En ole käynyt blogissani

melkein puoleen vuoteen.

Ei vika ole sinussa

elämä tuli väliimme

Tai oikeammin kuolema. 

Läheisen ihmisen kuolema.

Eräänä aurinkoisena kevätpäivänä

musta pilvi täytti taivaan.

Ei ollut enää sanoja.

Oli vain tuskaa. 

Menetystä.

Pimeyttä.

Minä upposin.

Syvälle.

Mietin miten

tätä elämää kestää.

Päivä kerrallaan. 

Rakas tukenani.

En usko

että palan enää takaisin

ehkä joskus

uudella nimellä

uutena aikana

uusin ajatuksin.

Nyt kaikki energia

menee siihen että jaksan

herätä aamuisin

mennä töihin

olla siedettävä tyttöystävä

enkä itkuinen möntti.

Sanon siis näkemiin

kiitos vierelläkulkemisesta.

Olette aarteita!