Ladataan...

Kimpassa-näyttelyä on jäljellä vielä vajaa kuukausi. Näyttelyn mittaan olemme julkaisseet Marikylässä esittelyjä näyttelyn taiteilijoista. Näissä taustoittavissa jutuissa perustietojen lisäksi käy aina ilmi jotakin pientä taiteilijoiden historiasta, työskentelyprosessista tai inspiraation lähteistä. Tässä ensimmäinen puolisko esittelyistä:

Aamu Song & Johan Olin – Kauniin ja pelottavan maailman mekot

Jenni Hiltunen – Miljoona ideaa

Erja Hirvi – Taide menee aina syvemmälle

Maija Louekari – Hyvää tekemisen meininkiä

Noora Niinikoski, Sami Ruotsalainen ja Aino-Maija Metsola  – Maailmoja yhteistyöllä

Tiina Mielonen – Maisemia pleksillä

Share
Ladataan...

Ladataan...

Suomen Kansallisgallerian uusi ja uljas verkkokauppa palvelee Ateneumin, Kiasman ja Sinebrychoffin taidemuseon asiakkaita jatkossa osoitteessa museoshop.fi.

Asiointia helpottaakseni poimin valmiiksi kolme tärppiä Kiasman aarteistosta:

1. Tonight No Poetry Will Serve -näyttelykirja

Alfredo Jaarilla on painavaa asiaa myös huolella työstetyn kirjan muodossa. Tonight No Poetry Will Serve -julkaisua on saatavana kolmella eri kansivärillä, joten sisustuksellisetkin näkökulmat voi ottaa halutessaan huomioon.

2. Kimpassa-tarra-arkki

Kimpassa-näyttelyn tavaroista löytyy paljonkin kivaa, mutta kuka nyt voisi vastustaa tarroja? Ei ainakaan meidän perheen pieni tuupero, joka tottuneena museokävijänä liimailee mielellään tarroja paidan rintamukseensa. Tarrasettiä kannattaa pitää aina laukussa mukana, kun käy ulkona syömässä koko perheen voimin. Parilla tarralla voi ostaa viisi minuuttia ruokarauhaa, vink vink!

3. Nykytaiteilijan pikkukassi

Nykytaiteilijan pikkukassi on ollut mainio lahja kummilapselle. Tarhatavarat liikkuvat näppärästi pienemmillekin taiteen ystäville mitoitetussa hipster-uskottavassa kangaspussissa. PS. myös iPad sopii kassiin mukavasti.

Share
Ladataan...

Ladataan...

 

 

Torstai-iltana työpäivän päätteeksi näpyttelen navigaattoriin osoitteen Turunlinnantie ja suuntaan Kulttuurikeskus Stoaan, jossa tämänvuotisen URB-festivaalin kansainvälinen vieras, ranskalainen Cie Dans6T -ryhmä esiintyy. Seuralaiseksi lupautuu pienen vastaanhangoittelun jälkeen esikoinen, jonka mielestä tanssi nyt ei ole ollenkaan poikien juttu. No tämä tanssi kyllä on, vakuutan.

Hieman tosin mietityttää, ovatko esityksen teemat – valtakulttuurin ulkopuolelle sulkeminen, vieraantuneisuuden kokemus ja käsitykset sukupuolesta ja kulttuurisesta taustasta identiteettimme rakentajina – 6-vuotiasta kiinnostavaa materiaalia, mutta koska esitys kestää alle tunnin, päätän ottaa riskin.

Alku ei ole lupaava. Saliin saapuessamme esiintyjät lämmittelevät lavalla. ”Eikö noi jätkät parempaan pysty?”, tuhahtaa 6-vuotias kriitikko ja asettautuu salin takaosaan aivan käytävän viereen.

Kun esitys alkaa, vauhti tempaa mukaansa ja hivuttaudumme vaivihkaa keskemmälle. Esityksen kohokohtia ovat seuralaiseni mielestä kakofoninen puheosuus, päälläseisonta ilman käsiä, käsilläseisonta yhdellä kädellä ja muu akrobatia, vihaista esittävä nainen, skeittaus sekä naisten kengät käsiinsä pukenut peruukkipäinen mies. Myös pimeä sali, jossa esiintyjät liikkuvat taskulamppujen valossa saa kehuja: ”olipa hyvä että noille tuli lamput mukaan”. Kritiikkiä saivat liian lyhyt skeittauskohtaus ja ”ihan lällyt taistelut, ei ne edes taistele oikeasti”. Plussan puolelle siis jäätiin reilusti ja elämys oli molemmille mieleenpainuva.

Itse ihailen kerrasta toiseen URB-festivaalilla esiintyvien tanssijoiden uskomatonta kehon hallintaa ja sitä näennäistä helppoutta, jolla fyysinen ja intensiivinen esitys viedään läpi. Jokainen lihas tietää mitä tekee.

Piia Laita

Cie Dans6T –ryhmän esitys Alterité (Toiseus) vielä perjantaina 8.8. klo 18 Kulttuurikeskus Stoassa.

