Ruokakolumni / Food column

Ladataan...

 

 

Siinä se köllii ikkunalaudalla varsin viattoman näköisenä ― ensimmäinen ruokakolumnini Trendissä. Lehti kolahti aamulla eteisen lattialle ja ongin sen sieltä vapisevin käsin. Vilkaisin salamannopeasti kolumnia, sitten sukelsin täysissä vaatteissa peittojen ja tyynyjen alle. 

Tiedän, ei ihan ammattimainen reaktio, mutta mieleni tekee aina mennä peiton alle turvaan ajattelemaan, kun kohdalle sattuu jotain erityisen jännittävää tai ahdistavaa. Tämä on tosin vaikeaa jos en ole kotosalla juuri sopivaan aikaan, en sentään yritä kaivauta mihinkään keskellä katua. Kun olin saanut itseni koottua peiton alla, kömmin pois ja lukaisin koko lehden läpi.

En ole ammatiltani kokki, en stailisti enkä toimittaja, joten kolumnin kokoon kasaaminen on samaan aikaan hurjan pelottavaa, mielenkiintoista, haastavaa ja humalluttavaa. Parin kuvan ja tekstinpätkän taakse kätkeytyy ensikertalaiselta iso homma ja kasa kommelluksia.

Reseptin kehittämisen ja testaamisen lisäksi sitä löytää itsensä etsimästä tuoretta raparperia jo kauan ennen itse raparperin varsinaista sesonkia. Ja kun raparperin ostaa vahingossa liian aikaisin, se pitää pakastaa ja sulatettu raparperi lätsähtää kokoon kuin märkä rätti.

Kuvaushetkenä keittiöni on kaaos: hyörin apinanraivolla keittiön ja makuuhuoneen väliä, kokoan kuvaa kasaan ja yritän nyhtää ostamaani pionia auki hellällä väkivallalla. Remppamiehet tulevat juuri väärään aikaan ja kala kuivuu kiinni lautaselle.

Valo muuttuu ja naapurit ihmettelevät vastapäisestä talosta edesottamuksiani. Kuvan otettuani istun tulipunaisena ja tukka pystyssä tuolilla, ja kulautan enshätään kuvausviinin kurkkuun. Pikkuhiljaa naamalle hiipii autuas ilme, en tosin tiedä onko se viinin vai lopputuloksen ansiota. 

Kaikki kunnia ja kunnon kumarrukset kolumnia minua ennen kirjoittaneelle Eevalle: hän on yksi ehdottomia ruokaidoleitani ja saa kirjoittamisen näyttämään helpolta, huolettomalta ja hiukan seksikkäältä, aivan kuten Carrie Bradshaw. Taitolaji, sehän se. 

Toiveissa on kehittyä kokonaisvaltaisesti, niin reseptien kirjoittamisessa, ruokatrendien haistelussa kuin itse valokuvaamisessakin. Turinat ja reseptit jatkuvat taas ensi kuun numerossa, toivottavasti osaan ottaa numeron ilmestymisen silloin jo hiukan vähemmällä vapinalla ja tyynymäärällä.

 

*

I wrote my first food column for the Finnish Trendi magazine. It was thrilling, nerve-wracking, challenging and altogether something new for me. 

 

 

Share

Kommentit

Peeta / RAW Design blog (Ei varmistettu) http://rawdesignblog.blogspot.fi/

Onnittelut uudelle kolumnistille! Hyvältä näytti :) Just niin vaivattomasti aikaan saadulta, vaikkei se sitä olisikaan ollut. Resepti myös kuulosti mielenkiintoiselta.

Suvi sur le vif

Kiitos rohkaisusta Peeta! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanalta näytti! Aion testata resetiä, ihan uusi idea mulle :)

Suvi sur le vif

Raparperi toimii vähän niin kuin sitruunan korvikkeena. Sain tänään raparperia porukoilta ja meinasin testata reseptin idealla wokkia, jossa on raparperin ja samojen mausteiden lisäksi kanaa, parsaa ja parsakaalia. 

maiamaia (Ei varmistettu)

En pääse käsiksi lehteen, mutta jo tämän postauksen ja sun blogin perusteella teidän, että laatutavaraa varmasti. Minusta olet Kokki, Stailaaja ja ehdottomasti osaat Kirjoittaa. Ja valokuvasi tietenkin ovat ihan käsittämättömän upeita. Onnea! :)

Suvi sur le vif

Voi jestas, kiitos hurjasti kauniista sanoista ja rohkaisusta, meikäläinen hemmotellaan pian ihan pilalle täällä kommenttilaatikossa! 

