin uhritkaan eivät välttämättä aina osaa mieltää häirinnäksi, ja halustaan näyttää nimenomaan tällaisia täysin tavallisina alkavia tilanteita, jotka sitten ikäänkuin nyrjähtävät joksikin ihan muuksi: “I realized that I really wanted to see what sexual harassment was instead of hearing about it and reading about it all the time ... There was nothing on it, everything was much more violent, or unreal, but there was nothing that showed the gray area of sexual harassment.”

Kun kulttuurimme suhtautuu naiskroppaan kuin se olisi jonkinlaista julkista omaisuutta, on usein vaikeaa muistaa, että meidän kehomme ovat ihan vaan omiamme.

Toivottavasti mahdollisimman monet saavat videoista ja tällaisista keskusteluista rohkeutta tajuta, että häirintään saa puuttua – että siihen on puututtava, ja tarvittaessa rajustikin. Itse todellakin toivon, että ensi kerralla kun työkaveri kommentoi rintojani, kun tuntematon mies alkaa yöbusissa supattaa minulle pikkutuhmia juttuja, tai kun baarissa joku kouraisee minua takapuolesta, minäkin muistaisin: se on häirintää.

Ja sitä ei todellakaan pidä sietää.

 

Jos aihe kiinnostaa, jatka lukemista:
Miehen huomiosta on lupa kieltäytyä
miehellä ei ole oikeutta naiseen
sinun kroppasi ei ole sinun

 

seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.
Share

Kommentit

Dompppa (Ei varmistettu)

Itseeni kohdistuneet sikailut ovat onneksi viime vuosina vähentyneet, mutta toista oli opiskeluvuosina yhdellä Suomen miesvaltaisimmista postinumeroalueista. Olen jälkikäteen miettinyt, olisiko joku Aikuinen Nainen (tm) voinut jo etukäteen jeesiä käsittelemään häirintätilanteita / häiritsijöitä tehokkaasti, tai ainakin tehokkaammin kuin mitä itse pitkään kykenin (itsehän aina jähmetyin hämmennyksestä kuin se kuuluisa peura ajovaloihin).

En missään nimessä koe, että olisin ollut jotenkin epäonnistunut ihminen, kun en 19-vuotiaana osannut sanoa keski-ikäiselle VTT:n tutkijalle etten _todellakaan_ aio lähteä häneen mukaansa heille panemaan, mutta onko toisaalta kyynistä ja tarpeetonta pelottelua opettaa vaikka oma teini-ikäinen neiti varautumaan tälläisten urpåjen olemassaoloon? Jos, niin miten (muutenkin kuin näyttämällä Youtube-videoita)? Meillä kotona kun ei opetettu varomaan edes namusetiä tai olemaan hyppäämättä vieraiden kyytiin. Ilmeisesti pienessä maalaispitäjässä tälle ei nähty tarvetta.

Dompppa (Ei varmistettu)

Äh, meni vähän rinnastukset sinne pitkin, mutta yritin kuitenkin avata keskustelua siitä, miten noihin häiriköihin voisi varautua jo ennen kuin niihin on törmännyt (vai meneekö etukäteen tapahtuva valistus pelotteluksi).

Jemina
No Sex and the City

Tuo on kyllä älyttömän hyvä kysymys - että voisiko tällaisia tilanteita jotenkin käsitellä etukäteen, sellaisella rakentavalla tavalla, josta olisi hyötyä sen sijaan että pelottelisi vain maailman vaaroista. Itse en oikein osaa tähän vastata. Uskon kyllä, että olisi hyvä puhua asiasta, sillä kyllähän kaikkien kehollinen itsemääräämisoikeus on ihan helvetin tärkeä asia, ja niinpä sitä soisi korostettavan.

Valmistautuminen tai edes tietoisuus tällaisista ilmiöistä voisi toivon mukaan myös, kuten sanoit, auttaa etenkin nuoria, mahdollisesti rohkaista heitä puuttumaan asiaan tai ainakin tajuamaan, että esimerkiksi näissä videoissa kuvattujen tilanteiden kaltaiset jutut eivät ole jotakin ihan normaalia, mitä nyt vaan kaikkien nuorten naisten pitää sietää.

