Nyt sen tajuaa, miten koukuttuneita me ollaan teknologiaan, tai no puhelimeen. Se vaan on tätä päivää, mutta pelottavaa. Asian tajuaa vasta, kun jää sen ulkopuolelle. Näin kävi tänään, äsken, hetki sitten. Ei sillä, että vieroitusoireista kärsisin, mutta tajusin, että lähes kaikki toiminta tapahtuu puhelimen kautta. Kaikki kontaktointi, ilmoittaminen, toimiminen. Ja mitäkö sitten tapahtui? Puhelimeni lopetti toiminnan, yhteistyö päättyi ainakin toistaiseksi.
Ilman varoitteluja. Näyttö vaan jumittui ja ziiiiip, pimeys laskeutui luuriin. Kaiken mahdollisen koitin sille tehdä. Akku ei ole loppu, koska otin sen täytenä juuri laturista, buuttaus ei auta, se on nyt vaan kiinni. Eikä ole edes vanha, vain 1,5vuotta.
Ei sillä, selviän kyllä ilman puhelinta, toimiihan mulla netti, ainakin vielä 😀 Tosin läppärikin huutaa päivitystä.

Mutta seuraavan ongelman aiheutti, että miten ilmoitan ihmisille joiden pitää tietää, ettei mua saa tänään kiinni. Facebook! Kirjaudun sinne ja laitan sieltä viestiä kaverilleni, joka laittaisi viestiä miehelleni, joka ei kuulu faceen (jep, hän ei halua). Mutta sitten kohtasin ongelman numero kaksi. Luulin muistavani facen salasanan, mutta ei, en muistanut. En muistanut, että olen vaihtanut sen 7kk sitten uuteen, jota en valitettavasti muista. Puhelimessa on käytössä automaatti kirjautuminen ja salasana on tallennettuna sinne.
Tilasin uuden salasanan, jonka sain sähköpostiin. Jes, homma hoidossa, tai sitten ei…. Ei riittänytkään pelkkä yksi koodi, vaan lähettivät seuraavan vaiheeen koodin TEKSTIVIESTILLÄ! Millä hiivatilla sen lukee, kun ei ole puhelin käytössä, kysynpä vaan. Nooo, olihan siellä vielä yksivaihtoehto. Päätin sitäkin kokeilla, mutta se tysssäsi kohtaan, jossa olisi pitänyt lähettää tiedostona itsestään asiakirja, henkkarit, bussikortti, sekki, siis ihan mikä vaan missä todistan olevani minä. Juu ei kiitos. Niin kova kiire ei ole päästä faceen ilmoittamaan, että hei, en ole tavoitettavissa.

Josta sitten tuli mieleen, että millä ihmeellä ilmoitan miehelleni, että hei, puhelin hajosi, en ole tavoitettavissa. SÄHKÖPOSTI!
Ooo, tuo oiva keksintö, joka pelasti tilanteen. Ja näin sain tiedon perille, hengissä olen mutta yhteyttä ei saa, paitsi säpöllä.
Tosin silläkään en saa kaikkia asioita hoidettua, kuten ilmoitettua toiselle ystävälleni, että en pysty tänään soittamaan hänelle tai vahvistettua huomista lounastreffiä. Noooo, ehkä illalla siten, jos pääsen viemään puhelimen liikkeeseen ja kyselemään missäköhän mahdollisesti mättää.

Mutta kukaan ei saa mua kiinni tänään, kukaan muu kun mieheni ja yksi ystäväni eivät tiedä, että olen sivistyksen ulkopuolella. Jotka muuten viestittelevät parhaillaan säpön kautta kanssani, hauskaa 😀

Tosiaan niin moni asia tapahtuu tänä päivänä puhelimen kautta, koska se kulkee lähes aina mukana. Viestit ystäville, sähköpostit, lasten Wilma-viestit, pakettien saapumisilmoitukset jne jne. Ihmekkös puhutaan, että puhelimet kasvaa käsiin kohta kiinni.
Nyt ei auta kun odottaa ja toivoa parasta, että armas puhelimeni alkaisia kuin ihmeen kaupalla toimia, pian, kohta, nyt.