Ladataan...
Räyhälä

On aika Kaukasia-sarjani viimeisen reissupostauksen, ja tällä kertaa luvassa on ajatuksiani siitä millaista oli pakata rinkka ja häipyä Euroopan ja Aasian väliin vailla sen tarkempia suunnitelmia.
 

Matkustaminen on minulle jonkinlainen elämän tarkoitus, tai ainakin yksi niistä. Se ei ole vain rentoutumista ja arjen irtiottoja (niitähän voi harrastaa ihan kotikaupungissakin), vaan kaikista eniten nautin erilaisten kulttuurien kohtaamisesta ja uusien ympäristöjen näkemisestä. Olen ihan suunnattoman kiinnostunut siitä millaista arki on toisissa maissa. Kuinka paikalliset juovat aamukahvinsa ja kuinka he katsovat elämää omassa ympäristössään? Mihin he kiinnittävät huomiota ja mitä he ovat nähneet, mikä on heille tärkeää? Miltä he syövät tai ostavat kaupasta, miltä heidän talonsa näyttävät ja mitä he sanovat kun iskevät varpaansa pöydänkulmaan?

Matkailu avartaa, sanotaan. Ja se sanonta pitää muuten aivan täysin kutinsa - olipa avartuminen sitten sitä että juodaan tuoppeja Suomi-baarissa ja kauhistellaan valittavaan sävyyn että joku yrittää täällä koko ajan varmasti vaan varastaa meidät, ja huomataan, että mitään vahinkoa ei tapahtunut. Tai sitten sitä, että yrjötään ja paskotaan sisälmyksiä samanaikaisesti ulos kympin yö -hostellissa, jonka huoneessa ei ole vessaa, taikka päräytetään naamariin shotit ja rillutellaan suunnistuskyky veks niin, että kahdensadan metrin kotimatkalle joutuu tilaamaan taksin. (En väitä, että minulle olisi käynyt näin, mutten toisaalta kiistäkään.)

Olen lähes aina matkustanut jonkinlaisessa seurassa, lukuunottamatta vaihtovuottani Britanniassa, jolloin kiertelin saarta yksinkin. Koska olen selvinnyt hengissä kaikki aiemmatkin matkat ja pidän itseäni jokseenkin harjaantuneena, ennakkoluulottomana ja elämään luottavaisena matkan taittajana, en epäröinyt hetkeäkään, ettenkö uskaltaisi lähteä matkaan yksin. Miksen uskaltaisi? Mitä sellaista ikävää voisin kokea, josta en ole jo aiemmilla matkoillani saanut varoitusta tai josta en olisi edes lukenut? (Todellisuudessa näin ei tietenkään voi ajatella. Mitä tahansa voi tapahtua, eikä kaikkea voi ennakoida. Mutta jos pelolle antaa vallan, ei yksin matkaamisesta tule mitään.)

Näin jälkikäteen ajateltuna olisin voinut ehkäpä suunnitella matkaani etukäteen vähän enemmän, mutta toisaalta - kun kyseessä on Kaukasia, ei kannata suunnitella liian tarkasti - suunnitelmat eivät toteudu kuitenkaan. Se on ihan saletti. 

Loppujen lopuksi oli yllättävän hauskaa päättää aina suunnilleen edeltävänä iltana, että missä päin seuraavan yön yöpyisi. Toki siirtyminen paikasta toiseen vaatii aina hieman organisointia ja selvittelyä, mutta kun aina välillä muisti malttaa viipyä useamman kuin yhden yön samassa kohteessa, ei organisointikaan ehtinyt muodostua rasitteeksi. 

Paras puoli yksin matkustamisessa on ehdottomasti se, että aikaa on enemmän. Aikaa ei nimittäin hupene siihen, että seisoskelet jonkun vaatekaupan ulkopuolella muita odottamassa, odotat että muut ovat syöneet ateriansa, odotat että kaveri meikkaa, käy suihkussa, kävelee hitaasti ja niin pois päin. Kun kaikki aika on omissa käsissä, kuluu viipyilyyn paljon vähemmän aikaa. 

