Ladataan...

Toukokuuta on jäljellä jämäkät kaksi ja puoli tuntia. Mikäs sen parempi aikaa pistää ilmoille maaliskuun alussa aloitettu kevätsoittolista! (Sitäpaitsi parin päivän päästä taannutaan kuitenkin taas niihin huhtikuun lämpötiloihin, että palatkaa viimeistään silloin tänne.)

Tällä kertaa listalta löytyy, tättädädää...

...vielä edellistäkin sinkkua ihanampaa räppiYonaa,

...uutta Plutonium 74:ää, jonka ilmestyminen oli hyvin iloinen yllätys,

...freesiä ysärisoundia,

...biisi, joka on tästä lähtien minulle The Ballad of Hank and Karen, koska katsoin taannoin Californicationin vihdoin loppuun (nyyh),

...ja tietty sitä ihanaa ruotsalaista kaihoa (tämä veto alunperin Ruotsin Vain elämäästä, jonka sikäläinen nimi on, kuinkas muutenkaan - Så mycket bättre.)

 

JA sitten siellä on kaikkea muutakin ihanaa elikkäs KLIKETIKLIK ja hyvää kevättä, tai jotain!

Share

Ladataan...

Tämän postauksen linkkejä klikkaat omalla vastuulla. Korvamatotakuu.

Aloin eilen illalla katsomaan uudelleen ihanista ihaninta Lookingia. Jos ette ole tutustuneet niin suosittelen laittamaan välittömästi HBO Nordicin tilaukseen – sarjan peruminen kahden kauden jälkeen oli ehkä television suurin vääryys.

Ykköskauden toisessa jaksossa Jonathan Groffin esittämä Patrick ja Raúl Castillon Richie ovat treffeillä. Tanssikohtauksen taustalla soi Erasuren A Little Respect (ja Patrickin nousuhumalaisen antaumukselliset tanssimuuvit ovat kuin suoraan omasta repertuaaristani).

Tänä aamuna käynnistyminen meinasi olla vähän hidasta, joten hain lisävoimaa Erasuresta. Sen jälkeen olenkin hyräillyt biisiä kirjaston vessassa, opiskelijaravintolan jonossa, toisen opiskelijaravintolan jonossa, kesken skypekeskustelun, pyöräillessä ja Tampereen tuomiokirkossa. Tai no, hyräillyt, jammaillut ja välillä myös laulanut ääneen. Ihan vaan kerran saatoin myös irrottaa kädet pyörän ohjaustangosta, että pystyisin tanssimaan paremmin.

Siis: tarttuu kuin tauti. Tässä Scrubs-pätkässä ei ole yhtään liioittelua. "Nurse - Erasure!" Paitsi kuka tätä muka voisi vihata? Oh baby pleaaaaaaaase...

Looking on muutenkin täynnä loistomusiikkia, ja sarjan virallinen Spotify-lista ihan täydellinen etkosoittolista. Siis ainakin siinä tapauksessa, että jonkun muunkin kuin minun sielussa on heikko kohta puolitörkeille discoanthemeille.

Share

Ladataan...

Keväisin kaipaan musiikiltani kaipausta, intoa, jännitystä ja malttamattomuutta, sillä tältä minusta yleensä juuri tähän aikaan vuodesta tuntuu. Ehkä se liittyy siihen, että olen usein lähtenyt jostain juuri keväisin ja ollut kesät jonkinlaisessa välitilassa niin fyysisesti kuin mentaalisesti. Ilmassa on ollut paljon kysymyksiä ja vaihtoehtoja.

Subjektiivisen tutkimukseni perusteella olen tullut siihen tulokseen, että tähänkin tarpeeseen oikea resepti löytyy – yllätys yllätys, ruotsalaisilta. Jostain syystä kaikilla ruotsalaislemppareillani tuntuu olevan otsalohkossaan maaginen ymmärrys siitä, mikä on juuri oikea suhde toiveikkuutta ja melankoliaa. (Vastaus: paljon edellistä ja reilu ripaus jälkimmäistä.)

Onneksi ruotsalaiset näyttävät itsekin tajunneen henkisen vuodenaikansa. Niin Veronica Maggio, Håkan Hellström kuin paluuta tekevä Markus Krunegårdin luotsaama Laakso-yhtye ovat viime viikkoina julkaisseet ensisinglensä loppukeväästä ilmestyviltä albumeiltaan.

Varsinkin uusin Maggio mätsää kevätoloihin ihan täydellisesti - hienoinen melankolia on tavoitettu niin musiikin kuin tekstin osalta.

Håkan Hellströmin uutuus ei sekään paljon huonommaksi jää - tosin tämän uskon olevan parhaimmillaan siinä vaiheessa, kun kesäilottelu jo voittaa keväisen haikeilun. Häpeilemätöntä nostatusta nimittäin luvassa, mutta kuka sen tekisi paremmin ja sydämeenkäyvemmin kuin Håkan.

Ruotsalaisbändi Laakson aktiiviajoista on kulunut jo melkein kymmenen vuotta, joten oli melkoinen yllätys, kun bändistä alkoi viime syksynä kuulua elonmerkkejä. Laulaja Markus Krunegård on toki luonut tässä välissä menestyneen soolouran Ruotsissa.

En osaa päättää mikä uutuusbiiseistä on suosikkini: tämä ylle linkattu vai jo viime syksynä julkaistu Time of My Life - kummatkin kaihosointuja täynnä. Juuri viime perjantaina ilmestyi vielä kolmaskin sinkku, Fall Down

 

+1

Laittaakseni niin sanotusti tårta på tårta päätin viikonloppuna nauttia ruotsalaisesta mielenmaisemasta myös elokuvaformaatissa, ja laitoin pyörimään Häkan Hellströmin musiikkiin ja teksteihin perustuvan Känn ingen sorg -leffan.

Vaikka artisti ei olisi tuttu, ei kannata automaattisesti skipata, sillä kyseessä ei ole mikään Hellström -elämäkerta. Jos kesäinen Göteborg, musiikki, väärät valinnat, loppumattomat juhlat, unelmien tavoittelu ja samaan aikaan niiden pelkääminen kiinnostavat, kannattaa etsiä tämä leffa käsiinsä. Tuntui vähän siltä, kuin olisi päässyt ajelulle Håkan Hellström -teemapuistoon - hyvällä tavalla.

Niin ja pääosassa Älä pyyhi kyyneleita paljain käsin -Benjamin Adam Lundgren, mikä ei nyt varsinaisesti ihan hirveästi haitannut. (Uskottavimman roolisuorituksen teki ehkä silti The Soundtrack of Our Livesin Ebbot Lundberg random pulsuna kadunkulmassa.)

Share

Pages