Ladataan...
Packing peanuts

 

 

Tadaa!

Elossa ollaan, vaikka viime kerrasta tänne blogiin kirjautumisesta on jokunen... puoli vuotta?!

Luulin reissuun lähtiessäni, että nyt minulla tulee olemaan aikaa itselleni. Voin lenkkeillä, jumppailla ja joogailla vaikka päivittäin ja varsinkin päivitellä kuulumisia reissunpäältä tuoreeltaan... Juu, ei! Tuntuu että olen kiireisempi kun koskaan ja liikuntakin oli pitkään lähes olematonta kun oli flunssaa ja sitten satoi vettä tammi-helmi- ja melkein koko maaliskuunkin.

 

 

Vapaaehtoishommat ja lokaatiot ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Näin jälkikäteen voin todeta, että ensimmäinen paikka Provencessa oli aikas leppoinen. Pääasiassa auttelin aamiaisen laitossa, puuhasteltiin hieman puutarhassa ja siivottiin huoneita.

Sen jälkeen olen kokannut aamusta iltaan ruokaa 16-18 hengen ryhmille, korjannut kolmisenkymmentä lakanaa ompelemalla, ruokkinut kanoja, tiskannut ja jälleen tiskannut, kuorinut 12kg omenoita (kunnes kädet rupesivat kramppaamaan...), siivonnut huoneita hiki hatussa, jne. Olen tehnyt kaikkea mitä voi kuvittella pienissä Bed and Breakfast -majapaikoissa tehtävän.

 

 

Provencessa aurinko paistoi vielä lokakuussa, joten oli hyvä että tuli pakkattua mukaan bikinit! Sain nauttia kesästä, joka Suomessa jäi kokematta.

 

 

Vapaapäivinä olen tutustunut kulloisenkin majapaikan lähiseutuihin. Tässä olen Marseillessa, ensimmäisessä kuvassa Arlesissa, seuraavassa Lyonissa... lista kylistä ja kaupungeista joihin olen ehtinyt on piiiitkä! Eikä matka ole vielä läheskään ohi. Ja on ne suunnitelmat hieman alkuperäisestä muuttuneet, sillä matkalippuja on hankittuna Portugaliin ja Englantiin - vaikka piti pysyttäytyä ranskankielisissä paikoissa...

 

 

Jos yksin reissaamisessa ja tyhjän päälle heittäytymisessä ei ollut tarpeeksi haastetta, niin menin korkeanpaikan kammoni kanssa kokeilemaan maailmanpyörän kyytiä Lyonissa. Pelotti edelleen niin perkuleesti, mutta uskalsin!

 

 

Tammikuussa Ranska vaihtui Belgiaan ja siellä vasta tulikin reissattua. Tässä olen Gentissä graffittikujalla.

 

 

Helmikuun puolessa välissä palasin Ranskaan, aivan sinne keskelle lähelle Bourgesia. Auxerressa tuli poikettua yhtenä lauantaina, poseeraamassa paikallisen patsaan kanssa, tottakai.

 

 

Vappua juhlistin näissä maisemissa Carcassonnen linnoitusta ihastellen, yhden hengen terassibrunssista nauttien.

Vappuaattona poikkesin Béziersin kylään, jossa törmäsin suomalaisturisteihin. Menin moikkaamaan, koska jo lähtiessäni reissuun olin päättänyt, että jos suomalaisia tulee maailmalla vastaan, morjestan. Siinä rupatellessa, ja reissaamisestani lyhyesti heille kertoessani kysyivät kirjoitanko blogia matkastani... vastasin, että todennäköisesti saan joskus myöhemmin väsättyä muistelmat ;-)

Noh, olisihan se oikeasti paljon fiksumpaa kirjoitella seikkailuista tuoreeltaan kun ne vielä muistaa... ja lukijankin näkökulmasta seuraaminen olisi loogisempaa, kuin tällaisten kuusi kuukautta kahdella virkkeellä tiivistävien moikkausten lukeminen. 

Jos saan aikani tulevaisuudessa riittämään, niin koitan parantaa tapani ja päivittää kuulumisiani useammin. Insta on tuntunut toistaiseksi riittävältä tavalta pitää reissun kohteet ja kuulumiset ajan tasalla.

 

À bientôt!

 

 

 

 

 

Ladataan...
Packing peanuts

 

Coucou! Tervehdys täältä Ranskasta!