Joku saattaa tässä vaiheessa kohahtaa, että jestas mikä matkapirttihirmu. Ja kyllä, sellainen minä olenkin. Koska aika on rajallinen, eikä paluusta ole takuita, yritän aina nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Mutta kaikki aiemmat kokemukset ovat toki opettaneet, ettei matkatessa voi ahnehtia. Asiat eivät mene koskaan käsikirjoituksen mukaan, ja unen, nollauksen ja jumituksen tarve on läsnä myös matkustaessa.

Toinen hyvä puoli yksin matkatessa on se, että sinä päätät kaikesta. Ei tarvitse arpoa missä syödään, minne mennään seuraavaksi ja mikä on sopiva aika poistua paikasta X ja siirtyä paikkaan Y. Se on ihanaa!

Mutta kuten arvata saattaa, ei yksin matkustaminen mitään silkkaa auvoisuutta ole - vapauden mukanahan tulee aina vastuu. Sinä itse otat selvää kaikesta silloinkin kun et vaan todellakaan ymmärrä. Se olet sinä, joka menet setvimään asioita ja sönköttämään elekielellä. Sinä raahaat kimpsusi ja kampsusi mukanasi pieniin reikälattiavessoihin, sinä yksin puristat kättäsi nyrkkiin joutuessasi epäilyttävään tilanteeseen, ja sinä yksin raahaat niitä painavia kauppakasseja pitkin maanteitä, väistellen pelottomia rekka-autoilijoita pimeän laskeutuessa tienvarteen. Sinä yksin juot sitä makoisaa viiniä ja huomaat, että voi kun tekisi mieli alkaa puhua. (Mutta koska olet suomalainen, et tietenkään puhu. Mitä se semmonen muka olisi!)

Reilun viikon nautinkin yksinäisyydestäni aivan täysillä. Rakastin sitä, että yhtäkkiä minun ei tarvinnut puhua kenellekään. Ei olla oikeastaan edes olemassa. Kunhan kävelin, katselin, hengitin. Näin, olin vapaa. 

Matkan viimeisinä päivinä aloin kuitenkin huomata, että paloin jo halusta päästä purkamaan ajatuksiani ja kokemuksiani jollekulle ihmisolennolle, mieluiten omalla äidinkielelläni. Oikeastaan tämä tarve liittyi siihen, että join viimeisenä lauantai-iltana tbilisiläisessä ravintolassa vähän liian ison ja hyvän lasillisen viiniä, ja sekös yhtäkkiä kihahti päähän, mokoma. Ja yleensä kun juon sopivan määrän viiniä, muutun nuutuneesta ihmiskarttajasta varsin sosiaaliseksi ja seuralliseksi ihmiseksi. Mutta ensimmäistä kertaa elämässäni tajusin olevani tällaisessa seurallisessa tilassa täysin vailla seuraa. 

Nautinto sekin, hieman erilainen vain. Kuten paikalliset viinitkin.

Palasin kotiin hyvillä mielin, joskin tuntui siltä, että niin mahdottoman paljon jäi vielä näkemättä, ja että Kaukasia olisi todella ollut seurallisempaan matkailuun sopiva paikka. Ei siksi, etteikö yksin matkustaessa pääsisi näkemään ja kokemaan mielettömiä asioita, vaan siksi, että en vaan mitenkään jaksanut syödä loppuun kaikkea sitä tilaamaani hatsapuria. 

 

 

Lähdössä yksin matkaan? Tässä vinkkejä Räyhälän tapaan. Ota tai jätä.

