Ladataan...
Randomilla

Kunnon klikkiotsikon makua, heheh. Kävin tänään diabeteslääkärillä. Oli mukava käynti kertakaikkiaan, oli kiva kun sai puhua fiksun ja ihmisläheisen ammattilaisen kanssa diabeteksesta ja sen ilmiöistä lääketieteen termein. Vähän kuulumisiakin käytiin samalla ja naurettiin. Hän kutsui minua hormonihiireksi, kun osaan stressata kaiken maailman asioista, jolloin verensokerit pompsahtavat. Diabeteslääkäri oli optimistinen, että saisin EKG-käyrän mukaisesti menevät verensokerini tasapainoon, kunhan vaan saisin jatkuvan Libre-sensoroinnin ja oppisin olemaan murehtimatta (ja juomatta niin paljon mustaa kahvia :D). Minäkin tulin hänen puheistaan toiveikkaaksi ja pyyhin mielestäni kauhuajatukset, että 10 vuoden kuluttua joutuisin käymään dialyysissä. Eikä, pelkäätkö oikeasti tuollaisia asioita, voi sua, tilannetajuinen lääkärini naurahti ja mieleni keveni. 

 

Tuli kuitenkin hetki, kun tunsin oloni melkoiseksi tikittäväksi kardiovaskulaariseksi pommiksi. Lääkäri nimittäin laski riskipisteeni sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja ne olivat korkeat. Pelkästään 1 tyypin diabeteksesta ja siitä, että olen nainen, tuli 8 pistettä. Sukurasitteesta lisää. Kolesterolini ovat hieman koholla, joten hän kysyi uskonko pystyväni laihduttamaan 20 kiloa ja elämään täysin terveellisesti nyt vai laitetaanko statiinilääkitys. Silmäni varmaan laajenivat kahvilautasen kokoiseksi tästä kommentista. Viimeksi puhuimme siitä, että ethän sinä vielä edes ole lievästi ylipainoinen eikä painoni ollut siitä noussut. 20 kiloa?! Luulin että kymmenenkin kiloa riittäisi. Aiemmin, kun minulla parikymppisenä oli kolesterolit koholla, jätin vain erikoisjuustot ruokavaliosta ja vaihdoin margariinin Beceliniin ja ne tippuivat viitetasolle. Tämä oli kuitenkin aikaa, kun olin hoikempi. 

 

Noh, laitetaan ehdottomasti se Simvastatin, sanoin. Mietin kalkkeutuneita suoniani ja sitä, että en tällä hetkellä voi/jaksa tehdä niin suurta elintaparemonttia kuin haluaisin. Huomasin kuitenkin, että marketissa käydessäni tein heti terveempiä valintoja, halusin ottaa paljon kasviksia ruokakoriin ja lohta, avokadoja. Se tuntui hyvältä. Ei eineksille, meetvurstille ja makkaralle, turhille hiilareille ja voille. Aiolimajoneesinkin jätin tänään kaupan hyllylle. Ei edes tehnyt mieli valita niitä koriini. En tosin aio jatkossa hirveästi rajoittaa itseäni, syön kahvilassa kakkupalasen jos haluan, mutta tavoitteenani on ollut se kasvispainotteisempi ruokavalio. Minä pystyn tähän. 

 

Kolesterolilääkkeistä on monesti turhia pelkoja ja niiden käyttöön saattaa liittyä jopa häpeää. Joskus pari vuotta sitten tuli mediakohu kolesterolilääkkeisiin liittyen. Nykyisen tiedon valossa ne voivat haittavaikutuksena aiheuttaa korkeintaan muun muassa lihassärkyjä, mutta silloin kolesterolilääke pitää vaihtaa, ei lopettaa omin päin. Asiaan perehtynyt lääkäri kertoi, että muut oireet mistä ihmiset valittivat kolesterolilääkkeen aloitettuaan, eivät loppujen lopuksi johtuneetkaan statiineista. Toki olen sitä mieltä, että terveelliset elämäntavat ovat se ykkösjuttu miten ehkäistä suonien tukkeutumista, mutta itse olen iloinen, että minulla on niin valveutunut diabeteslääkäri, että hän määräsi minulle kolesterolilääkkeen.Vaikka olenkin vasta kolmekymppinen. 

 

Mitä mietteitä sinulla on asiasta? 

 

I have high cholesterol. So #Goals: Less this sh*t

... and more this

 

 

Pics: Pixabay

Share

Ladataan...
Randomilla

Heipparallaa.