Kuvat: Cie Dans6T/ Laurent Ferraglio, Gilles Vidal

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Julia de Cock-Stigzelius, "Kesäpäivä Normandiassa" (1879)

Katselin Kansallisgallerian kokoelmatietokannasta teoksia hakusanalla "kesä".

Ei ehkä pitäisi yllättyä, mutta vaikuttaa siltä, että ainakin valokuvatuista teoksista selkeimmin kesäfiilistä tuottavat ovat maalauksia, jotka kuuluvat Ateneumin kokoelmiin. Werner Holmbergin Maantie Hämeessä (Helteinen kesäpäivä) vuodelta 1860 suorastaan huokuu kesäpäivän lämpöä ja maantien tomua.

Werner Holmberg "Maantie Hämeessä (Helteinen kesäpäivä)" (1860)

Olof Arboreliuksen Kesäyö Bergslagenissa (1899) puolestaan on kuin valokuva mistä tahansa mökkirannasta juhannuksena.

Olof Arborelius, "Kesäyö Bergslagenissa" (1899)

Toki Kiasmastakin löytyy kaunista kesämaisemaa, kuten vaikkapa Inari Krohnin Mäntyjä, kesätaivasta (1974).

Inari Krohn, "Mäntyjä, kesätaivasta" (1974)

Mutta eipä sille mitään mahda, että ainakin kesäisen tunnelmallisella maisemaosastolla Ateneum vetää määrällisesti pidemmän korren.

Gunnar Pohjola, "Kesä V" (1968)

Toisaalta Ateneumin ylevistä ja romanttisista painotuksista saa ehkä hiukan turhankin kliinisen kuvan kesästä. Niin hienoja ja tunnelmallisia kuin maalaukset ovatkin, niistä puuttuvat arkisemmat ja rosoisemmat kesäkokemukset, joita taas löytyy Kiasman kokoelmista. Esimerkkinä vaikka Kalervo Palsan Toissakesäinen muisto (1973), josta kokoelmatietokanta osaa kertoa:

"Mies ja nainen rakastelevat nurmikolla, vieressä pullo. Toinen mies (Palsa?) katsoo sivummalta."

Kalervo Palsa, "Toissakesäinen muisto" (1973)

Pidän kesäkuvausten molemmista puolista. Suomen suvi – ja sitä myöten Kansallisgallerian kokoelmat – tarvitsee kumpaakin. <3

Share
Ladataan...

Ladataan...

Yksityiskohta Anu Tuomisen teoksesta Piha. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Moni Kiasman Kimpassa-näyttelyn 16 tekijästä kokeili itselleen uutta tekemisen tapaa tai materiaalia. Esimerkiksi pitkään tekstiilisuunnittelijana toiminut Erja Hirvi toteutti ideansa maalaamalla suurille pinnoille. Työrupeaman tuloksena syntyi parikymmentä energistä kuvaa, joista Kiasman seinälle sommiteltiin kahdeksan maalauksen kokonaisuus.  Maalaustensa materiaalina Hirvi käytti rautakaupasta ja rakennuksilta tutumpia materiaaleja, vesipetsiä ja koivuvaneria. Käyttämissään petsiväreissä – punaista, vihreää ja mustaa - häntä kiinnosti erityisesti niiden ”perusvärimeininki”.

Ekspressiiviseen maalaamiseen verrattuna Hirven koulutukseen ja työhön kuuluva painokankaiden suunnittelutyö on luonteeltaan kurinalaisempaa: ”Tämä [maalaaminen] on pikemminkin jotain muuta, jotain vapauttavaa. Parhaat tulokset syntyvät rennosti, kun ei yritä liikaa. Suunnittelu on organisoidumpaa. Siinä täytyy pitää koko ajan mielessä esimerkiksi se, miten kuvio asettuu kankaalle ja jatkuu tästä ylös ja alas, millainen rytmi siitä muodostuu”, kertoo Hirvi näyttelyjulkaisun tekstissä. Näyttelyyn livahti mukaan sattumalta myös Erja Hirven Marimekolle vuonna 2002 suunnittelemaa Mojave-kangasta. Siitä on ommeltu Etelä-Koreassa, paikallisen sotilasunivormun malliin, Aamu Songin ja Johan Olinin ”Maailman mekot”-mallistoon kuuluva viheriänruskea housupuku.

Osa Tiina Mielosen maalaussarjasta Maassa, vedessä ja ilmassa. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen.

Toisen Kimpassa-näyttelyssä mukana olevista maalaussarjoista teki taidemaalari Tiina Mielonen. Teknisesti hän pysytteli omimmalla alueellaan, mutta maalausten aiheen valintatapa oli uutta. Mielonen näet pyysi näyttelyyn osallistuvia kollegoitaan lähettämään hänelle sellaisen kuvan, joka on ollut heille innoituksen lähteenä. Näiden ”kantakuvien” pohjalta Mielonen toteutti sarjan pehmeistä värialueista muodostuvia maalauksia. Niiden perusväreinä ovat jäänsininen ja valkoinen eri sävyissään sekä aavistus tummaa punaista.