  • Laita varalta paperille kaikki yhteystiedot ja puhelinnumerot, joita saattaisit hädän hetkellä tarvita. Tsekkaa Suomen (tai muiden pohjoismaiden) suurlähetystöt, konsulaatit tai vastaavat laitokset kohdemaassasi. Saattaa olla myös hyvä opetella ulkoa jonkun läheisen puhelinnumero, jos vaikkapa puhelimesi tai muut yhteydenpitovälineesi katoavat. Ja muista varalta kopio passista! 
     
  • Älä väheksy lääkkeiden tarvetta. Määrällisesti lääkkeitä ei tarvita paljon, mutta valikoimaa on hyvä olla, mikäli et halua juosta apteekeilla, tai jos pahempi tauti yllättää. Itse pakkaan aina särkylääkkeet, silmätipat, magnesiumit (koska jalat), Bepanthenin (sitä tarvitsee loppujen lopuksi ihan jokaisella matkalla!), maitohappobakteerit, nenäliinat ja nenäsumutteen, Samarinia, Imodiumia, rakkolaastareita, muutama kurkkupastilli, pari peruslaastaria, kohteesta riippuen aurinkorasvaa. Sanotaanko, että jokainen lääke on tullut tarpeelliseksi kantapään kautta, ja jos vaan oksennustautiinkin olisi jokin tehokas täsmälääke, kantaisin niitäkin aina mukanani. Erilaisiin apteekkiostoksiin saa palamaan reissussa äkkiä aika paljonkin rahaa ja aikaa.
     
  • Yksin matkustaessa tai budjetin ollessa tiukka, sitä päätyy helpommin dormimajoitukseen. Vahva suositus siis toimiville korvatulpille ja valon peittävälle silmälapulle. Älä unohda ottaa näitä mukaan!
     
  • Pitkä ja iso huivi mukaan. Hyvin kätevä monissa uskonnollisissa kohteissa, kelpo istuinalusta, päähine ja rypistettynä myös tyyny auton ikkunaa vasten.
     
  •  Mieti kirjavalintasi tarkasti (ellet lue e-kirjoja). Yksin reissatessa ei voi tehdä kirjavaihtareita kaverin kanssa, eikä useamman opuksen raahaaminen yleensä ole kovin järkevää. Ota siis mukaan sen pituinen kirja, jonka arvelet lukevasi matkan loppupuolella loppuun. Itselläni tuli ainakin luettua reissussa melko vähän - yksin kun sitä on niin paljon muuta tekemistä ja havaittavaa.
     
  • Muikkeli, ota mukaan ainakin yksi sormus. Uskokaa tai älkää - niin nöyryyttävältä kuin se tuntuukin, joskus voi olla parempi esittää rouvashenkilöä oman turvallisuutensa vuoksi. Minkäänlainen sormus ei suojele rikollisilta, mutta saattaa toimia edes jonkinlaisena signaalina idiooteille, jotka eivät muuten ymmärrä sellaisia käsitteitä kuin kunnioitus ja koskemattomuus.
     
  • Ole ystävällinen, mutta älä sinisilmäinen. Jos joudut hankalaan tilanteeseen, on ihan ookoo olla tulta ja tappuraa. Luota ihmisiin mahdollisen hädän hetkellä, koska muuta et oikein voi. 
     
  • Älä pelkää tai ole hysteerinen, mutta säilytä kuitenkin pieni kyynisyys ja epäluuloisuus. Saatat vielä tarvita sitä.
     
  • Kuljeta mukanasi kynää ja kevyttä pientä muistikirjaa. Kätevä apu kommunikointiin ja muistiinpanoihin, eikä se syö edes akkua.
     
  • Sinä olet oman matkasi pomo. Tästä vallasta on ihan ok myös humaltua silloin tällöin. Nautinnollista matkaa!
     

 

Postaus on Kaukasian matkastani kertovan sarjan viimeinen osa. Lue koko sarja tämän tunnisteen takaa, tai yksittäiset postaukset tästä:

Räyhälän tuoreimmat postaukset saat uutisvirtaasi Facebookista.