 

Masennus on ehkä vähän kulunut postausaihe blogimaailmassa, mutta olen nyt viime päivinä miettinyt aihetta aika laajasti. Eräs läheiseni on ollut alamaissa nyt jonkun aikaa ja vetäytynyt omiin oloihinsa. Hän pyysi tänään anteeksi, että ei jaksa nyt puhua ja yritti pidätellä kyyneliään. Ei sun tarvi mitään anteeksipyydellä, sanoin ja tunsin oloni aika avuttomaksi. Ihminen tunsi syyllisyyttä siitäkin, että on masentunut ja ei jaksa puhua.

 

Masentuneen mieli on aika vääristynyt. Kun olin kolme vuotta sitten vakavasti masentunut, minusta tuntui kuin olisin ollut toisille taakka ja kukaan ei oikeasti välitä, paitsi läheisin ystäväni. Hänkin luultavasti vain sen takia, että hänellä oli niin kova halu parantaa maailmaa ja auttaa kaikkia. Asiat joista ennen nautin, eivät tuntuneet enää miltään. Yritin esimerkiksi uimareissulla saada uimisesta ja saunomisesta kaiken ilon irti, mutta mieleni täytti ajatukset, että toivottavasti saan niin rajut suonenvedot että vahingossa hukun. Nukkumaan mennessä toivoin, että en enää heräisikään. Joka aamu sain pettyä ja rajut kivut tuntuivat koko kehossani. Olin niin lopussa, että kroppanikin päätti että ei enää väliä, annetaan tyypin kärsiä. Aamupalan tekeminen tuntui suurelta koitokselta, johon täytyi keskittyä koko kapasiteetillaan. Hävetti olla näin heikko. En halua kuolla, en vain jaksa elää, mietin usein ja taisin myöntää tämän vain yhdelle ystävälleni, joka oli myös masentunut.

Nyt nämä ajatukset tuntuvat päässäni oudoilta ja etäisiltä, kuin sitä ei olisi oikeasti tapahtunut minulle, vaan jollekin muulle ihmiselle kropassani. Kuin se olisi ollut yksi kappale elämässäni, pari vuotta kestänyt harmaansävyinen piina. En edes tiedä miten rupesin yllättäen paranemaan. Rupesin pitämään blogia ja päätin, että nyt tämä synkistely saa riittää. Fuck this shit. Masennuksesta irti pääseminen ei välttämättä onnistu pelkällä päätöksellä, mutta kyllä se onni löytyy itsestä eikä ulkoisista asioista, ei edes rakastavista ihmisistä.  

Silti on tärkeää, että joku on läsnä. Mutta miten auttaa ja tukea depistelijää? 

 

1. Älä aseta mitään aikaa toisen paranemiselle. Paranemista ei voi hoputtaa. Yritä hyväksyä se, että toisella on nyt rankkaa ja et välttämättä voi asialle mitään. Se on ok toki turhautua ja kertoa toiselle, että sinusta tuntuu nyt tältä, mutta tämä ei ole hänen vikansa. Pahinta on ehkä se, että jätetään asioita sanomatta sen vuoksi, että toinen on herkässä tilassa. Ainakin itse arvostin silloinkin rehellisyyttä ja oli hyvä, kun toinen jollain tavalla yllätti. Ainakin niinä hetkinä saattoi tuntea jotain. 

2. Tule paikalle. Vaikka toinen sanoisi, että ei kaipaa nyt seuraa. Tuo ruokaa ja auta vaikka siivoamisessa. Konkreettiset teot ovat melkeinpä tärkeämpiä kuin sanat, kun toinen ei kertakaikkiaan jaksa.

3. Sano, että hän on tärkeä ja että olet tässä. Sano se koko sydämestäsi ja niin, että toinen uskoo sen.

4. Katselkaa yhdessä leffoja. Ja kuunnelkaa musiikkia. Musiikilla on jokin outo vaikutus, että jopa masentuneella se herättää jotain tunteita ja lievittää ahdistusta.

5. Älä tuomitse. Toinen ei voi sille mitään, että on sairastunut. Aivokemiassa on tapahtunut muutos, ihminen ei ole itse valinnut tätä ja ei tee tätä tahallaan.

