Passiivisesti syömishäiriöinen

Via Upworthy // Samastuin

Olen ajatellut viimeiset pari päivää kehoani. Kukapa ei. Tällä kertaa olen miettinyt sitä siksi, että kävin maanantaina keskustelun ihmisen kanssa, joka tunsi minut jo silloin kun sairastin aktiivisesti syömishäiriöitä. Sanon aktiivisesti siksi, että syömishäiriöiset ajatukset kulkevat kanssani edelleen joka päivä joka ikisessa syömistilanteessa, joka kerta kun olen alasti tai näen heijastukseni, mutta enää en toimi niiden mukaan, pakotan itseni toimimaan päinvastoin. Olen passiivisesti syömishäiriöinen, en anna sen enää tuhota kehoani ja ihmissuhteitani. Enkä mieltäni, vaikka se yrittää.

Passiivinen ei tarkoita, ettenkö edelleen luisuisi. Viimeksi eilen skippasin ruokaa ja koskettelin salaa luitani. Puolentusinaa vuotta, ja vieläkin on mentävä päivä kerrallaan. Viimeksi viime viikolla söin itseltäni tajun kankaalle, useamman kilon ruokaa ja monta litraa vettä kerralla, niin etten pystynyt liikkumaan kivulta. Mutta pystyin lopettamaan ajoissa. Ainakin toistaiseksi. Ajoissa lopettaminen tarkoittaa syömishäiriöiselle, ainakin minulle sitä, että toistaiseksi itsetuhoinen käytös ei jatku seuraavana päivänä. Tai ainakaan sitä seuraavana.

Tämä ihminen, jonka kanssa kävin keskustelua, sanoi minulle, ettei hän koskaan tiennyt, että olin aikanaan sairas, koska näytin todella hyvälle ja olin aina niin hauska ja huumorintajuinen ja läsnä tilanteissa. Sellainen kuin nytkin, mutta kymmeniä kiloja laihempi vain. Että voisin varmasti saavuttaa saman upean, sporttisen kropan nytkin ihan terveellisin keinoin. Jos vain haluaisin ja yrittäisin.

Hän (eikä hän todellakaan ole ainoa) ei millään ymmärtänyt kun sanoin, etten halua. Että se keho, vaikka näyttikin musiikkivideoiden keholta it girlien keholta instafeimityttöjen keholta ei ollut minun kehoni. En halua yrittää.

En vaikka se tarkoittaisi, etten lähtisi enää kello kaksi yöllä juoksulenkille. En vaikka uskaltaisin pitää ruokakaapissa muutakin kuin kasvislientä ja porkkanoita, joista jälkimmäiselle olen allerginen. En vaikka voisin mennä vain yhteen kauppaan ja ostaa kaikki haluamani ruoat kerralla ja katsoa myyjää silmiin ja olla heittämättä ruokia roskiin matkalla kotiin, koska ne eivät säti minua niin että muovikassi paukkuu. En vaikka Lapinlahti olisi vain kävelylenkin varrella oleva etappi. 

Minä olen lopen kyllästynyt kuulemaan kehuja siitä, että olen laihtunut, koska minä en ole koskaan laihtunut ilman, että se on tarkoittanut samalla sairauden pään nousemista. En koskaan, grammaakaan. Minä olen lopen kyllästynyt siihen, etten ole saanut juurikaan kredittiä siitä, että pystyn kaiken jälkeen toimimaan ehkä kolme neljäsosaa ajasta suhteellisen normaalisti ruoan äärellä. Minä olen lopen kyllästynyt siihen, että vaikka olen vain hitusen ylipainoinen jollakin skeidamittarilla, näissä keskusteluissa piilee aina huonosti piilotettu vihje siitä, etten ole tarpeeksi, että minun pitää vain löytää jokin terve tapa laihduttaa ja olla musavideotyttö. 

Mutta kun minulle ei ole tervettä tapaa laihduttaa. Minulla ei ole tarvetta etsiä tai löytää sitä, vaikka sellainen olisikin jossakin. Minulla on tarve tulla hyväksytyksi tällaisena. Minulla on tarve olla musavideotyttö it girl instafeimityttö tällaisenaan. Minulla on tarve olla tekemättä kuolemaa, oli se sitten aktiivista tai passiivista. Minulla on mielenterveysongelma, jonka kohtaaminen ja käsitteleminen on se, mikä ansaitsee kehut kehoni muutosten sijaan.