Rakkautta ennen keskiyötä – mitä mieltä?

Rönsy

Näin taas Jessen ja Celinen. Kolmatta kertaa. Tähän pieni varoitus juonipaljastuksista, joskin eihän leffassa taaskaan tapahdu juuri mitään. Eiköhän merkittävin juonipaljastus ollut jo siinä, että kolmaskin Rakkautta ennen -elokuva tehtiin. Eli oikeastaan älkää peljätkö. Mutta käykää katsomassa ja tulkaa viimeistään sitten kommentoimaan!

http://www.youtube.com/watch?v=euOJkb0U8vE

Olin hieman pettynyt. Odotukset olivat korkealla, ja luulin niiden ylittyvän, sillä niin oli kakkososankin kanssa käynyt. Mutta ei nyt tällä kertaa.

Toki Jesse ja Celine olivat edelleen ihastuttavia, hauskoja, teräviä, ja heidän keskinäinen dynamiikkansa kadehdittavaa. Nauroin melkein jatkuvasti, ja ahmin hienoa dialogia.

Sepä juuri olikin sitten se uskottavuusongelma, että kun Jessen ja Celinen suhde oli yhdeksän vuoden jälkeen (joo joo, Jesse ei lähtenyt sillä lennolla kotiin) noin käsittämättömän – siis epäuskottavan – hyvässä kunnossa elokuvan alussa, niin kuinka se voi muka sitten samana iltana vielä kriisiytyä pahasti? 

Väitän: ei yhdeksän vuoden ja lapsiperhearjen jälkeen olla noin freesejä, ja jos ollaan noin freesejä yhdeksän vuoden jälkeen, niin ei sitä kaikkea olla saman tien heittämässä pois. 

Toinen ärsyttävä asia: Celinen kohtuuttomuus. Kesän Imagessa on Kalle Kinnusen juttu leffasta, ja siinä sanotaan, että Berliinin elokuvajuhlilla gaalanäytöksen yleisö oli "Celinen puolella". Häh? Eikös tässä riidassa nyt ole ihan selvää, että Celine on hysteerinen hormonikimppu eikä tajua, mitä sillä on ja mikä on reilua? Eikö? Onko?

Niin ja tämä menee muuten tämän viikon kesäkino Engelissä joka ilta klo 22.30. Ihana kesäkino, jossa voi ostaa Cafe Engelistä hiukan viiniä, asetella sen tarjoilupöydälle ja kääriytyä vilttiin nauttimaan leffasta raikkaassa yöilmassa. Menkää! Varsinainen teatteriensi-ilta on vasta perjantaina. 

Share

Kommentit

OlliS (Ei varmistettu) http://twitter.com/osulop

Tjaa, minusta seitsemän–kahdeksan (alkukohta on hieman hämärä) vuoden suhteen perusteella dynamiikka vaikutti täysin uskottavalta, but maybe that's just me.

Joanna Palmén
Rönsy

Aijaa, no tietty hyvä sulle! Musta se oli hirveän intensiivistä ja yliflirttailevaa (kovin ihanaa toki!), kun samaan aikaan kuitenkin korostettiin, että lapsiperhe-väsymys-rankkaa. Mutta ehkä Jesse ja Celine vaan on niin mielettömän briljantteja.

Uninen (Ei varmistettu)

Tätä elokuvaa on varmasti vaikeaa ymmärtää ellei itsellään ole pitkän parisuhteen aikana hankittua pikkulapsiperhettä (etenkään sellaista, jossa arjen toimivuudesta suurempi vastuu kasautuu äidille), saati ikää yli 40.
Arvostelu oikein huutaa perheellisen keski-ikäisen (naisen) arkirealismin poissaoloa.
Omasta mielestäni elokuva oli tiukasti kiinni todellisuudessa, mutta jos olisin katsonut sen joskus kolmekymppisenä, tuolloin vielä lapsettomana ja levottomana, en varmasti olisi ymmärtänyt mistä siinä on kyse.

Joanna Palmén
Rönsy

Hei, mieluusti kuulisin lisää! Musta on kiinnostavaa, että sanot että huutaa arkirealismin poissaoloa, kun sitä just leffaan kaipasin. 