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Kiitos kiinnostavasta kolumnista ja reseptistä, menee ehdottomasti testiin kunhan pihapuskan raparperit saavat lisää massaa runkoihinsa. 

Ja kiva että kerroit näin avoimesti työhön liittyvistä ahdistavistakin fiiliksistä. Tyylikäs aloitus, ei muuta kuin uutta putkeen!

Suvi sur le vif

Kiitoksia kommentistasi Minna! Ja tuo ahdistuskin taitaa olla tyyppikohtaista ja se on mun yleinen suhtautuminen hiukan kaikkeen, oon stressaaja, hiukan kaikessa. :)

Kakkupuutarha (Ei varmistettu) http://kakkupuutarha.tumblr.com

Onnea kolumnin johdosta, kuva ainakin näyttää lupaavalta! Samastun voimakkaasti kuvaamaasi kommellukseen ruokakuvien ottamishetkellä. Omassa blogissani jokaisessa kuvauksessa on myös kukkia, jotka sitten saattavatkin käyttäytyä arvaamattomasti. Eräänä aamuna kun heräsin valmistelemaan uuden jutun kuvausta, oli edellisenä päivänä ostamani näyttävä kukkakimppu kuihtunut vaasiin vailla selitystä. Myös juuri tuo ei vielä ihan sesongissa olevien kukkien tai raaka-aineiden metsästys huvittaa välillä itseäkin - miten pitkälle sitä on valmis menemään, että saa sen oman mielestä täydellisen yhdistelmän tallennettua kameraan? Ei aina vaan mee niinkuin Strömsössä... Mutta onneksi lopputulos on sinullakin hieno!

Suvi sur le vif

Eivät ne hommat tosiaan aina mene putkeen, mutta silloin homma tuntuu erityisen hyvältä kun sen eteen on pakertanut ja nähnyt vaivaa, kommelluksien ja mokienkin kautta. Ja niistä mokista kyllä oppii kaikkein eniten. Ja aivan ihania kukka-ruokaunelmia sinulla blogissasi! Ja kiitos kaunis onnitteluista. :)

Sini / Nautiskellen (Ei varmistettu) http://nautiskellen.blogspot.com

Kuvaa katsoessa ei kyllä arvaa kaikkea vaivaa sen takaa! Kuva on kyllä mielettömän kaunis ja raparperi kiinnostaa jostain syystä tänä vuonna erityisesti. Kohta niitä jo saa! Onnittelut vielä hienosta ensimmäisestä kolumnista!

Suvi sur le vif

Juu nyt niitä raparpereita alkaa tosiaan tupsahdella, melkein menee ihan vaikeaksi, että mitä kaikkea sitä ehtii tekemään. Meinaan skipata tänä vuonna kyllä perinteiset piirakat ihan kokonaan, kun sitä jo kerran tietää että miltä ne maistuvat :-) Ja tattis Sini onnitteluista! 

Coco
Coco Sweet Dreams

Voi muru, mä niin näen silmissäni ton tilanteen mitä kuvailit. Lopputulos on todella vaikuttava - täydellinen ja Suvimainen. Onnea! Koht nähään. <3

Suvi sur le vif

Kiitos paljon! Ja jälkikäteen nuo tilanteen naurattavat kyllä, mutta siinä hikipisara otsalla ja kuivunut kala ja litistyneet raparperit lautasella ei kyllä hymyilyttänyt ollenkaan. :))

Toimitus
Toimitus

Kiitos loistavasta ekasta jutusta Suvi! Meikä kokkaa tätä mahtavuutta viikonloppuna. T. Kati toimituksesta

Suvi sur le vif

No niin, nyt taitaa olla lohet ja raparperit masussa, toivottavasti ne maistuivat (oon täällä sormet ristissä)! 

Hei kivaa, just ostin Trendin ja ajattelin kaivautua lukemaan viltin alle :) Olen varma että olet tehnyt hyvää jälkeä. Tykkäsin Eevastakin, mutta ei epäilyksiä ettetkö onnistuisi. Pidän ihan hurjasti valokuvistasi, jatka samaan malliin.

Suvi sur le vif

Ollaan siis molemmat Eeva-faneja, onneksi hän kirjoittaa ruokablogia, muuten voisi tulla iso tyhjiö. :) Ja kiitos rohkaisevasta kommentistasi iduska! 