 

Ennen kaikkea täytyy muistaa, että kaikki loppuu aikanaan, jopa suru ja paska ajanjakso. Masentuneen olisi hyvä löytää joka päivä jotain pikkuisia ilonaiheita, onnistumisen tunteita, vaikka asiat eivät olisikaan kovin kummoisia. Itse muistan kuinka iloinen olin, kun pääsin keskussairaalanmäelle hengästymättä. Talutin pyörää. Ja on muistettava, että jos on joskus ollut onnellinen, voi se jatkossakin olla mahdollista. Olet edelleen sinä, vaikkakin jokin sumuverho tuntuu erottavan sinut muista ihmisistä.

 

Kaikki on mahdollista. Muistakaa se. Sinä olet rakastettu, sinä olet tärkeä.

 

 

Share

Ladataan...
Randomilla

 

Tykkään puhua puhelimessa minuuttikausia, joskus vierähtää kolmekin varttia. T aina ihmettelee mistä keksin jutun juurta. Mutta parhaiden ystävien kanssa se on vähän kuin istuttaisiin teekupin äärellä ja samalla puuhaillaan muutakin, kun höpötellään. T tosin sanoi, että joidenkin ihmisten kanssa olen eri Milla kuin hänen seurassaan. Kysyin tarkennusta ja hän sanoi, että sä jotenkin pingotat puhelimessa. Ravaat ympäri kämppää ja sanot joka väliin "mut joo", "et joo", "etnäin" ja yrität kuulostaa tärkeältä, vaikka oikeasti kuulostat vähän typerältä. Olisit oma ittes. Ihan vaan Milla.

 

Minulla tuli tästä mieleen taas kerran HIMYM-sarjan eräs jakso, jossa sarjan hahmot, varsinkin Lily, muuttuivat eri ihmisiksi toiden ihmisten seurassa, kun henkilöt ovat tuttuja menneisyydestä. He puhuivat ilmiöstä revertigona

 

Mutta niinhän se on. Ihmisillä on eri rooleja. Minäkin olen tytär, sisko, ystävä, avovaimo ja työntekijä ja ajoittain nipottava monsteri-kotihiiri (tämä liittynee tuohon avovaimo-kohtaan ;)). Pitää kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että ei yrittäisi väkisin olla parempi versio itsestään. Koska se on loppujen lopuksi todella uuvuttavaa.

 

Rentoa ja antipönöttävää viikonloppua, ihanuudet! 

 

 

Share

Ladataan...
Randomilla

Heräsin viikko sitten pinkkien flamingojen tyttöjen illan jälkeen hieman darraisena. Joimme martineja ja mansikkamargaritoja ja ilta oli hauska, teemana oli flamingot ja California. En tuntenut kaikkia ihmisiä etukäteen, mutta se ei haitannut. Mietin kuitenkin aamulla oliko se sen arvoista, mennä paikalle todella väsyneenä. Koko viikon ollut vähän sellainen olo, että ei ole omassa kropassaan. Olen selittänyt tätä ystäville kuvailemalla, että on kuin yhtäkkiä otettaisiin töpseli irti ja akku tyhjenee kokonaan. Näinä hetkinä äänet kuuluvat joko kovempaa tai kuin kuvun läpi ja huimaa. En tiedä oletteko nähneet Jason Stathamin tähdittämää leffaa Crank, jossa palkkamurhaaja saa sellaista myrkkyä, että hänen voimansa rupeavat hupenemaan, kun sydämen syke laskee. En tietenkään voi verrata tätä samaan, mutta olen huonovointisuuskohtauksen aikana varmasti yhtä kalpea kuin Chev Chelios, Stathamin roolihahmo. Darraisena olo on tosin kymmenen kertaa pahempi kuin normaalisti, mutta tämä ilta oli ensimmäinen kun join vähän enemmän tälle vuodelle.

Aikoinaan kärsin paniikkikohtauksista ja olenkin miettinyt ovatko ne tulleet takaisin vähän erilaisempina. Kroppa yrittää selkeästi sanoa minulle jotain.Yleensä se käskee ihmisiä rauhoittumaan. Ihmisen keho on viisas siinä suhteessa. Rupesin harrastamaan vaihteeksi itsetutkiskelua. Olenkin tajunnut, että eniten minua häiritsee se, että en osaa sietää keskeneräisyyttä ja ahdistusta. Minun on ollut kotona vaikea säädellä tunteitani ja välillä käyttäydyn kuin viisivuotias. Saatan höpötellä aamut läpeensä kaikenlaista innostuksissani ja yhtäkkiä olenkin ihan maassa ja väsynyt, itkeskelen sohvalla sikiöasennossa ja mietin mikä nyt on. Epätietoisuus on minulle pahin vitsaus. Tällä hetkellä elämässäni ei juurikaan ole mitään asioita, joista pitäisi hirveästi stressata. Olen nyt myös miettinyt onko asiat kerrankin liian hyvin.

