Ei-kukaan ei ole koskaan
http://www.youtube.com/watch?v=f5UKLeMl9Uc
Jos siitä on puhuttava, mistä on vaikea puhua, niin tämä tarina on ehdottoman tärkeä kertoa. Tämän tarinan lähtöasetelmassa nuori tyttö kieltää oman kehonsa ja seksuaalisuutensa, käännekohdassa hän ymmärtää sen olevan mahdotonta ja haitallista. Loppuratkaisu on vielä kirjoittamatta, sillä elämä on kesken.
Tunnen usein olevani muukalainen, niin myös seksin ja suhteitten maailmassa. Olen kasvanut maalla, konservatiivisen herätysliikkeen piirissä ja ilman televisiota. En tiedä, kuinka helppoa ihmisillä on ylipäänsä ymmärtää omaa kehoaan ja seksuaalisuuttaan, mutta ainakin analyyttiselle, koulukiusatulle, uskovaiselle tytölle se on vaikeaa. Lestadiolaiset kaverini ihastuivat, seurustelivat ja menivät naimisiin. Ei-lestadiolaiset ystäväni ihastuivat, kokeilivat seurustelua, kokeilivat seurustelua uudelleen, löysivät vakavamman suhteen, muuttivat yhteen ja menivät hekin lopulta naimisiin. Jossain vaiheessa kaikilla tuli kuvioon seksi.
Jo varhain tajusin, että minusta ei ole elämään tavallista lestadiolaisen naisen elämää. Minusta ei tulisi hyvää vaimoa ja äitiä. Vaan ei minusta ollut elämään tavallista ei-lestadiolaista elämääkään. Olin taustani vuoksi ulkopuolinen ja erilainen ja valovuoden kaikkia muita ihmisiä jäljessä. Kaikki todellisuudet näyttäytyivät kummallisina ja etenkin kaikkien todellisuuksien pariutumisriitit vaikuttivat sellaisilta, etten niihin milloinkaan kykenisi. Päätin, että minun on helpompi ja huomattavasti turvallisempi elää yksin. Olen hyvä päättämään asioita ja vielä parempi pitämään niistä kiinni. Tätä päätöstä vastusti kuitenkin päätäni vahvempi voima.
Kun kehoni sitten alkoi huutaa tarpeitaan kaikista hiljentämisyrityksistä huolimatta, minä ryhdyin tutkimaan asiaa niin kuin osasin – päälläni. Lukiessani kaikkea mahdollista ymmärsin, että se näkemys jonka olin omaksunut ihmisestä, kehollisuudesta ja seksistä oli mielettömän kapea. Lauseet seksi kuuluu vain avioliittoon tai homous ei ole synti, mutta homouden harjoittaminen on kertovat siitä, miten seksi ja seksuaalisuus ymmärretään vain aktiksi, toiminnaksi, joka kuuluu vain tietyille ihmisille tiettyyn tilanteeseen. Kuitenkaan ihmistä ja ihmisen seksuaalisuutta ei voi erottaa toisistaan. Myös ihminen, joka ei harrasta seksiä jonkun toisen kanssa on seksuaalinen olento ja hänet pitää nähdä sellaisena. Eikä pelkästään nähdä, vaan katsoa hyväksyen ja kuunnella kunnioittaen.
En moiti erityisesti vanhoillislestadiolaisuutta sen seksuaalikielteisyydestä, en myöskään kristinuskoa yleensä. En myöskään väitä, että minun kokemukseni on yleistettävissä kaikkien lestadiolaisten kokemukseksi. Minun nähdäkseni uskonto on vain yksi väline, jota kautta ihmisen olemusta halutaan määrittää ja kaventaa. Toinen väline on vaikkapa mainokset. Mainoskuvasto ja sen luoma ihanneihminen tekevät samaa asiaa toisesta suunnasta. Jumalalla ja uskolla ei ole seksuaalikielteisyyden kanssa mitään tekemistä.
Vaikka syyni seksittömään elämään ovat marginaalisia, niin kokemukset voivat olla samankaltaisia niiden kanssa, joiden lähtökohdat ovat erilaiset. Toimittaja Joanna Palmén kirjoitti helmikuun Imagessa ihmisistä, jotka ovat tahtomattaan neitsyitä. Hän bloggasi jutustaan myös Rönsyssä: http://www.lily.fi/palsta/ronsy?tag=14196. Tunnistan haastateltavien tunteita itsessäni. Seksi aktina ei ole se, jonka puutetta ihmiset ensisijaisesti surevat. On paljon lohduttomampaa olla yksin, ilman kenenkään hellyyttä ja hyväilyjä, katsetta ja käsivarsia. Maailmassa, jossa kaikki ovat kokeneet sen, on hävettävää olla ei-kukaan.
Omaa kehoaan pelkäävän ihmisen on vaikea ottaa vastaan tai edes ymmärtää muiden yrityksiä lähestyä. Sellaisen ihmisen, joka ei itse rakasta omaa kehoaan, on vaikea uskoa kenenkään muunkaan sitä rakastavan. Ja jos kukaan muu ei rakasta ihmistä, niin ihmisen itsensä voimat rakastaa itseään vähenevät entisestäänkin. Kun rakkaus häviää kokonaan, vallan saavat inho ja viha. Silloin on vaikea olla. Silloin totisesti tuntee olevansa ei-kukaan.
– Mirka Maaria