Ladataan...
Räyhälä

Pahoittelen jos tämä itäkotihössötys alkaa jo käydä hermoillenne, mutta nyt toista viikkoa täällä asuessani vietän vielä eräänlaista kuherruskuukautta ja haluan hehkuttaa kaikkea sitä PARHAUTTA (hyi, sakkoja minulle tästä sanasta), joka uuteen kotiini ja sijaintiini liittyy.

1. Alkovini tummanharmaa seinä. Jostain syystä olen kiintynyt siihen seinään kovasti. Ja kun alkoviin saa vielä pimennysverhot, niin avot, hyvät unet tulee. Olen nukkunut superhyvin!

2. Keittiö. Siis minulla on keittiö! Oma keittiö! Ei mikään keittokomero, vaan pieni keittiö kaasuliesineen, astianpesukoneineen ja keittiönpöytineen. Erään vesihanattoman keittonurkan jälkeen tämä on todellinen murskavoitto. Kaiken lisäksi keittiössä on sinissävyiset kaapinovet, joista olen erityisen fiiliksissä.

3. Ruokakauppa on kivenheiton päässä. Oikeasti. Voisin heittää ikkunastani pallon ja se luultavasti osuisi kauppaan. (Tai no, näillä heittotaidoilla varmaankaan ei.) Eipähän harmita, jos jotain unohtuu isoista ostoksista. Toisaalta, kaupasta aiheutuu pieni kosmeettinen maisemahaitta, mutta olkoon.

4. Pystyn tarkkailemaan ikkunastani Suomen nuoria toivoja, jotka lapsina tunnetaan. Ne kävelevät ikkunani alta yksittäin ja laumoittain ja käyvät ahkerasti koulua. Tätä harvinaista lajia tapasin edellisissä asuinympäristöissäni varsin vähän.

5. Pystyn tarkkailemaan myös vähän varttuneempia Suomen nuoria toivoja, jotka nimesin kavereilleni jo Puotilan Skamiksi. Kui siistii! SLAY! (Miettikääpä miten hieno sarja Skam muuten on. Se on saanut ikäiseni lapsista ja nuorista arjessaan vähän vieraantuneet ihmiset rispektaamaan nuoria ihan uudella tavalla.) Sisäinen opettajattareni/nuoriso-ohjaajani heräilee taas horroksestaan.

6. Pystyn tarkkailemaan myös pubikansaa, mutta siinä ei ole tietenkään samanlaista viehätystä kuin edellä mainituissa, sillä sitä oli myös Kallio täynnä. Mutta toki välillä saattaa saada ilmaista viihdettä kuunnellessaan hurjempia elämän ääniä. Tämä voi muodostua myös miinukseksi, mutta vielä toistaiseksi olen nukkunut yöni rauhallisesti ja ilman korvatulppia - toisin kuin Kalliossa.

7. Piristyn valtavasti siitä kun törmään pesutuvassa piileskeleviin, tirskuviin ja kikatteleviin pikkutyttöihin. Oi lapsuus, lapsuus ja kaikki ne rappukäytävissä ja muissa tiloissa tehdyt kepposet ja luulo siitä, että täällä sitä nyt ollaan salaa ja tehdään jotain tosi kiellettyä ja aikuiset paheksuu. No, eivät ne välttämättä paheksu. Saattavat pitää teitä huvittavina ja sympaattisina tytönkoltiaisina.

8. Kirppikset. Oi mitkä apajat idästä löytyykään! Olen joutunut suorastaan välttelemään näitä, jotten rohmua kotiini kaikkea turhaa.

9. Mielettömät lenkkeilymaastot. Kallvik luonnonsuojelualueineen, Uutela, Rastila ja ties mitä kaikkea, kaikki juoksuetäisyydellä. Viimeisimmällä lenkillä kaikki kesän tuoksut tulivat vastaan aina meren tuoksusta mäntyyn, saunaan ja makkaraan. Saaristo on upea! 

 

10. Ja siis mitä hittoa, löysin vasta pari päivää sitten pakastimestani eräänlaisen jääpalakoneen. Väsytystaistelut ja muotin raivokas takominen pöytää vasten: bye bye!

11. Taloyhtiömme järjestää ilmaista pihajumppaa asukkaille. Ensin mieleeni nousi sama "uhka", seuraavaksi "mahdollisuus". Tämä on vielä testattava!