Huonovointisuuskohtauksia lukuun ottamatta voin sanoa olevani elämääni tyytyväinen. Kukaan läheisistäkään ei ole kuolemansairas. Sain viimein syventävät mielenterveyden lisäopinnot kasaan ja lääkeluvatkin ovat pian kourassa, kun sain kaikki tentit viimein läpi. Pitäisi olla itsestään ylpeä ja tavallaan olenkin. Huomenna olen menossa työhaastatteluun paikkaan, joka oikeasti kiinnostaa ja vastaa ominta osaamistani. Pesti alkaisi kesällä sen jälkeen, kun sopparini nykyisessä työpaikassa on laitettu loppuvaksi. Tänään on Kynnyksen musavisa.

 

Haastattelussa varmaan kysytään mitä kehitettävää itsessäsi on. Voin ainakin sanoa, että minun pitää oppia tunnistamaan mitä itse haluan sen sijaan että ajattelisin muita, ja oppia sietämään keskeneräisyyttä varsinkin itsessäni. Oppia olemaan ajoittain vittumainenkin, jos vain haluan olla. Olemaan oma itseni. Aidosti.

 

Tästä piti tulla teksti, jossa kerrotaan miten oppia sietämään keskeneräisyyttä. Luulen, että kirjoittelen siitä uudelleen, kun löydän vastauksen.

 

Ps. Kuva on otettu kolme vuotta sitten juhannuskokolta eli en hymyile sen vuoksi, että jokin talo olisi palanut poroksi. 

Share

Ladataan...
Randomilla

Tulen yleisesti ottaen aika hyvin kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Yhteentörmäyksiä saattaa kuitenkin tulla, ihmisiä kun ollaan. Sain tämän idean blogi-idea generaattorista, kun syötin sanat "attitude", "myself" ja "clothes". Tässä 10 pikavinkkiä itsestäni - asioita joita musta kannattaa tietää.

 

Tulen kiukkuiseksi nälkäisenä. Yritän monesti hillitä tätä, mutta moni ystäväni kysyy "Onko sulla nyt nälkä", kun pienimuotoinen kiukku yllättää. Asenteeni ihmisiä ja asioita kohtaan saattaa muuttua, kun monsterinälkä iskee ja v-sanaa kuulee tällöin useammin kuin yleensä. Ei onneksi töissä kuitenkaan. Aivosumu myös valtaa pääni tällöin ja olen hukassa suunnista, jos tarvitsee suunnistaa kaupungissa. Diabetes ja verensokerin lasku saattaavat toki liittyä asiaan.

 

Muiden tunnetilat vaikuttavat itseeni. Jos jollakin alkaa tulla defensiivisiä kommentteja kevyistäkin aiheista (esim. Jos toinen aloittaa lauseen sanoin "Mun mielestä taas tuo on aivan liioiteltua..." yhtenä esimerkkinä). Tunnen kuinka pala nousee kurkkuun, kun toinen kurtistaa kulmiaan. Sama tapahtuu, jos toinen kertoo ikävästä yllättävästä asiasta elämässään. Pitäisi oppia elämään muiden tunnetilojen kanssa.

 

Omakuvat eivät ole itselleni voimauttavia ainakaan juuri räpsäistynä. Olen ujo kameran edessä, vaikka lapsena olin melkoinen linssilude. En tykkää kuvistani, kun näen ne samantien oli ne sitten kuvina kuinka onnistuneita. Oh God on yleisin lause, jota toistelen selfieitä katsoessani. Jos palaan katselemaan kuviani kuukauden päästä saatan yllättäen pitääkin niistä ja löytää uusia ulottuvuuksia.

 

Minua nolottaa kertoa uusille ihmisille mistä musiikista pidän. Vaikka minusta musamakuni on tietenkin mainio, pidän tätä melko henkkohtaisena kysymyksenä. Mistä musiikista tykkäät?-kysymys on mielestäni samanlainen kuin kysyttäisiin pidätkö mieluummin seksikkäitä pikkuhousuja vai Bridget Jones-grannypantsejä. Youtubesta kuuntelutan musiikkia vasta sitten, kun tiedän, että voin luottaa ihmiseen. Aika tyhmää ja pikkumaista, tiedän. Erityisesti, kun tämä on melkein ensimmäisiä kysymyksiä joita itse esitän uusille ihmisille.