Väriopillisia havaintoja on nähtävissä myös Anu Tuomisen installaatiossa, jossa sadoista pyykkipojista koottu spektri kaartaa halki Kiasman aulan ilmatilan. Tämän sateenkaaren toisessa päässä on varsinainen väriaarre: ikivihreä kasvihuone. Vastavärinä naapurisalissa hohtelee Hanna Vihriälän yltäkylläisen karkkiruusun punaiset eri sävyissään aina vaaleasta vadelmasta veren tummaan rubiiniin. Varsinaisen värikylvyn näyttelyssä tarjoaa kolmen kimpassa teoksensa suunnitelleet Aino-Maija Metsola, Noora Niinikoski ja Sami Ruotsalainen. Muotikuvien malliin poseeratuissa muotokuvissa, jotka kuvasi valokuvataiteilija Kira Gluschkoff, on niin vahva värimaailma, että niiden edessä voi vaikka lämmitellä kesän kylmimpinä päivinä.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Share
Ladataan...

Ladataan...

Alfredo Jaarin elokuvasta ”Pasolinin tuhkat”.

Italialainen runoilija, kirjailija, elokuvaohjaaja ja yhteiskuntakriitikko Pier Paolo Pasolini (1922-1975) on taas ajankohtainen. Alfredo Jaarin näyttelyssä Kun runous ei riitä Kiasmassa on mukana elokuvamontaasi, joka on taiteilijan kunnianosoitus Pasolinille. 38-minuuttinen elokuva Pasoliniin tuhkat (2009) koostuu pääosin otteista Pasolinin omista elokuvista sekä hänen televisioesiintymisistään 1970-luvulla. Myös hänen kuolemansa oli aikanaan mediatapahtuma.

Aika ajoin kiinnostus Pasolinin ajatteluun ja taiteellisen tuotantoon herää henkiin. Esimerkiksi vuonna 2012 New Yorkin Modernin taiteen museo järjesti Pasolinin elokuvien retrospektiivin ja vuonna 2013 Barcelonan nykykulttuurin keskuksessa oli esillä Pasolinin ja Rooman suhdetta käsittelevä näyttely. Samana vuonna New Yorkissa gallerianäyttelyssä Location Onessa esiteltiin Pasolinin omia piirustuksia ja maalauksia, lähinnä omakuvia ja muotokuvia 1940-luvulta lähtien. Malleihin kuului Pasoliniin läheinen ystävä, oopperalaulajatar Maria Callas. Hänet nähdään myös Jaarin Pasolini-lyhytelokuvassa traagisen Medeian roolissa, Pasolinin samannimisestä elokuvasta leikatussa otoksessa.

Pasolini on innoittanut myös kuvataiteilijoita. Toukokuussa 1975, viisi kuukautta ennen kuolemaansa, Pasolini esiintyi Bolognassa Galleria Comunale d’Arte Modernassa Fabio Maurin performanssissa Intellektuelli. Siinä Pasolini istui tuolilla yleisön edessä ja hänen rintakehäänsä, valkean paidan päälle, projisoitiin hänen elokuvaansa Evankeliumi Matteuksen mukaan

Myöhempinä aikoina Pasolinille on nimennyt teoksiaan useampikin nykytaiteilija, kuten Richard Serra, Cerith Wyn Evans, Adrian Paci ja Berlinde de Bruyckere samoin kuin hänen maanmiehensä Elisabetta Benassi ja Francesco Vezzoli. Monille heistä Pasolini edustaa radikaalia intellektuellia, pelkäämätöntä yhteiskuntakriitikkoa ja ennen kaikkea kulttuurin merkityksen puolestapuhujaa. Hänen mysteerinen kuolema Ostian hiekkarannalla jaksaa myös kiinnostaa.

Willem Dafoe Abel Ferraran tulevassa elokuvassa ”Pasolini”.

Populaarikulttuurissakin Pasolini on saanut tribuuttinsa. Morrissey samaistuu häneen laulussaan You Have Killed Me (2006) ja brittibändi Coilin musiikkivideolla Ostia - The Death of Pasolini (1986) nähdään Pasolinin roolissa tunnettu elokuvantekijä Derek Jarman. Paraikaa Pasolinin elämän viimeisistä päivistä kuvataan fiktioelokuvaa, jonka ohjaajana on Abel Ferrara ja jonka nimiosassa tullaan näkemään tunnettu amerikkalaisnäyttelijä Willem Dafoe. Elokuvan pitäisi valmistua ensi vuonna, jolloin tulee kuluneeksi 40-vuotta Pasolinin kuolemasta.

Pier Paolo Pasolini oli tunnettu tyylikkäästä pukeutumisestaan, italialaiseen tyyliin. Se näkyy myös Jaarin elokuvaan leikatuissa kohtauksissa Pasolinin esiintymisistä Italian televisiossa ajan muodille ominaisissa kapeissa puvuissa ja näyttävissä silmälasikehyksissä. Muotitalo Hugo Boss onkin nimennyt yhden miesten kapealinjaisen, ”eurooppalaisen” pukumallinsa Pasolinille. Saa nähdä, milloin markkinoille tulee Pasolinille nimetty vintage-kehysmallisto?

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Share
Ladataan...

Pages