12. Lenkkisauna on kaksi kertaa viikossa, ja vuorot ovat sikapitkiä. Kiitos, kiitos, kiitos! Ja koska täällä on kaksi saunaa, ei tarvitse taas pihistä, että miksi miehet saavat taas paremman vuoron. (Harkitsen silti edelleen oman saunavuoron ottamista, mutta koen suurta vaikeutta sitoutua johonkin tiettyyn kellonaikaan ja päivään. Apua.)

13. Ravintolamahdollisuudet aivan lähietäisyydellä eivät ole kovin laajat (kolmisen paikkaa täällä taitaa olla), mistä annan tässä taloustilanteessa ison plussan. Kivan kokoisen keittiön ansiosta kotona tulee kokattua paljon aiempaa enemmän, eikä aina sorruttua kalliisiin ravintola-annoksiin. Kuitenkin jos ravintolaan haluaa, ei tarvitse matkustaa kovin pitkälle. Odotan myös innolla, että pääsen testaamaan eri puolilla itää sijaitsevat yksittäiset ravintolahelmet.

14. Lisääntynyt kaappitila. Voitte ehkä kuvitella sen ilon, kun yhtäkkiä saa tungettua kaikki rumat tavaransa imurista printteriin, työkalupakkeihin ja erinäisiin kierrätys- ja keräysastioihin yhden ison kaapin sisälle. Ja pysykääkin siellä! (Siivous ja velvollisuudet. Poissa silmistä, poissa mielestä.) Puhumattakaan nyt siitä, että minulla on elämäni ensimmäinen pieni vaatehuone. Pakko laittaa sydän perään. <3 

15. Taloyhtiön roskikset ovat niin isot, että ne eivät ole koskaan täynnä. Ah, miten pienistä asioista sitä voikaan ilahtua. Olen niin matkalla tulevaksi taloyhtiönipottajaksi.

16. Kun metromatkat pitenivät suunnilleen 10 minuutilla, ehtii matkan aikana hoitaa ärsyttäviä pieniä roikkuvia sähköposteja ja työpuheluita sekä lähetellä ihmisille niitä viestejä, joita ei koskaan muista muuten lähettää. Ennen ei ehtinyt, kun matkat olivat niin lyhyitä, ettei sitä vaivautunut edes kurkkaamaan postiinsa. Kirjaankin ehtii tarttua keskustaan asti matkatessa, kun sitä ei tarvitse ihan saman tien laittaa pois.

17. Hyvä olut on lähempänä kuin koskaan.

18. Kavereita on hauskaa kutsua kylään, kun uusia tiluksiaan voi esitellä eräänlaisena matkailuerikoisuutena. 

19. Kartanoissa löytyy. Rakastan kartanoita. Aion käydä niissä kaikissa.

20. Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä. Ja nautin siitä täysillä.

Listauksen perusteella havaittavissa on, että olen pikavauhtia kasvamassa pihapiirin kyylämummoksi. Mutta oikeutan sen sillä, että kyyläämiseni on (ainakin vielä toistaiseksi) kannustavaa ja hyväntahtoista.

Ja toinen asia on, että jos tämä on sitä kuuluisaa kolmikymppisyyttä, niin en ymmärrä miksi kaikki muka kammoavat sitä.

Tätä parempaa ei olekaan! 

 

Aurinkoa viikonloppuunne!

Terveisin,

Idän kirjeenvaihtaja

Share

Ladataan...
Räyhälä

En tiedä onko kukaan huomannut, mutta pidän myös toista blogia, joka on elellyt vuoden päivät hiljaisemmalla volyymilla. Mietin että miksi edes pidän kahta blogia, mutta toisaalta; en oikein tiedä miten sulauttaisin toisen blogini osaksi tätä sekavahkoa ajatusteni ja fiilisteni kaatopaikkaa, kun toisella on niin selkeä aihepiiri ja toisella ei. 

Kyllä, kyseessä on edelleen naistekijöihin keskittyvä musiikkiblogini Shut the Fuck up Sisters, jossa nostan kovia musamuijia ja eritoten suomalaisyleisölle vielä tuntemattomampia sooloartisteja ympäri maailman.  