 

En pidä ihmisiä, jotka sanovat huumorintajunsa olevan omituinen, hauskoina. Jos ihminen hymisee ja sanoo huumorintajuaan erikoisen kieroksi, mustaksi tai kaksimieliseksi, he yleensä ottaen ovat kuitenkin melko tavallisia eikä niin spessuja, kuin luulevat. Näitä ihmisiä ei yleisesti ottaen ole siunattu mielestäni koomikon lahjoilla. Mietipä vaikka Ismo Leikolaa, ei hän tule lavalle ja sano, että hei, kato miten erikoinen huumori mulla on. Tämä mielipide saattaa tulla siksi, koska olin nuorena juurikin tällainen wannabe-hauska ihminen. Kun lakkasin yrittämästä, mua ruvettiin pitämään oikeasti vitsikkäänä ihmisenä. 

 

'Elä päivä kerrallaan' oli mielestäni älyttömin lause mitä surevalle tai masentuneelle ihmiselle voi sanoa. Ihan niinkuin ihminen ei eläisi päiviä erillisinä ja seuraisi tunteja. Sen sijaan 'elä puoli tuntia kerrallaan' on jo realistisempi ja parempi ohje. Tosin aika kuluttava pidemmän päälle.

 

Pidän taaperoikäisiä lapsia söpömpänä kuin vauvoja. Tämä on varmaan aika tavanomaista. Ei ole kummallista, että pidän hellyyttävämpänä olentoja, jotka osaavat jollain tavalla jo ilmaista tahtoaan ja elehtiä. Kuitenkin luulen, että suurin syy siihen, että vauvat eivät vie sydäntäni on se, että pelkään niiden menevän rikki. Vauvat myös muistuttavat aika tavalla toisiaan, vaikka aina sanotaan muistuttavan enemmän joko isää tai äitiä (tai äitiä ja äitiä). Future Mom of the Year-palkinto taatusti napsahtaa mulle, heh. Taitaa olla aika yleistä, että vanhemmat pelkäävät tappavansa vauvan, vai onko näin äiskät?

 

Kliseet eivät ärsytä minua, vaan tuovat turvallisuuden tunnetta. Esimerkiksi leffoissa kliseet eivät haittaa. Se on mielestäni ok, että melkein joka leffassa mikrofoniin tarttuessa se vingahtaa ja ääni kiertää. Ah että. Aforismeja vihaan, mutta silti uskon niihin. Seinääni koristi joskus maalaamani anything can happen-taulu, jonka tuijottelun uskoin auttavan saavuttamaan unelmani. Uskon edelleen, että unelmat kannattaa sanoa ääneen.

 

Tykkään lyhennellä tai muuttaa sanoja lässytysmuotoon. Verensokeri on sokru tai gemmi, vitamiini on vitsku, broileri on broisku, kissa on kisuli tai kisu ja Jyväskylä on Jykylä. Viljelen näitä erityisesti T:n lähellä, jonka korvat rupeavat melkein palamaan näistä sanoista. Ihana kiusata toista verbaalisesti.

 

Jos en tiedä jotain asiaa, rupean hirveästi selittelemään, koska pelkään antavani itsestäni tyhmän vaikutelman. Muistan, kun ala-asteen opettajani oli kirjoittanut todistukseeni: "Älä selittele, kaikki mokaavat joskus!". Edelleen hyvä elämänohje, mutta ei vaan meinaa iskostua päähän.

 

En jakanut näitä vinkkejä muuten sen vuoksi, että seurassani pitäisi käyttäytyä jollain tietyllä tavalla. Aidot ihmiset ovat parhautta.

 

Mitäs faktoja susta kannattaa tietää? :)

 

 

 

Lue myös:

Yhdeksän outoa faktaa minusta

 

Seuraa blogiani Facebookissa  tai Bloglovin'issa

 

Share

Ladataan...
Randomilla

 

 

Tämmöiset postaukset kuuluu aloittaa sanomalla, että en ole aamuihmisiä. Tämä ei vaan ole totta. Minusta on tullut pahimman luokan aamuihminen, suorastaan rasittava iltaihmisten mielestä. Tosin jos joudun heräämään 5:45, olo ei ole ihan hehkein.

Miten saada aamut skulaamaan paremmin? 

Tyhjä ajatus-blogin ihana Saranda kirjoitti joskus vähän samantapaisen postauksen. Toivottavasti meillä ei ole nyt kovin samanlaisia vinkkejä. Kaikki lähtee kuitenkin iltapreppailuista. Nää on aika basic juttuja kaikki, mutta jotenkin itse olen vasta ottanut nämä käyttöön. 

