Soita sukulaiselle, terveisin poliisi

Tuttavani kertoi nähneensä vuosia sitten Helsingin teatterikorkeakoulun ilmoitustaululla vanhan naisen jättämän ilmoituksen. Nainen pyysi teatterikorkeakoulun opiskelijoita näyttelemään pientä maksua vastaan hänen ystäväänsä kahvilassa tai konsertissa. Tämä tarina nousee mieleeni aika ajoin ollessani yksin syömässä ja se saa minut surulliseksi.

Suomessa joka toinen päivä vanhus tekee itsemurhan. Vuosittain noin 160 ikäihmistä päätyy tähän ratkaisuun. Kaikissa muissa ikäryhmissä itsemurhien määrät ovat kääntyneet laskuun pahimmista vuosista, mutta vanhusten kohdalla näin ei ole. Yksi vanhusten itsemurhien syy on yksinäisyys. Ongelmat voivat olla moneen muuhunkin liittyviä, mutta jos ei ole ketään kenelle niistä puhua, kaikki päätyy taas yksinäisyyteen.

Tänään uutisoitiin siitä kuinka Turun poliisilla oli ollut synkkä aamu. Jopa neljästä asunnosta löytyi kotikäynnin yhteydessä kuollut vanhus. Osa oli ollut kuolleena jo pidemmän aikaa ilman, että kukaan oli heitä kaipaillut. Poliisi kehottikin tiedotteessaan ihmisiä pitämään yhteyttä naapureihin ja sukulaisiin.

Vaikka vanhuksen jättämä työpaikkailmoitus pyöriikin mielessäni usein, se ei helpota soittamista sukulaiselle, jonka tiedän olevan yksin. Saatan merkitä kalenteriini päivän, jolloin olen päättänyt hänelle soittaa. Puhelu ei vaan synny luontevasti. Mielessäni mietin ennen puhelua aiheita joista voisin hänen kanssaan keskustella. Ja olen puolisolleni sanonut, että minun ärsyttää, kun keskustelukumppani ei oikein kuule mitään. Kun puhelu on päättynyt, tunnen huojennusta siitä, että hetkiseen ei tarvitse soittaa. Samalla tiedostan, että joku päivä minä voin olla se, jolle kukaan ei enää soita.

’Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ Matt. 25:36

Suomessa elää yli 30 000 vanhusta vailla minkäänlaista juttukaveria.

Nanna H.