Ladataan...

Minä liikkumassa Norjan luonnossa.

Syyskuu on vuoden toinen tammikuu. Moni kaivaa lenkkitossut kaapista ja vaihtaa kalian käsipainoon. Liikunta tekee ihmiselle eetvarttia, sehän on selvä, mutta miksi suuri osa laihdutusohjelmista, -kerhoista, -kuureista ja -lehdistä suosittelee aloittamaan juuri juoksemisella ja salitreenillä? Miten ihmeessä liikunnasta voisi tulla elämäntapa maailman tylsimpien lajien parissa?

Median mukaan laihtua voi ainoastaan kuntosalilla ja lenkkipolulla. Minulle salillakäynti tarkoittaa eri kokoisten ja näköisten rautaisten kappaleiden nostelua, kiskomista, työntelyä ja siirtelyä neljän seinän sisällä. Äkkiseltään en keksi yhtään tylsempää ajanviettotapaa. Sen sijaan esimerkiksi kiipeilyllä saa aikaan yhtä muhkeat lihakset, mutta ladonoven levyiset hartiat ovat vain hauska bonus, eivät tavoite. Kiipeillessä treeniä saavat lihasten lisäksi tasapainoaisti, venyvyys ja koordinaatiokyky. Minulle niitäkin tärkeämpää on tämä: seinää kavutessa pääsee konkreettisesti etenemään ylöspäin, puhumattakaan maisemista mitä korkeuksista pääsee ihastelemaan.
 

Kipuaminen ensimmäisen maailmansodan aikaisen sairaalan raunioille 1500 metrin korkeuteen on liikuntaa parhaimmillaan!

Juoksu ja salitreeni ovat tehokkaita tapoja liikkua ja molempia harrastamalla ihminen saa monipuolista rasitusta keholleen. Mutta säilyykö motivaatio, jos puuha itsessään on puuduttavaa? Itse voisin elää syömällä pelkästään Kinder Buenoja sekä juustolajitelmia, mutta koska tiedän että se tärvelee lopulta terveyteni, syön myös muuta. Liikunnasta sen sijaan haluan poimia rusinat pullasta ja harrastaa vain niitä lajeja, joissa saan mielihyvää tekemisestä, en juurikaan tuloksista.

Lenkkitossujen ja salikortin tuputtaminen on sama kuin antaisi ensimmäisellä soittotunnilla kotiläksyksi pelkkiä asteikoita tai suosittelisi lukuharrastusta aloittelevalle Päätalon Iijoki-sarjaa. Asteikkojen toisto tuottaa tuloksia ja Iijoki-sarjakin voi antaa mielihyvää, mutta epäilen, että aika harva jää koukkuun.

Lenkkeily, laskuvarjohyppääminen tai lumenluonti – liikunta tekee hyvää jokaiselle. Joskus oman lajin löytäminen ottaa aikansa ja lajiin sisälle päästyään saattaakin tehdä mieli jo toisaalle. Tärkeää olisi kuitenkin löytää tapa liikkua ja muistaa, että liikuntaa voi harrastaa myös kuntosalien ja lenkkipolkujen ulkopuolella.

Mikä laji on vienyt sinut mukanaan? Entäpä onko jokin laji, joka on osoittautunut alkuinnon jälkeen puuduttavan tylsäksi?

<3: Mertta

P.S. Pikku-disclaimer: harrastan tätä nykyä juurikin lenkkeilyä! Se onkin sitten ihan toinen tarina, kuinka juoksunvihaajasta tuli juoksija.

Share

Ladataan...

Kaksi päivää sitten klippasin itseni kiinni elämäni ensimmäiselle via ferratalle ja se oli rakkautta ensi kipuamisella! Via ferrata tai klettersteige on patikointireitti, jonka varrella pääsee myös kiipeämään kaltevaa tai pystysuoraa seinää varmistusvaijeriin kytkettynä.