Jollapolla (Ei varmistettu)

No mut hei! Eihän lapseton voi ymmärtää edes elokuvaa, saati kirjoittaa siitä arvostelua, jos elokuvan aiheeseen liittyy edes etäisesti jonkun lapsi! Vain Perheellinen Kaikenkokenut Nelikymppinen voi sen ymmärtää!

Joanna Palmén
Rönsy

Heh, joo, toki aina näin. Mutta kun tämä ei edes ollut mikään varsinainen arvostelu, vaan vaan tällainen kutsu keskustelemaan omista subjektiivisista lähtökohdista. Nämä jos mitkä leffat kyllä kysyy just samastumista, ja siinä perheellinen ja neljäkymppinen toki paremmalla lähtöviivalla. 

minttu.68 (Ei varmistettu)

Minusta leffa oli alussa hiukan teennäinen mutta parani loppua kohden. Aivan huikeaa dialogia!

Uskon, että juuri tuolla tavalla tunteet heittelevät äärestä laitaan, kun vuosiin ei ole ollut aikaa kunnolla puhua. Romanttinen mahdollisuus kiihkeään hotelliyöhön on todellakin räjähdysherkkä sellaisessa tilanteessa.

Luin kaksi "oikeaa" arvostelua ja kumpikin antoi viisi tähteä. I agree.

Elokuva loppui niin, että ehkä 9 vuoden päästä saamme taas jatkoa...

Joanna Palmén
Rönsy

Ehkä noin. Dialogista olen ihan samaa mieltä. 

Athene
Päivän luku

Mietin tismalleen samaa Kalle Kinnusen kirjoitusta ja yleisön "Celinen puolella" olemista, kun kesäkinosta ulos kävelin. Ja toisaalta myös äitiäni, joka myöskin aina sillon tällöin muutaman viinilasin saatuaan käyttäytyy kuin piikittelevä siili, vaikka juuri siinä hetkessä ei olisi mitään tarvetta puolustautumiseen - jolloin näennäinen puolustusreaktio muuttuu itse asiassa hyökkäykseksi.

Eli niin pöllönä kuin tuota Unisen kommenttia pidänkin, niin ehkä siinä piilee totuuden siemen. Vain itsekin elämäänsä katkeroitunut (en käytä tätä ilmaisua pahalla vaan ihan oikeasti moni keski-ikäinen nainen vaikuttaa syvästi katkeroituneen lasten saamisen jälkeisestä elämänmuutoksesta, josta kokee miehensä päässeen helpommalla) voi ajatella, että Celinen reaktio on oikeutettu. Ja koska kulttuuritapahtumissa valtaosa yleisöstä koostuu usein vanhemmista gylddyyri-frouvista, on se festivaaliyleisö saattanut todellakin muistella omia kamalia lastenkasvatusvuosiaan ja kohdistaa kaiken aviomiestään kohtaan edelleen tuntemansa raivon Jessen hahmoon. 

Itse kun en (vielä?) ole katkera puolisolleni, niin tosiaan aika voimakkaasti Jessen puolelle sympatiat kallistui. Ja leffasta nautin, vaikka heikkoja hetkiä siinä jonkun verran olikin, enkä ehkä romanttiseksi komediaksikaan sitä aivan heti sanoisi ;)

No huh (Ei varmistettu)

Minä en ymmärrä miksi elokuva sai niin hyvät arvostelut. Tokihan dialogi oli todentuntuista, mutta ei kai se ole ainoa hyvän leffan mittari..? Jaksoin vaivoin katsoa loppuun. Leffa oli kuin olisi seurannut vierestä ystäväpariskunnan riitelyä, mutta kuten oikeastakin tilanteesta, tästä leffasta tahtoi vain pois.