Krisse / Melkein kuin uusi (Ei varmistettu) http://melkeinkuinuusi.blogspot.com

Onnittelut kolumnista! Sulla on kyllä kaikki tarvittavat ominaisuudet tuohon hommaan. Jes! :)

Suvi sur le vif

Kiitos kaunis Krisse! :)

Satu A (Ei varmistettu) http://hannufresco.blogspot.fi

Mä voisin nähdä sun kuvista ja muista ruokaohjeista kootun, kokonaisen kirjan. Ainakin sitä olisi miellyttävä selata ihan senkin takia, että sulla näyttäis olevan näihin kuviin se oma linja minkä oot ottanut hyvin haltuun! Sun kuvat on kauniita ja ammattimaisia. En tiedä onko ammattimainen edes se sana, mitä hain - mutta ainakin ne on selkeitä, niissä on kauniit värit, tunnelma ja sommitelma. Huokailen aina, kun selaan sun blogia läpi pitkän ajan jälkeen. Ei tarvitse olla kaikessa guru ollakseen just vaikka kolumnisti. Oot näköjään tehnyt itsestäsi huipun vaan tekemällä, ei siihen välttämättä tarvita mitään kirjallista pohjaa. Arvostan sellaista. Mä nimittäin luulin aiemmin, että sun juttuja löytyisi jo jostain lehdestä. Haha. Oot upea. Ja pakko saada käsiin toi Trendi!

Suvi sur le vif

Kiitos Satu - pitkästä ja ihan mielettömän ilahduttavasta ja rohkaisevasta kommentistasi! Ruokakirjailijaksi koen olevani vielä aivan liian vihreä, haluaisin ensin parikymmentä vuotta lisää kokemuksia, jotta reseptit olisivat kunnolla omiksi hioutuneita, tarinoita kertovia. Ja että ne muodostaisivat jonkinlaisen kunnon kokonaisuuden. Mutta kirjojen kuvaaminen voisi olla aika huisia touhuja, katsellaan miten käy. :) 

Tiina G (Ei varmistettu) http://fannijakaneli.com/

Ihana ruokakolumni kerrassaan. Onnea! Mahtavaa nähdä työtäsi lehden sivuillakin.

Ja sinä olet ehdottomasti mun ruokaidoli - valokuvat, simppelin oivaltavat reseptit ja sun niin kaunis, tunnistettava oma tyyli on aina hurjan inspiroivaa!

Suvi sur le vif

Heippa Tiina, pitkästä aikaa! :) Ja hei samat sanat, tykkäsin sekä blogistasi, että kolumnistasi hurjasti, toivottavasti vielä joskus palaat reseptien julkaisuun. Ja kiitos rohkaisusta!

Tiina G (Ei varmistettu)

Ihana kuulla! Täällä seurailen aina mukana :) Uusia ideoita on alkanut kehittyä tässä blogitauon kuluessa. Varmasti palaan ruuan, kuvaamisen ja kirjoittamisen pariin. On se vaan niin parasta.

_Sini_ (Ei varmistettu) http://myblueandwhitekitchen.com

Aivan mieletöntä, Suvi! Hurjasti onnea! En malta odottaa tulevia kolumnejasi :) Olet yksi blogimaailman inspiroivimmista naisista. Kiitos, että annat meidän kaikkien sukeltaa Suvi-maailmaan.

Suvi sur le vif

No kyllä se tosiaan tuntuu aika mielettömältä tuo kolumnin kirjoittaminen, ei ole vielä ehtinyt päästä rutiiniksi asti. Kiitos rohkaisevista ja ihanista sanoista Sini!

Saara_hki (Ei varmistettu)

Juttu oli todella hyvä ja kuvitus kaunis, kuten aina blogissasikin. Toivotan tsemppiä, itseluottamus kasvaa matkan varrella - vaikka pieni jännitys on aina hyvästä! Onnea siis uuden aluevaltauksen johdosta!

Suvi sur le vif

Totta, pieni jännitys piristää kyllä - pistää ajattelemaan ja virkistää arkista, rutiineihin nojaavaa aherrusta. Paljon kiitoksia tsempeistä Saara! :)

Liivia (Ei varmistettu) https://vialiivia.blogspot.com

Ilahduin kovin kun kuulin uudesta hienosta tittelistäsi! Onnea ja menestystä. Minä luen Trendin aina kun käsiini saan, nyt en ole vielä saanut tätä uusinta mutta aion lukea neitsytkolumnisi varmasti. Ja muutkin:)

Suvi sur le vif

Voi kiitos ihana Liiva! Tulin kommentistasi todella iloiseksi! :)

Kommentoi

Ladataan...