Jos siis kaikenlaiset musavinkit ja aihepiiriin liittyvät ajatukset kiinnostavat, klikkaathan itsesi blogin seuraajaksi. Jutut jaetaan myös Räyhälän Facebook-sivulla.

Tervetuloa seuraan!

Share

Ladataan...
Räyhälä

Eilen illalla tuli tieto presidentti Mauno Koiviston (1923-2017) kuolemasta. Vaikka Koiviston tila oli toki tiedossa, tuli Manun poismenosta yllättävän haikea olo.

Viimeistään tähän loppui henkisesti minun lapsuuteni. 
 

Olen aina kantanut lapsuutta jollain tavalla mukanani nykypäivässä, mutta vasta nyt ymmärsin, että sitä ei todella enää ole. Se on vain kaukainen muisto, ja minusta on tullut kuin huomaamatta aikuinen, joka istuu lauantaina jo ennen kello yhdeksää aamutakissaan, keittää itselleen kahvia ja muistelee menneitä.

Minulle Mauno Koivisto oli tietysti ensimmäinen Suomen presidentti, ja edusti aikoja, jolloin pyrin muodostamaan päässäni jonkinlaisen käsityksen siitä mikä Suomi on. 1990-luku ja lapsuusvuodet ennen euroja; silloin mietin miksi kaksikymppisessä oli Väinö Linnan kuva - Sibelius satasessa tuntui vähän enemmän itsestään selvältä. Hylkeestä ja karhusta kolikoissa olin erityisen kiinnostunut - tämä on nyt se suomalainen luontosuhde.

Lapsena en tietenkään ymmärtänyt yhteiskunnallisia asioita muulla kuin henkilöiden medianäkyvyystasolla, mutta myöhemmin olen tuntenut kiitollisuutta myös Koiviston teoista: siitä, että olemme osa Eurooppaa.

Koivistossa viehätti erityisesti myös hänen ja hänen vaimonsa Tellervon tarina. Jotenkin älyttömän liikuttavaa kaikin puolin. Symppaan kumpaakin yhdessä ja erikseen. Ja se on totta, Tellervo on tyyli-ikoni. (Pitääpä muuten hankkia tuo elämäkerta käsiini jostain.)

(Twitter, Erkki Liikanen)

(Kuvien lähde: YLE, http://yle.fi/uutiset/3-9524118

 

Tänään sain huomata myös, että Maunon suusta peräisin on ilmeisesti myös viisaus, jota vanhempamme heittivät aikoinaan minun ja siskoni verisimpien riitojen aikana.

"Ei pidä provosoitua jos provosoidaan."

 

Lepää rauhassa Manu, lapsuuden henkinen isoisähahmo.

Share

Ladataan...
Räyhälä

Huomenna on taas aika istahtaa Euroviisu-kisastudioon ja vaalia vuotuisia perinteitä, joita ei sovi rikkoman. Ajattelin sen kunniaksi listata olennaisimmat asiat oikeaoppisesta viisukokemuksesta. Eriäviä näkökulmia sopii esittää kommenttikentässä, mutta huomioikaa, että ne ovat sitten niitä vääriä mielipiteitä.
 

 

 

Sääntö numero 1:

Euroviisut katsotaan vasta finaali-iltana. Ei mitään ennakkojuttuja tai semi-finaaleja. Kilpailu täytyy katsoa ihan tabula rasana, sillä parasta koko illassa on jännitys ja yllättyminen. Spoilerit menkööt muualle someistani ja telkkareistani! Ainoa poikkeus on Suomen biisi. Sen saa katsoa ja kuunnella etukäteen, jotta tietää kuka maatamme edustaa. (Tänä vuonna en tosin vaivautunut, enkä ilmeisesti menettänyt juuri mitään?)

Tästä säännöstä on varmasti eri koulukuntia, mutta itse kannatan ehdottomasti jännitystä ja panttaamista. Tippuneet esitykset voi katsoa myöhemmin, jos jostain kuulee, että siellä oli jotain erityisen merkittävää. 
 