Share

Ladataan...
Räyhälä

En ollut lapsena koskaan erityisen innostunut prinsessoista, mutta näin aikuisiällä olen ollut sitäkin innostuneempi olemaan SLAAVIKUNINGATAR. Ja kun nykyään kerran yksittäisen ihmisen on mahdollista olla mitä tahansa, niin sanotaan se nyt.

Minä olen slaavikuningatar, tämä on minun brändivaltakuntani, ja teen mitä tahdon. Ja kaikki tottelevat. Sure thing!

Selkokielellä: minulla oli alkuviikosta pieni photoshootti, ja tässä sen satoa. Vaikka osa kuvista oli tietysti aivan puistattavia mallinsa mahdottoman liikehdinnän, salonkikelvottomien ilmeiden ja katsojaepäystävällisten kuvakulmien vuoksi, löytyi joukosta myös paljon otoksia, joihin olen itse oikein tyytyväinen. Mahtavaa!

Kuvien tarkoituksena oli olla jotain työnhaun, identiteettikriisin itsensä brändäämisen* ja sen kautta myös hassuttelun väliltä. 

(*Mikä mun brändi on? En ihan todella tiedä mikä mun brändi on. Ja koska en itse tiedä, en halua että kukaan muukaan tietää. Hah.)

En siis vielä oikein tunne brändiäni, joten ajattelin esitellä muutaman esille nousseen vaihtoehdon näiden kuvien pohjalta. Oletteko valmiina?
 

Räyhälä on kirkasotsainen, erityisherkkä ja diippi ajatteliamuia, jonka elämää siivittävät jokapäiväinen haaveilu naimisiinmenosta, Scandinavian Music Groupin ja First Aid Kitin herkät folk-balladit, Maaret Kallion fanitus, reiki-hoidot ja enkeliterapia. Let there be light <3

 

TAI:

Räyhälä on se nuhteettomasti nurkkasohvalla istuva höppänä, joka luulee katsovansa kameraan pelottavilla voodoo-silmillä, mutta onnistuukin näyttämään Elsa-tädin kahvikutsuille pakotetulta ja pissahätäänsä pidättelevältä teiniltä, jonka mielestä kaikki on vähän ääh, blääh, juuh, eihhh ja emmätiiä.  

Pistivät vielä jonkun härpäkkeenkin sen päähän ja uhkailivat rippilahjarahojen takavarikoimisella, jollei se ei panta ole päässä kun kuva otetaan. Voi hitsi!
 

TAI:

Räyhälä on helsinkiläistynyt #girlboss, joka bloggaa muodista, tyyleistä, designista ja opiskelijaelämän kiemuroista leikkokukkia, smoothie bowleja, aforismeja ja rennosti repsottavia lakanoissatelmehtimiskuvia unohtamatta. Mukana menossa myös poikaystävä sekä japaninvillakoirat Petsku ja Jarmo. Ja hei - aina on aikaa yhdelle shampanjalle! ;) Yhteistyöehdotukset ja yhteydenotot: girlbossinblogi@creativepersons.net.

 

TAI:

Räyhälä on mahdollisimman neutraali ja turvallisuushakuisesti rekrytoitu dynaaminen tiimipelaaja sekä hyvä tyyppi, jonka intohimoja ovat matka- ja kulukorvauslomakkeiden täyttäminen, neuroottinen muiden miellyttäminen sekä firman pomon ja kollegoiden vapaaehtoisena sihteerinä toimiminen. Työntekijänä hänen paras puolensa on se, ettei hänellä ole muuta elämää kuin työ, ja näin ollen hän on erittäin pidetty työntekijä kaikissa firmoissa, joissa hän työskentelee. Samanaikaisesti. 

Motto: Jos se on työtä, anna sitä lisää!  

(Ja: Ei mulla oo aikaa mennä mihinkään kampaajalle, kun pitää käydä töissä.)
 