Kokeilin kiipeilyä ensimmäisen kerran kuutisen vuotta sitten Turun Kiipeilypalatsilla. Boulderointi oli (ja on yhä) perseestä, mutta yläköysittelyyn jäin heti koukkuun! Olen aina ollut sunnuntaikiipeilijä. Jos tiedossa on kiipeilyreissu, metrejä kertyy enemmän, mutta väliin tulee kuukausienkin mittaisia taukoja. Olen käynyt lidiikurssin, mutta se touhu ei ole koskaan erityisemmin kiinnostanut. Se on välttämätön paha, jos mielii ulos kiipeilemään, mutta mieluiten varmistan kaveria ja kiipeän perässä hänen kiinnittämällään yläköydellä. Näköalahimon ja liidi-inhon takia via ferrata sopi mulle erinomaisesti! Kuten ukko asian ilmaisi: stressitöntä kiipeilyä minimaalisella säädöllä ja mielettömillä maisemilla.
 


Ferratalle voi periaatteessa suunnata kuka tahansa, mutta aiemmasta kiipeilykokemuksesta on hyötyä. Joidenkin lähtöpisteiden juurella on kiipeilykauppoja, joista voi vuokrata kaikki tarvittavat välineet. Jos et ole aiemmin kiivennyt eikä sinulla ole hajuakaan varmistuslaitteiden käytöstä, suosittelen lämpimästi kysymään ekalle reitille mukaan jotakuta konkaria.

Meillä oli omat kiipeilyvaljaat ja kypärät mukana, ja via ferrata -varmistimet ostimme matkan varrelta Saksasta, missä ne maksoivat 40 € per setti. Dolomiiteilla varmistimia näki jopa 150 € hintaan. Via ferrata -varmistimessa on kaksi joustavaa ”slingiä”, joiden kummankin päässä on karabiini. Slingit kiinnittyvät kolmanteen osaan joka laukeaa, jos sen varaan putoaa tarpeeksi kovaa. Jos varmistimen sinetti rikkoutuu pudotessa, varmistin joutaa roskiin. Via ferratalla voi käyttää kiipeilyköydestä solmittuja varmistimia, mutta tavalliset slingit eivät kelpaa.
 

Näkymä Col dei Bosin päältä kahden kilsan korkeudesta.

Via ferratalla edetään seuraavasti: kun tarjolla on kallioon pultattu vaijeri, kumpikin karabiini tulee klipata siihen kiinni. Karabiinit klipataan sitä mukaa uusiin vaijereihin, kun niitä tulee vastaan. Kahden karabiinin ansiosta kiipeilijä on aina kiinni vaijerissa, myös vaihtaessaan vaijerista toiseen.

Meillä oli käytössä Klettersteige-appi, jonka avulla kartoitimme tarjontaa. Appiin rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä siihen ferratoja ja niiden tietoja. Suurin osa apin reiteistä sisälsi (saksankieliset) lähestymisohjeet, reitin pituuden, korkeuserot, vaikeusasteen ja aika-arvion. Kielimuuri sekä aika-arviot tuottivat eniten päänvaivaa, sillä ilmeisesti osassa reiteistä aika-arvio tarkoitti ainoastaan vaijerikiipeilyyn kuluvaa aikaa, kun taas osassa aika-arvio sisälsi myös lähestymiseen ja poistumiseen kuluvan ajan. Apissa on vielä kehittämisen varaa, mutta siitä saa osviittaa mitä läheltä löytyy.
 


Käsitykseni mukaan aloitin via ferrata -urani parhaimpien kukkuloiden päältä Dolomiiteilta. Löytyykö siltä puolen ruutuja ferratasuosituksia?

<3: Mertta

Share

Ladataan...

Randolfin hipat välttelee kokkaamista viimeiseen asti. Ruoan valmistaminen on pitkästyttävää ja päättyy useimmiten kiroiluun ja kattilalliseen pahuutta. Keräsimme iloksenne eineslounaiden ja pikapikaa valmistuvien hätäruokien parhaimmat palat tähän reseptipostaukseen!

1. Viiden minsan pasta

Lidlin ollessa Hippojen lempikauppa, on sen eineksistä tullut kehiteltyä yksi jos toinenkin “resepti”. Tämän ruoan valmistaminen kestää n. 5 minuuttia ja tätä on lähes mahdoton sössiä.

