Ladataan...
Randolfin hipat

 

 

Roxane Gay on ollut eniten tapetilla viimeisen parin vuoden aikana kirjastaan Bad Feminist, joka on kokoelma henkilökohtaisia esseitä feminismistä ja siitä, millaista on olla rodullistettu feministi nykypäivän Yhdysvalloissa. Bad Feminist julkaistiin tänä vuonna myös suomeksi Koko Hubaran ja Anu Partasen käännöksenä.

Minäkin luin Bad Feministin (tietty) ja vaikutuin. Gay osaa paketoida asiansa, feminismin ja rodullistamisen ja monta muuta “vaikeaa” asiaa, sellaiseen pakettiin, joka on helppolukuista ja tunteita herättävää, henkilökohtaista. Vaikutuin Gaysta sen verran, että olen parin viime kuukauden aikana lukenut myös Gayn esikoisromaanin An Untamed State sekä hänen novellikokoelmansa Difficult Women  ja esseekokoelmansa Hunger.

Vaikutuin An Untamed Statesta. Romaani on väkivaltainen ja paikoin lohduton tarina Mireillestä, joka kidnapataan hänen vieraillessa perheineensä Haitissa, josta Mireillen vanhemmat ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin. Kirja on paikoin todella raskas, mutta onneksi Gay ei mässäile väkivallalla. Se on osa tarinaa, mutta lopussa on kuitenkin toivon häivähdys.

Myös novellikokoelma Difficult Women käsittelee paljon menetyksiä ja väkivaltaa, joskaan kaunokirjallisena teoksena novellikokoelma ei mielestäni ole yhtä mukaansatempaava kuin Gayn romaani. Mielestäni novelleja olisi voinut karsia, sillä samat teemat toistuvat useissa novelleissa ja jotkut taas tuntuvat olevan kuin toiselta planeetalta. Suomi on muuten myös mainittu Difficult Womenissa ja pannukakku myös!

Vaikuttavin lukukokemus minulle oli kuitenkin Hunger. Se käsittelee lihavuutta ja kehoa. Minä pidättelin kyyneliä jo ensimmäisillä sivuilla. Hunger on todella henkilökohtainen kertomus kehosta ja siihen suhtautumisesta ja kehon ja mielen yhteydestä ja sen sabotoimisesta ja menettämisestä. Hunger, kuten muukin Gayn tuotanto usein, kuvailee sitä, millaista on olla ihminen, joka nähdään aina ensisijaisesti painonsa tai ihonvärinsä kautta.

Suosittelen Gayn tuotantoa ihan jokaiselle ihmiselle. Sanon usein, että kaunokirjallisuus tekee minusta paremman ihmisen, sillä se avaa ikkunoita muiden todellisuuksiin. Roxane Gay läväyttää ne ikkunat sepposen selälleen.

<3: Laura

 

Share

Ladataan...
Randolfin hipat

Pikavaateteollisuus närästää maapalloa, ja pahasti. Kuluttajille tarjotaan joka viikko uusi, entistä edullisempi vaate, joka viimeistään ensimmäisen pesun jälkeen joutaa lumpuksi. Myymättä jääneet vaatteet roudataan esimerkiksi Afrikkaan edelleen myytäviksi tai poltetaan taivaan tuuliin. Poissa silmistä, poissa mielestä. Valitettavasti hinta ei läheskään aina korreloi laadun kanssa, vaan huonolaatuisia vaatteita voi ostaa myös pienemmistä putiikeista isolla rahalla. Ostamani suomalaisen lenkkarivalmistajan tennarit hajosivat atomeiksi vuodessa, ekofarkuista pilkotti sisäreisi puolessa vuodessa. Mikä erottaa pikavaatteen tositarkoituksella tehdystä?

1. Pikavaate on leikattu väärin. Vaatteiden kaavoihin merkitään langansuunta, jonka avulla ompelija asettelee kaavan kankaalle. Tämän avulla varmistetaan, että vaate laskeutuu halutulla tavalla, eivätkä sen saumat ala “kiertää”. Pikavaatteen osia ei leikata langansuunnan mukaan, vaan vinoon, jotta kankaasta jää mahdollisimman vähän hukkapaloja. Äkkiseltään tämä voisi kuulostaa ekoteolta, mutta vinoon leikatut kappaleet saavat saumat kiertämään ja vaatteen istumaan huonosti. Tätä ei välttämättä huomaa sovittaessa, vaan vasta ensimmäisen pesun jälkeen. Käsi ylös, kenellä on ollut paita, jonka sivusauma pyrkii keskelle vatsaa?

2. Pikavaate tehdään halvasta, mutta epäedullisesta materiaalista. Tekokuitu hiostaa kesällä, muttei pidä lämpimänä talvella. Toisaalta, tekokuituiset urheilutopit pitävät olon kuivana ja kestävät käytössä vuosikausia (pyykkitelineessä roikkuu just nyt toppi, jota olen pitänyt noin kerran viikossa viimeiset seitsemän vuotta). Villasta tehty villakangastakki lämmittää talvella, toisin kuin "villakangastakki"-nimellä myytävä, esikuvaansa ulkoisesti muistuttava polysterkuvatus. Harmillisen herkkä silkki pitää lämpimänä, muttei hiosta. Luonnonkuidut eivät nekään ole ongelmattomia. Puuvillan päätyminen pelloilta paidaksi vie tuhottoman määrän vettä, ja orjatyövoima sen työstämisessä on ihan oma lukunsa.