TAI:

Räyhälä on kaikenlaisesta taide- ja kulttuurihärötyksestä innostuva ihminen, joka vajoaa toisinaan todelliseen epätoivon suonsilmäkkeeseen identiteettinsä ja tekemistensä sekalaisuuden kanssa. Hänellä ei ole mitään omaa juttua, koska koko maailma on hänen juttunsa kaikkine hämmentävineen ja ilahduttavineen piirteineen. Hänen mielestään osaamisen, tavoitteiden ja olemuksen kirjaaminen jollekin aaneloselle on maailman haastavin ja kuluttavin tehtävä. 
 

TAI:

 

Räyhälä on se nolo slaavikuningatarbloggaajatyyppi, josta luulit jo päässeesi eroon, mutta joka unohti sanoa tämän:

 

https://open.spotify.com/track/5shPZ6RnC6sCm0iSZiv7wU

Niin, ja sen kainalokin vissiin haisee. Usch.

 

Kaikki kuvat: Stella Reismaa. Kiitos!

Share

Ladataan...
Räyhälä

Hyvä internet, tämä on törkeä kirjoitus. Siis kertakaikkisen törkeä!

Tässä kirjoituksessa minä hyökkään henkilökohtaisesti sinua kohtaan. Minä kyseenalaistan oikeutesi olla olemassa. Kyseenalaistan persoonasi, työpaikkasi, valintasi ja vapautesi.

Minä kerron sinulle mielipiteeni, saatanpa heittää pari pohdintaakin. Ihan vain siksi, että haluan tehdä elämäsi hankalammaksi ja muistuttaa sinulle, että kyseenalaistan sinun oikeutesi olla oikeastaan yhtään mitään.

Ei minua kiinnosta tietää elämästä ja asioista yhtään sen enempää, mietiskellä ääneen, kuulla erilaisia näkökulmia tai käydä mitään helvetin dialogia, kunhan bloggaan täällä ihan vain sinulle vittuillakseni.

Niin. Juuri sinulle. Lällällää, saatana.

Sillä sitähän me bloggaajat haluamme tehdä. Sinun elämästäsi mahdollisimman hankalaa. Näyttää sinulle paikkasi.

Kyllä. Lällällää saatana uudelleen.

Minua kiinnostaa niin helvetisti juuri sinun elämäsi hankaloittaminen, ja siksi kirjoitan tätä blogiakin. Ihan vain sinua kiusatakseni. Senkin tollo!
 

 

Tällaiselta vaikuttaa välillä käsityskyky ja kanssakäynti blogimaailmassa. Ne kuuluisat paskamyrskyt - kun joku on postannut joko jotakin hölmöä, ajattelematonta tai mielipiteitä jakavaa, ja yleisö vetää henkilökohtaiset herneet nenukkiinsa, kokien kirjoittajan henkilökohtaisena uhkana ja itse paholaisen kätyrinä.

Somepaskamyrskyt blogeissa ovat olleet mielestäni aina jollain tavalla hyvin kiehtovia. Siksi on vähän harmi, etten ole itse vielä kokenut yhtään oikeaa sellaista, vaikka sivusta olen seurannut yhtä sun toista. (Paskamyrskyjen seuraamista voisi oikeastaan kutsua jonkin sortin harrastukseksi. Missä myrsky, siellä kohta meikä. HS ja iltapäivälehdet tosin poislukien, koska ei vaan pysty.) 

Haluaisin kokea ihan uteliaisuuttani sen miltä tuntuu kun jokin oma ajatus ymmärretään totaalisen väärin ja oma somepreesens mestataan oikein talkoovoimin, mutta se tuntuu myös liian kammottavalta ajatukselta. Etenkin silloin, jos olisin itse tehnyt ajatteluvirheen tai huomannut olleeni tietämätön. Ja uskokaa tai älkää - aika moni meistä ei tiedä kaikkea. Ja aika moni tekee myös virheitä.