2 annosta
1 pkt Litukan tuorepastaa
1 prk Litukan eeppisen hyvää Nonna Mia -tuorepestoa
1 rs Litukan pikkutomaatteja
1 pkt Litukan mozzarellapallukoita

1. Puolita pikkutomaatit.
2. Keitä pasta paketin ohjeen mukaan.
3. Lisää pastan sekaan tuorepesto, mozzapallot ja puolitetut tomaatit.

Sie sind fertig!

Pahemman puutteessa berliininmunkkikin käy lounaasta. Tai illallisesta.

2. Tomaattinen tuorepasta

Tämä pasta noudattaa helpoksi havaittua tuorepastalinjaa, mutta vaatii noin kahden minuutin verran enemmän aikaa.

2 annosta
1 pkt tortellinejä
1 pkt tomaattimurskaa
1 sipuli
valkosipulia
1 pkt mozzarellapalleroita
tuoretta basilikaa

1. Kuori ja pilko sipulit, kuullota hetki öljyssä pannulla.
2. Lisää sekaan tomaattimurska. Mausta suolalla ja pippurilla.
3. Keitä tortellinit paketin ohjeen mukaan.
4. Yhdistä tomaattikastike, mozzapallot ja tortellinit, silppua päälle basilikaa.

3. Mannapuuro ja mehukeitto

Tämä on helppouden ja tuttuuden ylistys! Lapsena koulussa mannapuuropäivinä sai myös palan ruisleipää ja sen päälle juusto- ja kinkkuviipaleet.

1 annos
1 paketti Saarioisten mannapuuroa
1 tölkki mehukeittoa

1. Lämmitä puuro mikrossa ja hulauta sekaan mehukeittoa.
2. Hörppää loput keitosta välipalana iltapäivällä.

4. Finduksen Falafel Marrakech

Pari vuotta sitten vietetyn vegaanisen tammikuun aikaan vege-eineksiä oli vielä aika hankala löytää (jopa Punavuoresta, jossa silloin tein töitä!) ja Fafa’sin vegaanipitat tulivatkin tutuiksi. Falafel Marrakech löysi silloin tiensä ostoskoriini ja siellä se on pysynyt siitä lähtien.

Paistetusta ötkystä on mahdotonta saada kuvaa, sillä se on niin hyvää, ettei paljoo malta odotella.

5. Kokkikartanon tomaatti-vuohenjuustokeitto

Koska suhtaudun epäilevästi eineksiin, söin ensimmäisen työvuoteni aikana useasti lounaaksi karjalanpiirakoita ja kaikenlaisia jogurtteja (en suosittele). Ystävän rohkaisemana ostin Kokkikartanon tomaatti-vuohenjuustokeittoa, ja kyllä kannatti ottaa riski. Keitto maistuu oikeasti ihanalle juustolle ja on kermaista herkkua. Kerran ostin saman valmistajan kalakeittoa, joka ei kyllä mennyt jatkoon ainakaan tällaisella kalastajan avovaimolla.

6. Einesklassikoiden klassikko: Ötky

Jos työpaikallasi sattuu olemaan uuni tai nautit kotitoimiston arjesta, niin mikäpä parempi eineslounas kuin best of the best, crème de la crème, kaikkien suolannälkäisten sankari: Dr. Oetkerin mozzarellapizza. Tämä on noussut jo teini-ikäisenä ruokaympyräni oleelliseksi osaksi eikä toivottavasti häviä koskaan. Mozzarellapizza ja valkosipulidippi, ruokaympyräni on täydellinen! Jos haluat vähän hienostella, niin kannattaa heittää ötkyn päälle rucolaa. Näyttää ihan ravintolakelpoiselta. Ötky sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen työpaikalta kotibileisiin. Pro tip: tässä asiassa kannattaa olla merkkiuskovainen, sillä Litukan versio mozza-Ötkystä on vain kalpea kopio aidosta.

Kyllä kai jallukin lasketaan eineslounaaksi?

Mitä eineksiä ruudun sillä puolen syödään? Parhaat vinkit jakoon!

<3: Mertta & Laura

Share

Pages