3. Pikavaate ei kestä pesua. Vaatteet likaantuvat, koska me ihmiset likaannumme. Meistä irtoaa ihosolukkoa, hikeä ja muita eritteitä. Tämän takia farkkujen pakastamisohjeet lähinnä naurattavat. Pakastaisitko sinä likaisen lautasen ja söisit siltä sen jälkeen? Päällyshousuja ei tietenkään tarvitse pestä yhtä usein kuin vaikkapa alushousuja, mutta ainakin mun aikas piukat pillifarkut kaipaavat pesua parin viikon työmatkapyöräilyrupeaman jälkeen. Pikavaatteiden valmistajat lobbaavat pesua vastaan, koska pesu kuluttaa vaatetta. Tämä on totta, mutta niin kuluttaa myös lika. Laadukas vaate kestää pesua.

Haluan jatkossakin tukea pieniä tekijöitä, mutta vaadin niiltä liikuttavan liikeidean ja tyylikkäiden nettisivujen lisäksi laatua. Yksi hyvä keino saada ylleen laatua, on hankkia vaatteet käytettyinä. Tällöin ensimmäinen, toinen, ehkä jopa sadas pesu on jo takana, ja laatu siltä osin selvillä. Jos kirppistely kiinnostaa, muttet oikein tiedä mistä aloittaa, tsekkaa vinkit tästä kirjoittamastani postauksesta.

<3: Mertta

Share

Ladataan...
Randolfin hipat

Laura kirjoitti paljon palautetta saaneen postauksen siitä, miten epäonnistumisen pelko on rajoittanut hänen elämäänsä. Itse olen aloittanut ja lopettanut lukuisan määrän harrastuksia, keskeyttänyt kaksi tutkintoa, perustanut ja lopettanut yrityksen sekä kulkenut kiertoteitä vuoden jos toisenkin. Monen mainitsemani tapahtuman päällä on epäonnistumisen leima: sulan saa hattuun vasta kun kädessä on tutkintotodistus, olet Slushin puhujana tai yrityksesi viettää 50-vuotisjuhlia – viis siitä onko työ ollut mielekästä. Mitä ne muutkin ajattelee!

Minusta ei koskaan tullut sitä ihmistä, joka tiesi jo pienenä mikä hänestä tulisi isona. Mutkainen polkuni ei kulkenut lukiosta yliopistoon ja sieltä oman alan töihin. Kun asiain laita alkoi parinkympin paremmalla puolella valjeta, koin epäonnistuneeni. Suurin osa ikätovereistani sukelsi opiskeluputkesta uralleen vuosia minua ennen. Isäni jäi eläkkeelle oltuaan lähes 40 vuotta saman firman palkkalistoilla. Samoin äitini. Etsikkovuosia viettäessä kurkkua kuristi ja rintaan pisti: minusta ei tule yhtään mitään.

Koska en voinut samaistua perhe- tai kaveripiirin valintoihin, piti esimerkki etsiä muualta. Onneksi eteeni osui kirjailija-toimittaja-bloggaaja-matkaopas-designkauppias Satu Rämön blogi. Kuten esittelystä käy ilmi, Rämö on työnteon renessanssitaitelija. Tämä Forssasta Islantiin ponnistanut multitalentti tekee huolella sen minkä osaa, ja on oivaltanut jotakin äärimmäisen tärkeää onnistumisesta: riittävän hyvä on parempi kuin täydellinen.

En ole koskaan tietoisesti opetellut epäonnistumaan, mutta harjoitus – eli tässä tapauksessa tahattomat toistot – tekevät mestarin. Parikymppisen epävarmuus on vaihtunut varmuuten omasta osaamisesta: mihin riitän nyt ja mitä potentiaalia minussa piilee. Tähän pisteeseen olen päässyt nimenomaan tekemisen kautta. En osannut perustaa yritystä, ennen kuin perustin sen. Kirjoitan työkseni, mutta oman blogin pilkkuihin jää tuon tuosta viilattavaa. No mitä ne muut ajattelee? En tiedä, eikä kiinnosta.

Älä anna niiden muiden torpata tekemisiäsi. Voin luvata, että aina löytyy ihmisiä, jotka eivät pidä tekemisistäsi. Ja aina löytyy ihmisiä, joita tekemisesi eivät voisi vähempää kiinnostaa. Mutta aina löytyy myös ihmisiä, jotka syttyvät sun juttuun aivan hulluna.

Loppuun kiperä kysymys: kuinka monta kertaa epäonnistuit surkeasti, ennen kuin opit kävelemään? Mitä muut siitä ajattelivat?

<3: Mertta

Kuva: Onnistuin houkuttelemaan Lauran maailman korkeimpaan ketjukaruselliin.

Share

Pages