Ja huh, miten katkera ja riidanhaluinen Celine oli! Ja en ole koskaan ymmärtänyt näitä naisia: he itse tekevät oman elämänsä valinnat, miksi katkeroitua omista päätöksistään? Celine on olevinaan feministi, mutta feministi ei olisi pakannut koko perheen puolesta ja valittanut miten mies ei osaa pakata, feministi olisi laittanut miehen kotitöihin ja antanut kokemuksen opettaa. Minulla ei itse ole lapsia, mutta jotenkin tuntuu että jos mies on kirjailija niin hänet olisi helppo jättää kotiin lasten kanssa, voihan hän sitten kirjoittaa kun vaimo palaa illalla töistä. Vai onko tosiaan niin että nykysuomessakin se on muka aina nainen jonka on pakko ottaa päävastuu lapsista? Siinä tapauksessa ei lapsia minulle, kiitos.

Ylipäätään ärsytti näin stereotyyppinen parisuhteen kuvaus: mies tekee mitä tahtoo ja nainen uhrautuu. Oikeastiko, 2010-luvulla? Minulla on kokemusta pitkistä parisuhteista mutta riidat ja roolit olivat kyllä tätä monisyisempiä. Halu haastaa riitaa ja olla oikeassa on sen sijaan sama :)

Kansalainen (Ei varmistettu)

Elokuva oli niin kamalan huono, että henkisistä kärsimyksistä on aivan pakko hakea korvausta jostain. Pitkäveteinen, keskustelut todella noloja (olisi halunnut vain pois), todella teennäistä dialogia. Esim ruokapöytäkeskustelussa paistoi näyttely aitoiden sijaan läpi. Ainoa positiivinen asia oli lopun riidan eskaloituminen, jossa pari hyvää vitsiä, mutta nekin sellaisia, että miehenä varoin, etten olisi nauranut juuri ääneen, jottei vaikuta juntilta/sovinistilta. Positiiviseksi asiaksi lasken myös sen, että leffa päättyi lopulta melko nopeasti eli loppukohtaus suhteellisen lyhyt. Täytyy ihmetellä kuinka syvästi häiriintyneitä ovat kriitikot, jotka tätä elokuvaa ovat ylistäneet...

Kansalainen (Ei varmistettu)

Lisäys edelliseen viestiini: anteeksi, ei ollut tarkoitus haukkua kriitikoita. Kommentti lipsahti tekstini joukkoon, kun purin ajatuksiani tähän intensiivisesti.. Olin vain hieman pettynyt leffaan. Lähdin pyynnöstä sen seuraksi katsomaan ja kuvittelin sen olevan pääasiassa positiivinen ja aito, mutta niitä siitä oli minun hankala löytää. Oli jotenkin hyvin erikoinen elokuva. Kuka olisi tälle elokuvalle sopiva kohdeyleisö?

Vierailija (Ei varmistettu)

Katsoin kaksi ekaa elokuvaa lauantaina dvd:ltä ja eilen kävin katsomassa kolmosen. Olen nelikymppinen kolmen lapsen äiti, joten Jesse ja Celine ovat oikeastaan ikätovereitani. Monella tapaa olikin kuin olisi peiliin katsonut.Itse ajattelin siitä riidasta, että se oli moneen kertaan käyty riita - eikös pitkässä parisuhteessa riidellessä usein oteta aina esiin samat asiat? Vaikka alussa oli hyvä päivä ja hauskaa, kun riita pääsee vauhtiin, se kasvaa nopeasti isoksi, koska sitä on jo tullut harjoiteltua aiemmissa riidoissa. Tietää mikä toista satuttaa ja muistaa mikä itseä pänni, ja joka kerralla voi lisätä jotain uuttakin. Siitä siis nopea kriisiytyminen. Alun flirttailevyys ehkä minustakin meni vähän yli, ja ihmettelin että miten niillä vielä näiden vuosien jälkeen on uusia juttuja toisilleen kerrottavaksi - siinä Celinen kissajutun kohdalla ajattelin että Jesse kuittaa että juu, ainakin kolme kertaa olen kuullut tämän jutun, mutta kerro nyt sitten.Celinen uhrautumisesta ym: onhan Celine feminismipuheistaan huolimatta ollut melko traditionaalinen mielipiteissään sukupuolten rooleista ja seksistä. Niille mielipiteille on ihan loogista jatkoa se, että pakkaa perheen matkatavarat ja sitten harmittaa että tuli pakanneeksi ne. Ja ihan selvästi olin Jessen puolella.

Kommentoi