Suurin osa bloggaajista tuskin kirjoittaa ajatuksiaan auki nettiin loukkaamismielessä, joten tuntuu vähän kohtuuttomalta, että kommenttiosiossa näin voi kuitenkin vapaasti tehdä. Teksteissä käsiteltävät aiheetkin on lopulta ilmeisesti ihan ookoo unohtaa, kunhan vaan saa mahdollisimman paljon loukattua kirjoittajaa ja annettua tälle jonkinlaisen "opetuksen". 

HJUUH.

Voidaanko nyt vaan hyväksyä se tosiseikka, että meitä ihmisiä on tässä maailmassa aika monenlaisia, ja joskus emme vaan yksinkertaisesti kykene ymmärtämään toisiamme. Että meillä on erilaisia arvoja, eritasoisia käsitys- ja hahmotuskykyjä, erilaista tietoa ja erilaisia verbaalisia työkaluja. Ja että joskus ei ehkä kannata jatkaa sitä väittelyä, kun toinen puhuu kaalista muristen ja toinen perunasta kiljuen.

Ja jos on ihan pakko jatkaa keskustelua, voi sen tehdä asiallisesti, menemättä henkilökohtaisuuksiin tai halvasti vittuilematta (joskin ymmärrän, että se on kovin monelle ihan ylivoimaisen hankalaa siinä vaiheessa kun argumentit loppuvat). Voisimmeko miettiä edes minuutin ennen kuin provosoidumme toisten kirjoituksista? (Lupaan kokeilla tätä itsekin seuraavan kerran esim. Ulla Appelsinin kohdalla.)

On minullakin ajatuksia, joista ihan varmasti roihahtaisi kunnon somerikkisavut. Mutta pelkurimaisuuttani en laita niitä tänne. Sen sijaan nurisen tutuille baarinnurkissa ja kirjoitan tämän aivan helvetin törkeän ja kamalan postauksen. Ja tämähän siis on aivan kauheasti sinua loukkaava. Senkin lukija!

Joten nyt kysynkin:

Voisitko osallistua minun ensimmäiseen paskamyrskyyni? 
 

Pliis? Tämä postaus on kuitenkin henkilökohtainen hyökkäys JUURI SINUA KOHTAAN. 

Nyt on ihan lupa puolustautua, purkaa sitä omaa pahaa oloaan tuntemattomille ja huutaa mikä maailmassa tai minussa on vikana. 

Tilaisin siis 1 kpl paskamyrskyä tämän postauksen kommenttiboksiin. Enkä muuten tippaa kommenteista.

Don't leave me hanging!

 

Aiempia ajatuksiani blogeista, mediasta ja paskamyrskyistä:

Share

Ladataan...
Räyhälä

Puhtain ilo syntyy niinä hetkinä kun on jotain odotettavaa, jotain muisteltavaa, jotain fiilisteltävää, ja jotain uutta tekemistä nykyhetkessä. Heräsin tänään juuri sellaiseen aamuun. Tänään ilahduttaa:

 

Girlsin uusi tuotantokausi

Ihan pian se alkaa! Paluu sekavien nuorten naisten New Yorkiin, mutta ennen kaikkea tietysti Adam Driverin pariin. JES JES JES! (Toivottavasti Adam on paljon esillä. Muuten täytyy lähettää reklamaatio sarjan tekijöille.)

(Kuva: tvguide.com)
 

Kino Lokakuu ensi viikolla

Venäläisiä elokuvia Helsingissä ensi viikolla oikein kohtuulliseen hintaan, ohoi! Itse menen tietysti myös katsomaan Georgiaan sijoittuvan komedian, ja jatkan haaveilua niistä venäjän opinnoista ja intensiivikielikurssista. Davai davai.