 

Laita yöksi puhtaat lämpösukat jalkaan

Olen sitä mieltä, että onni lähtee lämpimistä jaloista. Jos aamulla jalat kolahtavat kylmää lattiaa vasten, kuka haluaa lähteä edes kävelemään keittiötä kohden? Mieluummin sitä jää lämpimien lakanoiden väliin. Joten laita kiristämättömät sukat jalkaan yön ajaksi, tarvitsee muutenkin sitten olla yksi vaihe vähemmän aamupukeutumisessa.

 

Syö se aamupala

Ihmiset, jotka eivät syö aamupalaa, sanovat sen johtuvan siitä etteivät kerkeä aamuisin tai eivät tykkää syödä aamulla. Tee illalla valmiiksi niin herkullinen aamupala, esimerkiksi kanelilla kuorrutettu tuorepuuro, että et kerta kaikkiaan voi olla syömättä sitä. Lataa kahvinkeitin valmiiksi tai jos omistat prestopannun, laita teeuutteet jo valmiiksi pannun pohjalle ja lämmität vain veden vedenkeittimellä. Aamulla kaikki on vähän nihkeämpää yleensä, niin on mukava, jos aamujuomingit ovat helposti käsillä. 

 

Jaa lääkkeet ja vitamiinit dosettiin

How granny can you go? joku saattaa tästä ajatella, mutta olen itse havainnut tämän erittäin hyväksi jutuksi. Lääkekaapista tai minun tapauksessani tv-tason alalaatikosta ei tarvitse kaivella tokkurassa lääkkeitä ja vitamiineja, vaan saat vaan ottaa ne kämmenelle ja kulauttaa alas vaikkapa tuoremehun kanssa. Ei tarvitse myöskään arvuutella aamupäänsä kanssa otinko ja lääkkeet vai en.

 

Tee morning playlist ja anna sen soida

Itse olen nyt aamuisin kuunnellut muun muassa Grimesia, Sky Ferreiraa, Xx:ää, Lana Del Reytä (tosin vähän uneliasta neidon musiikki), räppiä ja sit härömpää musiikkia, kuten Herrojen Kumiankkaa. Youtubesta löytyy ihan varsinaisia hyvän olon biisilistoja. Oman musamieltymyksen mukaanhan nää kannattaa valita, joku saattais varsinkin aamulla repiä pelihousunsa näistä mun suosituksista. Jos tuntuu niin pyörähtele pari kertaa ja jammaile. Jos kumppani nukkuu tai naapurit häiriintyy, bluetooth-kuulokkeet kannattaa hommata. Suosittelen edelleen niitä Urbanears Plattan adv-kuulokkeita.

 

Pakkaa kaikki jo valmiiksi

Missä se ja se on? Mitä mä nyt tällä kertaa unohdan? Äää kiire! -ajatukset kaikkoaa helposti, jos pakkaa kaiken mahdollisen evästä lukuun ottamatta valmiiksi laukkuun/reppuun. Kuten lompakon, bussikortin, työpaikan avaimet, kalenterin jne. Jos tuntuu, että ajatus vain poukkoilee ja mistään ei tule mitään, hengitä syvään ja pidätä hengitystä kuusi sekuntia ja sitten päästät sen kunnolla ulos. Toimii ainakin minulla. 

 

Heleä iho Meine Base-suolakuorinnalla

Tee tämä mieluiten jo illalla niin aamulla iho tuntuu vielä pehmeältä. Minusta on myös tullut Mossan tuotteiden fani. Mustikka- tai hilla-päivävoide tuo mukavan tuoksun kasvoille ja siitäkös ihana päivä alkaa.

 

Ja älä ota liikaa paineita siitä, jos uni ei tule. Varsinkin nuorempi aikuinen ihminen tarvitsee vain sen 6-8 tuntia unta. Usein luullaan virheellisesti, että ihminen tarvitsee juuri sen kahdeksan tuntia tai enemmän. Ja sekös aiheuttaa lisää unettomuutta, kun vielä tällaisia unipaineita ottaa vielä muun stressin päälle.

Itse olen huomannut unensaantia helpottavan sen, että huomiset tehtävät kirjoittaa valmiiksi ihan perinteiseen kovakantiseen kalenteriin niin ne voi unohtaa mielestä, käy lämpimässä suihkussa ja tuulettaa makuuhuonetta ennen kuin menee nukkumaan. Kirjat myös auttavat, itse usein nukahdan juuri sen ensimmäisen sivun jälkeen (jep, pitäisi opetella taas lukemaan kirjoja).