Sääntö numero 2:

Kisakatsomon tunnelma on ensiarvoisen tärkeä, ja siihen on panostettava. Parhaan kisakatsomon järjestää ikuinen viisufani, ystäväni Elina, joka loihtii katsomoon aina viisuaiheisen tietovisan, äänestyksen ja usein myös jonkinlaista purtavaa, jota täydennämme tuomisillamme. Skumppa on viisujuomana ehdoton, ja katsomoon pukeutuminen voi noudatella värikkäämpää, glitterimpää, kimaltavampaa ja paljettisempaa linjaa. Mutta myös kokomusta on ihan ok.

 

Sääntö numero 3:

Mikäli kisasta löytyy todella sykäyttävä esitys, sitä on pakko äänestää. Itse olen äänestänyt vain kerran. Tätä.

 

Sääntö numero 4:

Tunteensa pitää näyttää ja katsomossa saa kommentoida kiivaasti ja jopa vähän epäkorrektisti. Oli sanottavaa sitten esiintyjän vaatetuksesta tai laulutaidosta, biisin hienoudesta tai surkeudesta, esityksen draaman kaaresta, tanssijoiden ilmeistä tai juontajien puhetavasta, mielipiteensä saa tuoda julki. Kaikki hehkutus ja loanheitto kuuluu kisastudioon, mutta katsomoon tullessa on ehkäpä syytä varmistaa, että kaikki läsnäolijat ovat samoilla linjoilla. Samanhenkinen seura lienee tässä se avainsana. 

 

Sääntö numero 5:

Juomapelin lanseeraaminen katsomoon on suotavaa. Huikat otetaan ainakin tuulikoneesta, savukoneesta, modulaatiosta, useammalla kielellä lauletusta biisistä, kokovalkoisesta asusta, erittäin lyhyestä helmasta, perinneasuista ja -soittimista. Uusia sääntöjä voi toki keksiä jokaiseen katsomoon erikseen riippuen studiolaisten intresseistä illan jatkumisen suhteen. Myös pisteytysosioon voi keksiä omia juomapelisääntöjä. 

 

Sääntö numero 6:

Jos voitto tapahtuu omien toiveiden mukaisesti, täytyy itsensä palkita jollakin. Viime vuonna sovimme, että jos Ukraina voittaa Venäjän, lähdemme viisumatkalle 2017 Kiovaan (kyllä, viisuihin saa ja pitää sisällyttää myös politiikkaa!). No, voittihan se, ja oltiin jo ihan menossa, mutta minulta loppui rahat. Blääh. Lähdimme kuitenkin bailaamaan, mikä oli sekin palkinto itsessään. 

 

Tällä kertaa siis joudun katsomaan viisut taas Helsingissä, mutta eipä haittaa, kun kisastudiossa on hyvät oltavat. 

Parin tylsemmän vuoden jälkeen olisi mahtavaa nähdä taas övereitä etno-turbo-räjähdyksiä ja mieleenpainuvia biisejä, eikä vain niitä iänikuisia tylsiä laskelmoituja ja mitäänsanomattomia balladeja, joissa itketään vaikean rakkauden perään. YLLÄTYKSIÄ, niitä tarvitaan!

Katsotaan siis huomenna mitä tämän vuoden viisuilla on tarjottavanaan. Että josko sitä löytäisi itsensä ensi vuonna vaikkapa Azerbaidžanista.
 

Iloisia viisuilijoita muutaman vuoden takaa. Pian mennään taas!

 

Mitä traditioita teillä on Euroviisuihin liittyen? 

Share

Ladataan...
Räyhälä

Ai että, bongasin Itse Minna Mänttärin blogista tällaisen blogihaasteen. Henkilövalokuvien ja ylipäätään ikuisten muisteloiden ja aikajanojen suurena ystävänä oli ihan pakko lähteä mukaan. 

Homman nimi on siis paljastaa Facebook-profiilikuviansa kymmenen vuoden ajalta. (Voi kunpa Facebook olisi keksitty jo 2002. Olisi saattanut tulla aavistuksen verran timanttisempaa matskua.)

Joten nyt hyvä yleisö, narsismin hengessä: meikäläisen naamaa erilaisissa kehyksissä kymmeneltä vuodelta suoraan silmillenne, olkaa niin hyvät!