Tämä blogini on viimeiset pari vuotta ollut enemmän ja vähemmän talviunilla.
Suurimpana syynä monet muutokset yksityiselämän puolella. Ei ole tehnyt mieli kirjoitella kevyitä hömppäjuttuja, kun ”oikeassa” elämässä on samaan aikaan soudellut syvissä vesissä. Kokkailut ovat olleet usein aika hätäisiä kyhäelmiä ja kamera on pysytellyt visusti kaapin perällä säilössä.

Eli lyhyesti kaikki se, mistä halusin alun perin blogissani kirjoitella, oli tauolla. Ja, mitä pidempään tuo tauko kesti, sitä vaikeammalta tuntui saada jälleen kiinni narun päästä ja julkaista uusi postaus. Mutta tässä sitä nyt sitten ollaan.

 

 

Kuten otsikosta voi päätellä, muutokset elämässäni ovat olleet suuria. Kun reilu vuosi sitten päätimme mieheni kanssa pistää lusikat jakoon, aloin miettiä mitä sitä oikein haluaisin tehdä nyt kun ei tarvitse ajatella toista. Ja kuten sanontaan, siitä se ajatus sitten lähti…

Halusin olla eronnut ja karannut, ilman että se karkaaminen tarkoittaisi sitä, että pakenisin murheita ja pahaa oloa. Päinvastoin tahdoin antaa mahdollisuuden uusille kokemuksille, tehdä jotain mistä olin haaveillut pidemmän aikaa: lähteä pidemmäksi aikaa Ranskaan harjaannuttamaan kielitaitoa, nauttimaan hyvästä ruuasta sekä ihmettelemään kulttuurin koukeroita. Katsoa minne tie vie. Go before it’s too late.

 

 

Aloin kaikessa rauhassa etsiä netistä tietoa mahdollisuuksista työskennellä/matkustaa/majoittua ulkomailla. Monen mutkan kautta eksyin Workawayn sivuille ja se oli kuin kaikki portit olisivat auenneet. Löysin sen mitä olin etsinyt. Vapaaehtoista työskentelyä noin 25/h viikossa majoitusta ja ruokailua vastaan.

Siitä alkoi kiivas selaaminen sivustolla tutkien eri alueilla sijaitsevien isäntäperheiden esittelytekstejä. Hyvin varhaisessa vaiheessa minulle tuli selväksi se, mikä kiinnosti ja mikä ei. Maatilan eläinten hoito, rakennusprojektit tai lastenvahtina olo eivät tuntuneet omilta, siinä missä pienessä hotellissa tai bed and breakfastissa työskentely taas kiinnosti.

 

 

Käytin aikaa oikeasti tunti tolkulla (varmaan voidaan puhua useista päivistä, jos ajan kokonaisuudessaan laskee yhteen) niin sanottuun taustatyöhön. Luin muun muassa vapaaehtoisena työskennelleiden blogitekstejä, joissa varoiteltiin tietyistä asioista ja kehuttiin toisia seikkoja mitä kokemus oli antanut. Suhteellisen varovaisen ihmisenä perehdyin harkiten ennen isompien askelten ottoa. Kaiken kaikkiaan meni melkeinpä vuosi siitä, kun ensimmäisen kerran sanoin ääneen, että haluisin lähteä ulkomaille seikkailemaan, siihen että istuin lentokoneessa matkalla ensimmäiseen vapaaehtoistyöpaikkaani.

Vuoden aikana hiljalleen järjestelin asioitani lähtövalmiuteen. Töissä välillä kiristeli oikein kunnolla, kun piti kiirettä, ja tuolloin parasta lääkettä oli ajatus siitä, että tämä kaikki kuulkaas loppuu kuitenkin muutaman kuukauden päästä! Moni tuttava piti puheitani lähdöstä höpönhöpönä aina siihen saakka, kun lopulta irtisanouduin työstäni.

 

 

Tässä siis lyhykäisyydessään se mitä blogitauon aikana on tapahtunut. Nyt olen jo päässyt hyvään vauhtiin Workaway-matkallani ja olen saanut nauttinut Provencen/Languedoc-Roussillon alueen lämpöisestä syksystä ensimmäisessä työkohteessani. Instatilini päivittyy aktiivisemmin, mutta tänne pyrin kirjoittelemaan kokemuksistani kootummin.