 

Ja ihanaa huomenta kaikille, jos satut lukemaan blogeja ennen päivän taipaletta! :) Tästä tulee hyvä päivä. 

 

Kuva: Pixabay

 

Share

Ladataan...
Randomilla

 

... että vanhempien luota lähdetään tasan 18-vuotiaana etsimään kumppania. Naisen ainoana tehtävänä on löytää aviomies. Kaikki omaisuus pakataan kepin päähän sidottuun pussukkaan ja matkaan lähdetään kävellen. Äiti heiluttaa nenäliinaa hyvästiksi, isä ei katso ikkunasta, vaan soittaa haitaria. Mistä lie tämmöinen käsitys on tullut päähän. 

... että näyttelijät eivät käy vessassa. Eihän tv-sarjoissakaan tai elokuvissa näytetä vessareissuja.

... että laulajilla ei ole kotia ollenkaan, vaan he asuvat keikkabussissa. Suurin lapsuuden haaveammattini oli olla laulaja. 

... että kaikki ihmiset kuolevat 100-vuotiaina vanhuuteen. Heidän silmänsä ovat automaattisesti kiinni ja kroppa T-asennossa. Joku löytää aina ruumiin, kukaan ei ole läsnä kuollessa. Kaikki kuolevat lattialle/maahan.

... Että Kaksi lensi yli käenpesän-biisissä lauletaan "Oli poneja kai sekä heppoja nain" (Oikeat sanat: 'Oli Bonnie ja Clyde sekä Jekyl ja Hyde').

... että olen Sotkan räppimainokselta (tai mikä lie) turvassa, kun menen omaan huoneeseen, puen prinsessamekkoni ja laitan valot kiinni. Itse asiassa tämä toimi.

.... että ne, jotka eivät tee fyysistä työtä (esimerkiksi suunnittelijat), tekevät 'henkistä työtä'.

Kouluikäisenä luulin, että sekakäyttö tarkoittaa sitä, jos silloin tällöin juo alkoholia ja polttaa tupakkaa. Meillä oli päihdevalistuspäivä. Mietteliäänä sanoin joskus opettajalle, että isäni on sekakäyttäjä. :D

Kerran yritin lähettää Jumalalle isäinpäivänä kirjeen vappuilmapallolla. Olin laittanut kirjeeseen tarrakuvani ja myös veljeni kuvan, että the Big Guy tietää keneltä kirje on ja kenestä puhun, kun puhun veljestäni. Kirje alkoi sanoin: "Tiedän, että voi olla outoa saada kirje tätä kautta, mutta olethan sinäkin Isäni." Aikuisista tämä oli erittäin söpöä. Vuosia myöhemmin kuulin lestadiolaiselta yläasteen opettajaltamme fysiikan tunnilla, että hän oli lukenut lehtijutun, jossa joku kirkon työntekijä kertoi löytäneensä metsästä puun oksien välistä ilmapallon ja kirjeen lapselta Jumalalle. Tämä oli kuulemma ollut merkittävä juttu kirjeen löytäjän elämässä, sillä hän viimein sai kokea lapsen uskon. Ja tämä on true story.

Yritin kerran lentää ison kivenmurikan päältä sateenvarjon kanssa, koska Maija Poppanenkin pystyy siihen. Kun en onnistunut ja tajusin, että eivät ihmiset osaa lentää, sanoin ääneen: "Pystyn kaikkeen muuhun, paitsi lentämään". Joskus edelleenkin hoen tätä mielessäni, kun usko omiin kykyihin on vähissä.

Olin pienenä rakastunut Pinokkion keijuun ja Aladdinin Jasmineen 'sillä tavalla'. Pohdin öisin valvoessani että olenko tästä syystä lesbo ja yritin ihastua väkisin Aladdiniin ja Tarzaniin.

... että ilotyttö tarkoittaa eloveenatyttöä, joka aina hymyilee. 

... että kiittäessä on ihan ok sanoa "Kiitos siitos". 

 

 

 Olisi kiva kuulla mitäs uskomuksia teillä on ollut pienenä? :)

 

Kuva: Pixabay

Share

Ladataan...
Randomilla

Taas vähän väärin muotoiltu otsikko, mutta suoraan sanoen tää oli mun lemppari viidenkymmenen lasi-biisin joukosta (joo, otan tämän otsikoinnin nyt aika vakavasti :D). Marilyn Mansonia tuli kuunneltua varsinkin nuorempana paljon. 