 

2007

 

Vuonna 2007 olin valmistunut ylioppilaaksi, ja asuin vielä vanhempien luona. Ja sekös vasta vitutti. Oikeastaan vuonna 2007 vitutti kaikki muutenkin. Olinhan jo 19-vuotias ja tiesin miten elämän olisi kuulunut mennä, mutta eihän se tietenkään mennyt niin. Kuvassa näemmekin kaikkeen kyllästyneen teinin. Kuva taitaa olla ihka oikea salaselfie, koska olin saanut ylioppilaslahjaksi digikameran.
 

2008

 

2008 aloitin musiikkitieteen opinnot Helsingin yliopistossa. En voisi varmaan enempää näyttää ekan vuoden humanistilta neuleasusteita ja jotain helvetin Specsavers-halpislaseja myöten. Ei jumalauta. Kuvan alle saamani kommentit olivat varsin ylistäviä. "Ihana tyyli" ja "ihana look". HAHAHAHA! (Öö okei, myönnetään, että pukeudun vieläkin suunnilleen noin, ja jonain vuonna nauran nykyisille silmälaseillenikin. Joskin noin hippiä piponrättänää en laittaisi enää edes Maailma kylässä -festareille. Mulla on siis humanistilook varmaan ylläni 4-ever, vaikka häpeän sitä vähän.)

 

2009

2009. Jessus mikä bailuvuosi. Huurua huurun perään. Vuosijuhlia, Pori Jazzeja, Ruisseja, Floweja, maalaissyntäreitä, ainejärjestön risteilyjä, ja loppuvuodesta trippi Istanbuliin, Sofiaan ja Ateenaan. Kuva on Pori Jazzeilta. Tuota vuotta voisi kuvailla tällä biisillä

 

2010

Ja 2010 taisi olla vielä sitä aikaa kun ei hävettänyt laittaa profiilikuvaksi jotain sekavaa bailukuvaa St. Peter Linen hytistä. No yhtä kaikki, saakelin hauska trippi ja jännä vuosi elämässäni.
 

 

2011

Vuonna 2011 minulla oli varmaan miljoona eri profiilikuvaa. Kyseinen kuva on napattu Leedsissä, jossa minä lättäjalka uhosin lähteväni ulos kaverini korkkareissa. En muuten saletisti lähtenyt. Vai lähdinkö? Muistan ainakin jonkun ryhmäkaatumisen pubin jälkeisellä chips & cheese -retriitillä. Oh lord! Päässä myös legendaarinen vahingossa ottamani permanentti. (Itkunaurua tähän.) #vainbrittijutut

 

2012

Vuonna 2012 tunkeuduin silloin Berliinissä asuneen ystäväni Supsukka-Supen kanssa friedrichshainilaiseen valokuva-automaattiin, ja tulos oli ikimuistoinen. Hieno vuosi täynnä hienoja matkoja. (Ja Roskilde! Pakko vielä läntätä sieltäkin yksi profiilikuva, koska oli niin hauskaa.)

 

2013

Vuonna 2013 pääsin samaisen Supsukan kanssa käymään Moskovassa silloin asuvan ystävämme Elinan luona. Siinäkin vasta ikimuistoinen matka huojuvia hostellisänkyjä ja mafiataloa myöten. Muita matkasta mieleen tulevia avainsanoja: Bolshoi surpris! 
 

2014

Tässä varsinaisessa profiilikuvassa olen Montenegrossa, tarkemmin vanhan Barin raunioilla. Matka oli suorastaan maaginen, eikä näköjään edes palanut dekolteeni häirinnyt. (Äh, tässä vaiheessa profiilikuvani muuttuvat jotenkin liian salonkikelpoisiksi. Varmaan siksi koska valmistuin ja ryhdyin etsimään töitä.)
 

2015

Vuoden 2015 teema oli että haistakaa huilu, vielä minä itseni työllistän. Ja kuvamateriaalikin muuttui tällaiseksi vaalikampanjakuvastoksi. Toisaalta, jollain tavalla kyllä pidän itsestäni tässä kuvassa. Mutta ehkäpä se liittyy enemmänkin siihen kuuluisaan voimaantumiseen, jota tuona keväänä koin, ja josta tämä kuva muistuttaa.