Tähän asti yllättävintä on ollut ajantajun kadottaminen. Kelloa tulee pidettyä ranteessa harvemmin, päivä pitää tarkistaa lähes joka aamu kalenterista ja ilta tulee jo ennen kuin uskoisi. Vaikka vapaa-aikaa on nyt suhteessa enemmän, kuin kotona, niin kyllä se aika vaan kuluu nopeasti ja päivät vilahtavat ohi ihan huomaamatta. Toivottavasti saan kuitenkin sen verran ajatuksistani ja ajasta kiinni, että pian pääsen jakamaan tänne lisää fiiliksiä reissunpäältä.
Bisous <3

 

 

Kuvat Aigaliersin ympäristöstä, lenkkipolkuni syksyisistä maisemista.

 

 

Ladataan...
Packing peanuts

 

Bonjour à tous!

Mitäpä sitä näinä sateisina kesäpäivinä muutakaan tekisi kun istuisi kotona katsomassa tuntitolkulla telkkarista urheilua, ja siis vielä pyöräilyä jos tarkkoja ollaan...

Tunnetustihan en ole todellakaan mikään penkkiurheilun suurin ystävä. Melkeinpä vuoden päivät selvisin katsomatta yhtään mitään kisoja tai pelejä, telkkarista tai paikan päältä. Ja sitten tuli heinäkuu... joka toi tullessaan Le Tour de Francen luokseni lähes päivittäin.

Syytän sateisia kelejä, aikaisia aamuvuoroja ja sitä sormen lipsahdusta jonka ansiosta Travel Chanelilta katsomani ohjelman mainostauolla kanava vaihtuikin vahingossa Eurosportiksi - eikä musiikkikanavaksi!

 

 

Nämä kuvat ovat viime kesältä, heinäkuulta kun lomailimme mieheni kanssa Biarritzissa. Sieltä piipahdimme yhdeksi aamupäiväksi Pau:n kaupunkiin katsomaan yhtä Tour de Francen etapin lähtötapahtumaa. Edellisen kerran olimme pyöräkilpailun lähtöä todistaneet niinkin idyllisessä paikassa kuin shampanjan alueen "pääkaupungiksi" itseään tituleeraavassa Épernayssa vuonna 2012.

 

 

Itse kilpailua edeltää tällaisten virittyjen ajoneuvojen kulkue, joka tunnetaan myös sponsorien tuomana tunnelman nostatuksena. Mainoskrääsää lentää kadunvarressa odottaville katsojille ja musiikki pauhaa, joka autosta tietenkin eri kappale ja aina vähän kovempaa kuin edellä ajavan autosta. Ja yleisö mylvii, bien sûr, c'est manifique!

 

 

Oikeasti paikan päällä koettuna juurikin tuo lähtötapahtuma on mielenkiintoinen.

Telkkarista ei näytetä sponsorien kulkuetta, eikä sitä kuinka pyöräilijät pikkuhiljaa saapuvat lähtöviivan tuntumaan, antavat siinä matkalla haastatteluja, moikkailevat muita kilpakumppaneita, pysähtyvät ottamaan selfietä innokkaimpien fanien kanssa ja kaiken tämän hääräyksen ohella yrittävät myös keskittyä siihen tulevaan kisasuoritukseensa. 

 

 

Kellon lyödessä tapahtuu lähtö. Ensin poljetaan näytöstyyliin tietty matka ympäri kaupunkia nätissä rykelmässä, ennen kuin vasta merkistä oikea kisa alkaa. Ja siinä se sitten olikin lähtökaupungin osalta. Itse kisaa onkin helpompi seurata telkkarista. Tiistaina Le Tourin etappi kulki puikkelehtien 178km välin Périgueux-Bergerac. Kippis sille.

 

 

Vielä ei minua silti voi urheiluhulluksi kutsua, sillä totuus on että tuijotan tiukemmin noita kisamaisemia kuin kilpailijoita... vaikka eihän tiukkoihin trikoisiin pukeutuneissa miehissä mitään vikaa ole. Tiistaina oli muuten tarjolla todella upeita linnoja Le Tourin reitin varrella, aah merci!

Tänään torstaina startti lähtee jälleen Pau:sta. Joten enköhän minäkin jälleen iltapäivällä löydä tieni telkkarin ääreen, ihan vaan fanittaakseni muistellakseni viime vuoden reissua samaisiin maisemiin.

 

 

Kenelle muulle Le Tour de France on tullut tutuksi?

 

 

Pages