Laseistahan minä nyt kuitenkin puhun. Uusista silmälaseistani.

 

Silmäasemalla oli -70% ale kaikista kehyksistä, joten oli pakko taistella flunssaa vastaan ja raahattava itseni liikkeeseen. Minulle tehtiin näöntarkastus ja onneksi tehtiin näin, sillä olin mennyt jo viisi vuotta edellisillä laseilla. Näkö oli nyt huonontunut jonkin verran. Suurin ongelmani on hajataitto ja ilman laseja näköni on melko blurri, kun yritän kauemmas tihrustaa. Nykyään käytän laseja koko ajan paitsi kotona vain löhöillessä.

Oli tarkoitus saada makutuomari, mutta kerkesin jo löytää silmälasit, joita katsoessani silmiini syttyi sydämet. Ei lähtenyt mukaan Pradat tai Chanelit, vaan sellainen minulle vieras merkki kuin HK-Titan. Lasit ovat ihanan kevyet ja sangat vähän tavallista erikoisemmat. Vanhoissa laseissani nenätuet jättivät aina painallukset, vaikka niitä olisi kuinka asetellut. Näitä ei edes huomaa päässä paitsi tietenkin siten, että hei, nyt mä näen

Yhden virheen tein ja säästin sellaisessa asiassa kuin linssin pintakäsittelyssä. Olisi kuulemma voinut käsitellä niin, että ei tulisi niin helposti tahroja laseihin, mutta päätin säästää sen 100 euroa. Ei olisi kannattanut. Näitä kun joutuu nyt puhdistelemaan koko ajan. Ensi kerralla viisaampi sitten, ihmisellä kun kuulemma kannattaa olla ainakin kolmet lasit.

Jotenkin aikuisempi olo nyt. 

 

Yippee, I got new glasses. Feeling like a real grown up now. Or a character in The Office series.

 

Lyric Title: Marilyn Manson - Heart-Shaped Glasses

Share

Ladataan...
Randomilla

 

Hoksasin tänään taas, että pianhan sitä ollaan oikeasti kolmekymppisiä. Otan tämän iän lämmöllä vastaan, ainakin teoriassa. Nykyisin on ihan ok olla naimaton vielä tässä iässä, lapseton ja asua vuokrakämpässä. Nähdä ystäviä viikonloppuisin ja vaikka pelailla lautapelejä, katsoa Netflixiä, tehdä pätkätöitä (jos vain niitä on tarjolla). Ruveta vaikka tanssimaan kaverilla yökyläillessä ja tehdä aarrekarttoja. Olen oppinut viime aikoina hölläämään pitäisi-ajattelun kanssa ja sen sijaan sanonut elämälle että olen tässä, otan vastaan mitä sulla on tarjottavana. Ei toisaalta ole tarkoitus odottaa että mitään itsestään tapahtuu, vaan olen valmis tekemään töitä juttujen eteen. Uskon itseeni enemmän nyt, kun olen tämän ikäinen.

 

Kuvasimme tänään ystäväni kanssa Seinäjoella Törnävän kauniissa maastossa. Olen hetken käyttänyt kuvia mitä multa löytyy varastosta ja ne saattavat olla jopa kuuden (!) vuoden takaisia. Tämän päivän kuvat olivat pääasiassa onnistuneita, mutta minua hätkähdytti eräs asia. Olen ruvennut muistuttamaan isääni - miltä hän näytti kolmivitosena uurteineen kaikkineen. Nuorempana kun kaikki sanoivat minua äitini kuvaksi. "Onko se paha asia, että muistutat isääs?", ystäväni kysyi ja katsoi minua katseella 'isäsihän on komea mies'. 

Ei se ole ei. Ihmisen kasvoilla näkyy elämä ja se mielestäni on vain kiehtova asia. On myös helpottavaa, kun ei tarvitse ihan joka punkunhaku-reissulla näyttää papereita. Harvoin vain tulee katsottua itseään samalla tapaa, kuin katsoi tänään. Tutkiskellen.

 

Tutkiskellaan samalla mielenkiinnolla mitä tämä tuleva elämän juntu tuo. Oli se sitten lapsia, töitä, seikkailuja, maailman parantamista, omaa kotikoloa tai tasaista eloa. Ystävistä nauttimista. Ilman are we there yet-ajattelua. Olen valmis. 

Kuvat ja editointi: Elisabet M. Rinne/ The Fashion Poetry

 

 

Share

Pages