Vanhat kirjat

Teen nykyään pientä työkeikkaa antikvariaatissa. Onko siistimpää kuin räpeltää vanhoja kirjoja ja lehtiä ja saada vielä korvausta siitä? Kerrassaan ihanaa vastapainoa muille duuneille, eikä menneen ajan romantisointia varten tarvitse välttämättä enää matkustaa toiselle puolelle Suomea mummoloihin. Yksi suosikkilöydöksistäni oli esimerkiksi suomalainen kirja, jossa kerrottiin 1900-luvun alun naiselämän karusta puolesta (=lapsienpäästöstä ja siihen liittyvistä oireista ja erilaisista helpotusvinkeistä) vanhalla kielellä. Kirja oli oikeastaan kuin 1900-luvun alun mammablogi. 

Hankin myös ensi töikseni lisää vanhoja Tiina-kirjoja kokoelmaani.

 

HS Tänään: Arvi Martikainen

11-vuotias koruntekijä ja hevoshullu, pukkilalainen Arvi Martikainen. Voiko olla mitään kivempaa ja symppiksempää kuin lapsi, jonka itsetunto on niin hyvä, ettei välitä ikätovereiden nälvimisestä vaan tekee näin reippaasti omaa juttuaan? Horseman, and proud of it! (Itken sisäisiä liikutuksen tätikyyneleitä. Minun ei koskaan tarvinnut hävetä heppaharrastustani tai muutenkaan harrastuksiani. Tai no, lapsuus klasarinörttinä oli kyllä tietyssä vaiheessa aika noloa.)

 

Museokorttipäivä lapsukaisen kanssa

Tätivelvollisuudet ovat parhaita piristeitä. Riemuitsen vieläkin alkuviikon museokierroksesta vähän yli parivuotiaan siskontytön kanssa. Miten joku voikin olla niin tohkeissaan! Luonnontieteellinen museo oli loistokohde, ja ihmeteltävää riitti niin, ettei aina ollut niin helppoa päättää mihin suunnata seuraavaksi.

Kahvilassa pääsi kierroksen jälkeen lämmittämään lapselle kätevästi mukaan otetun aterian. Itse nautiskelin siinä samassa myös hyvän keittolounaan. Sen jälkeen reipas lapsi jaksoi käydä vielä ihmettelemässä toisessakin museossa - Korjaamolla sijaitsevassa Ratikkamuseossa. Lipun leimaaminen itse ja vanhoihin ratikoihin kiipeäminen oli jännistä jännintä, ja heti ensimmäisenä kotiin tullessa pitikin näyttää äidille itse leimattu ratikkalippu.

 

Näillä eväillä kohti viikonloppua. Mikä teitä ilahduttaa juuri nyt?

Share

Ladataan...
Räyhälä

Ulkona on taas pakkasta. Sitä perhanan ikuista jäätä, viimaa ja kuivuutta, joita ei pääse karkuun sitten millään. Olen onnellinen auringonpaisteesta, mutta toisaalta se muistuttaa keväästä; saa leudomman ilman odottamisen tuntumaan ikuisuudelta ja oman ympäristön ikävystyttävältä. Tekee mieli sovitella kevätvaatteita, pitää sandaaleita sisällä ja suunnitella matkoja lämpimään.

Keväälle bongasin onneksi jo aiemmin yhden budjettimatkan, mutta se sijoittuu sen verran pohjoisille leveysasteille, että lämpö tuskin on se ykkösasia. (Skotlannin reissuvinkit ovat siis tervetulleita. Uskaltaako siellä ajaa toispuoleisella autolla?) 

Kun elämäntilanne on erittäin epävarma, eikä seuraavista matkustusmahdollisuuksista ole oikein tietoa, on ihanaa selailla läpi vanhoja matkakuvia sieltä missä todella oli aurinkoa, ja missä todella nautin elämästäni ja olostani.
 

