Mitä jos lihon?

Jouduin todella pitkään miettimään, miten kirjoittaisin tästä aiheesta sillä tavalla, että saisin ilmaistua itseäni oikein. En ole vieläkään ihan varma saanko kaikkea sanottua oikein, mutta yritetään. 

Suomessa moni kyseli, että jännittääkö lähtö. Useimmille kerroin, että jännittää, mutta muutamalle kuiskasin sen kaikista isoimman pelon mitä jos lihon siellä?

Suomessa arki oli minulle pitkälti jalkapäiviä,  jumppapäiviä ja lepopäiviä ja pastaa muovirasioissa ja maapähkinävoita puurossa.  En treenannut mikään tietty tavoite mielessä, mutta kehitystä syntyi tasaista tahtia. Yksinkertaisesti sanottuna: urheilu ja terveelliset elämäntavat oli se mun juttu Suomessa. Sanomatta selvää, että lähdön lähestyessä, mietin että mitä tapahtuu, kun asiat joutuukin tekemään eri tavalla.

Lähtiessä ajattelin, että täällä tahdon oppia siihen, etten mitenkään stressaa syömisestä tai muusta. Mutta missään tapauksessa en halunnut myöskään lihoa. Ristiriitaista? Aivan varmasti.

Positiivisesti on yllättänyt, että missään nimessä en murehdi liikkumisia ja ruokailuja niin paljon kuin Suomessa tein. Mutta kyllä niitä miettii kuitenkin. Miettii, miten joku toinen on niin hoikka,  vaikka se vaan juo olutta hostellilla ja miten joku toinen voi syödä joka päivä vaaleaa paahtoleipää. Koittaa miettiä onko itse syönyt tarpeeksi vai liikaa, eihän kroppa mene säästöliekille ja voiko taas vähän herkutella. 

Tästä halusin kirjoittaa, koska minusta itsestä tuntuu, että tässä asiassa on kaksi tosi erilaista puolta. Tavallaan tajuan sen, että onhan se nyt aivan naurettavaa pohtia ja surra, että mitä jos nappaa mukaansa muutaman reissukilon, kun sitä pitäisi olla viettämässä elämänsä parasta aikaa. Samaan aikaan kuitenkin sitä on ihan uudella tavalla tajunnut sen, miten paljon sitä reissatessa voikin kaivata niitä oman arjen perusjuttuja. Että eniten ikävä onkin ihan vain sitä, että sai pakastaa protskuvanukkaita. 

Täällä on oppinut olemaan armollisempi itselle ja huomannut, että mitään hirveän merkittävää ei tapahdu, vaikka ei juoksisikaan pää kolmantena jalkana koko ajan salille, vaan sen sijaan vain hölkkää joenvarteen kuminauhojen kanssa. Samalla on kuitenkin oppinut, että tosi yllättävät asiat tekee onnelliseksi. Vaikka hiekkarannat on ihania, niin ihan eri tavalla onnelliseksi tekisi myös oma arki ja olkapääpumppi. 

-Sara