 

2016

Kiva kännykkälaatu, mutta tämä on viime syksynä napattu kuva. Pahimmat omat festarityöpaineet heitetty edellisiltana hartioilta, Juhlaviikkojen avajaiset, skumppa kädessä hyvässä seurassa, salaatit syöty, lemppari kulttuuritätishaali yllä (vain huovutetut korut puuttuvat, hähähä), tukka pesty ja meikkiäkin laitettu kaikkien niiden helvetinmoisten college-paskanaamapäivien jälkeen. Tämä hetki oli vaan yksinkertaisesti TÄYDELLINEN. Aivan kuten minäkin somessa. 
 

2017

No, tässähän tämä blogistakin tuttu kuva. Sitä slaavikuningattaren itsensäbrändäystä.

 

Sellaisia kuvia löytyi minulta kymmenen vuoden ajalta, ja täytyypä todeta niiden perusteella muutama asia:

1) Kukat kiinnostaa, alkoholi ja matkustelu maistuu

2) Kampaajalla käynti tai tyylin muuttaminen ei.
 

Ai että, näkisittepä kaikki ne muut kuvat näiltä vuosilta. 

Nyt jäin vaan miettimään, että millainen on profiilikuvani vuonna 2018. Kukkia ja shampanjaa lattiasta kattoon ja taivaaseen?

 

Sitten teidän vuoronne!

Share

Ladataan...
Räyhälä

Blogihiljaisuus on toivoakseni pikkuhiljaa päättymässä, mutta ihan vielä en ole löytänyt hetkeä sille, että voin istua täydessä rauhassa läppärin ääreen ja tehdä jotakin niin rentouttavaa kuin kirjoitella kaikkia näitä päässäni pyöriviä ajatuksia yksiin kehyksiin.

Mutta jotain on silti jo pakko kirjoittaa.

Siitä, miten kaupunkimaailmankuvani on kääntynyt päälaelleen. Minun sikatylsä Helsinkini.

Siitä miten kaikki tarvittava on yhtäkkiä vieläkin lähempänä, ja miten minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni kunnollinen oma tila. Totaalinen itsehallinto.

Ja siitä, että mietin yhä, että milloin länsihesan tyttöinä opin kääntymään oikealle puolelle kullakin asemalla, ja milloin koittaa hetki jolloin tunnen polut, reitit ja oikotiet.

Miten kovasti ilahdun siitä, että voin ostaa kaikenlaista mielenkiintoista tuontielintarviketta aina varenikeistä ties mihin venäläisiin ihmesäilykkeisiin. Miten baklavaa ja notkuvia pähkinäkojuja voi löytää mistä vaan, ja miten joka ilta huvittaisi mennä istumaan uuteen hienoon kantapubiin. Mutta eihän sitä olutta nyt ihan joka ilta voi, vaikka lähiössä ollaankin. 

Ja lapsia. Täällä on lapsia. Koululaisia. Aikuisia. Jokaisesta ikä- ja yhteiskuntaluokasta ja varmaan maailman kolkastakin. Naapurit moikkaavat ja porrassiivooja laulaa musiikin tahtiin.

Olen jopa kokannut useampaan otteeseen (!), järjestellyt vaatehuoneeni (!!!) ja roudannut kamaa kotiovelle marketista ostoskärryillä, kuten kunnon lähiömuijan kuuluukin (nauratti kyllä rämistellä äänekkäästi kohti pubinraittia).

Vasta täällä alkaa tuntua siltä, että Helsinki on edes jollain tasolla eurooppalainen kaupunki, eikä mikään pikkusievä porvarillinen luovan luokan museo, jossa saa katsoa, muttei koskea. 
 

Laskin vanhan matkalaukkuni ikkunan alle ja keräsin jo viereen viherkasvialttarin. Kutsukaa noloksi, naiiviksi tai myöhäisherännäiseksi, mutta minä aion ottaa tästä kaiken irti. Olenhan tavallaan uudessa kaupungissa, vaikka asuinkin täällä hetken noin kolmen vanhana, ja olen hankkinut paikasta ihka ensimmäisen muistonikin. 

Paikka oli Rusthollarin leikkipuisto, vuosi 1991 tai 1992 ja muistan ajatelleeni LINJA-meetvurstipakettia.

 

 

Ympyrä sulkeutuu. Kallio on ehkä klassikko, mutta jumalauta, Puotila on paratiisi. 

Idän lunaticci kirjeenvaihtajanne kiittää ja kuittaa ja puhaltaa taikapölyä universumin ylle.

Share

Pages