Oi Balkan, Balkan. Paahteiset päivät ja lempeät yöt, joita edeltää hitaat auringonlaskut ja kylmä valkoviini. Ja Napolinlahden leudot tuulet ja Rooman kuumuus

Selailin muutaman vuoden takaisia Balkanin ja Italian reissukuvia läpi ja tajusin, ettei todellakaan ole mikään klisee, että matkailu tekee onnelliseksi. Tällä hetkellä noiden kuvien onnea on vaikea tavoittaa, mutta iloitsen siitä, että muistan yhä miltä se tuntui - varpaiden uittaminen välimeressä ja vallattomasti leikkivät lapsilaumat rannalla. Paahtava aurinko ja näkymä Kotorinlahden yli, vilvoittava oluttuoppi ja kalmarilautanen. Illat Amalfin rannikolla, Albanian eriskummalliset maantiet ja Pristinan yöt. Kun asiat ovat paremmin kuin hyvin.
 

Säälittävää tai ei, vanhojen kuvien ja reissupostausten selailu tuo lohtua nykyhetkeen. Tästedes en kyllä jätä järkkäriä kotiin, vaikka matkatavaroihin mahtuisi vain pieni käsilaukku. Järkkärikuvat ovat vuosien jälkeen miljoonasti kivempia kuin sinnepäin räpsityt kännykkäkuvat.

 

Huokaus ja haikeus.

Odotan lottovoittoa, ja ehkäpä kirjoitan lähipäivinä myös viime kesän Portugali-Espanja -kokemuksesta.

Mitä matkasuunnitelmia teillä on lähitulevaisuudessa?

 

Muita matka-aiheisia tai aihetta sivuavia postauksiani löydät täältä:

Räyhälä-blogia voit seurata myös Facebookissa.

Share

Ladataan...
Räyhälä

Harva sitä uskoo, mutta on olemassa yksi asia, jossa olen sataprosenttisen konservatiivinen. Pyhä asia, johon ei saa mennä kajoamaan, ja jonka taivaallista struktuuria ei kertakaikkisesti ole hyväksyttävää uudistaa millään tavalla.

Kuva: Dansukker.fi
 

Kyllä. Puhun kotimaisesta suosikkileivoksestani Runebergintortusta. Sellaisesta kunnon karvasmantelisesta kosteahkosta yksilöstä.

Ja sus siunatkoon, kun törmäsin tähän Lilyn postaamana Facebookissa. Meinasi aamukahvit mennä väärään kurkkuun, ja paniikissa olin jo kiljumaisillani pappia paikalle manaamaan pahan pois.

SYNTIÄ! VÄÄRYYS! MAAILMANLOPPU! PELASTAUTUKAA!

Tämä terveellisten ruokavalioiden villitys on kyllä mennyt jo niin pitkälle, että harkitsen lentolehtisten viemistä ihmisten oville. Tajuatko millaisten "torttujen" (puhun tietenkin saatanasta) kanssa voit joutua elämään, mikäli et liity meihin? (Huom. Koskee myös allergikkoja. Ette saa anteeksi!)

Elämä, jota olet elänyt, on valhetta. Jos et usko, et pääse koskaan Runebergintorttutaivaaseen - kuva paikasta löytyy antamastani lentolehtisestä. Näethän, ihmiset hymyilevät iloisesti ja jakavat lapsilleen torttuja tuossa ruskea-valko-vaaleanpuna-vadelmahilloisessa laaksossa, jossa vuoretkin ovat torttuja ja lumi niiden päällä tomusokerikuorrutetta. Ja jos katsot oikein tarkasti, saatat nähdä itsensä Fredrika Runebergin, tortun kehittäjän, pursottamassa tomusokeria hillosilmän viereen tuolla vasemmassa alakulmassa.

Tule siis mukaan Runeberg's Wittnessiin ja takaa taivaspaikkasi oikeiden torttujen kanssa. Ilmoittautumiset ja muut torttuhuomiot kommenttiboksin kautta.

Toivotan jo etukäteen iloista huomista Runebergin-
sekä suomenruotsalaisen kulttuurin ja kirjallisuuden päivää!

 

Ps. Tykkää Räyhälän Facebook-sivusta nähdäksesi uusimmat postaukset. Cheers!

Share

Pages