Looking for...

Olen kohdannut näitä tilanteita, joissa jäin vain suu auki, koska aivot jäivät täysin jumiin. Anteeksi mitä!? tuntuu soivan silloin kovaa päässäni. Pahinta oli ehkä kun eräs mies lehtori taputti minua takapuolelle kun olin kumartunut auttamaan häntä jossain tietokoneella. Sätkähdin pystyyn ja tuijotin. Hän kuittasi asian vitsillä, mutta asia jäi todella  vaivaamaan. Välttelin häntä koko koulu aikani tiiviisti. Se oli välillä hankalaa, sillä hän usein pyysi minua nimellä. 

En ymmärrä, miksi joidenkin jakeluun ei mene, että muihin ei saa koskea ilman näiden lupaa. Huomion saa ottaa taputtamalla olkapäätä tai käsivartta, mutta muuhun ei ole asiaa. Ystävien kesken asia voi olla eri sekä rakastavaisten, mutta... ugh! Taputtelu ja tytöttely on todella alentavaa ja halventavaa. Lisäksi se, että kiusoitellaan seksillä tai seksuaalisuudella on harvoin oikeasti hauskaa. Yleensä joku vaivaantuu aiheesta.

Jemina
No Sex and the City

Luulen, että meistä suurimmalle osalle käy just noin: hämmästyy niin valtavasti, ettei tilanteeseen oikein osaa reagoida. Itse olen lukemattomia kertoja miettinyt myöhemmin himassa, että olisin voinut sanoa X, olisinpa tehnyt Y, mutta itse tilanteessa sitä usein vain jäätyy. Eikä se oikeastaan liene kovin kummallista, sillä onhan kyseessä valtavan shokin aihe: että joku kehtaa koskea sillä tavalla, kuvittelee olevansa oikeutettu kroppani kopelointiin. Se on tosi järkyttävää.

Mahdoton Nainen

Kauhean tunnistettavia tilanteita, noinhan ne usein tosielämässä menee. Ensin kaikki on ok, kaikilla on hauskaa ja heitetään läppää ja sitten se eskaloituu joksikin muuksi. Toisinaan sen keskustelun voi itsekin huomata valuvan väärään suuntaan, muttei osaa enää ohjata sitä takaisin (tai se toinen ei anna vaikka yrittäisitkin). Ja sitten joskus sen toisen sanomiset tai tekemiset tulee ihan puskista, eikä mikään edeltävissä tapahtumissa tuntunut viittaavan siihen mihin oltiin menossa. Ja sitten itseäkin vähän hävettää, että mähän siinä myös vitsailin mukana, ymmärsikö se toinen jotenkin väärin mun ystävällisyyden. Ja jälkikäteen ei aina itsekään tiedä, että missä kohtaa se aluksi mukava tilanne lipsahti ahdistelun puolelle.

Jemina
No Sex and the City

Just näinhän se niin usein menee. Olen pohtinut tätä aihetta nyt monta päivää tosi tiiviisti ja katsonut nämä videot useampaan kertaan kaikista niiden aiheuttamista epämukavista tunteista huolimatta, ja toivon että osaan ensi kerralla tällaisen tilanteen osuessa kohdalle olla aiempaa tiukempi. Tuo nyrjähdyshetki voi olla tosi vaikeaa havaita, ja tunnistan ehdottomasti tuon kuvailemasi hämmennyksen siitä, että olinko itse nyt jotenkin osallisena tämän tilanteen syntymiseen kun yritin olla mukava ja vitsailla... Mutta ainakin nyt toivon, että ensi kerralla uskallan kaikesta huolimatta sanoa, ainakin jälkikäteen jos en muuta: tuo oli häirintää, älä tee sitä enää ikinä.

Kommentoi