Salaattia ja soveltamista / Kale salad

Suvi sur le vif

 

Keittiössä puuhailuni ovat tavallisesti yhtä soveltamisen, kokeilun, epäonnistumisien ja satunnaisten onnistumisien karonkkaa. Salaatit ovat usein aika anteeksiantavaisia, yleensä homma alkaakin livetä käsistä kun alan pelailla liikaa piirakkapohjien aineksilla ja lopputulos on hädin tuskin syömäkelpoista.

Tämä salaatti sai alkunsa kun kävin läpi jääkaappia viikonlopun jäljiltä. Minulla oli taas kovettumaan ruvennut leivänkannikka, joka piti käyttää. Jääkaapista löytyi myös parmesaanin kannikka, kasa omenoita, iso puska vanhempien kasvimaalta tuotua lehtikaalia ja muutama kananmuna. Lähdin tavoittelemaan jonkinmoista caesar-salaattia hapanleipäkrutongeilla ja lehtikaalilla mutta kun lisäsin mukaan omenaa, taidettiin olla jo caesarsalaatin tuolla puolen.

Kyhätty salaatti on kuitenkin herkullinen ja varsin tukeva. Lehtikaalissa on minusta hiukan hedelmäinen maku joten se komppasi kivasti omenan kanssa. Ja kirpeä kastike raikastaa, krutongit tuovat rakennetta ja parmesaani suolaisuutta.

Syksyinen salaatti lehtikaalilla, omenalla ja krutongeilla

Reilusti lehtikaalia
1 omena
Parmesaania tai muuta maukasta, kovaa juustoa kuten cheddaria tai pecorinoa
Muutama siivu kuivahtanutta (hapan)leipää

Kastike
1 kananmunan keltuainen
1,5 dl öljyä + valkoviinietikkaa tai sitruunan mehua
Suolaa
Reilu 1 tl rakeista sinappia
2 rkl kapriksia

Tee ensin kastike. Sekoita kananmunan keltuainen, sinappi ja hienonnetut kaprikset kulhossa kevyesti sekaisin. Ota öljypullo (suosittelen neutraalia öljyä, kuten rypsiöljyä) toiseen käteen ja vispilä toiseen. Voit vielä halutessasi asettaa kostean keittiöpyyhkeen kulhon alle, jotta se pysyy tukevasti paikallaan. Aloita valuttamaan öljyä tippa kerrallaan kulhoon vispaten samalla rivakasti. Kun kastike alkaa paksuuntua, voit valuttaa öljyä ohuena nauhana mutta vatkaa koko ajan, jotta kastike ei juoksetu. Kun kastike alkaa olla mukavan paksua, mausta se oman makusi mukaan suolalla ja viinietikalla. Suosin tässä salaatissa itse aika kirpeää kastiketta.

Huuhtele ja kuivaa lehtikaali huolellisesti. Jätä paksut lehtiruodit pois salaatista ja revi vihreä lehtiosa sen ympäriltä kulhoon. Paahda ronskisti kuutioidut (tai siististi, ihan miten itse tykkäät) leipäpalat öljyssä pannulla rapeiksi. Viipaloi omena. Kaada leipäpalat ja omenaviipaleet lehtikaalin joukkoon. Sekoita kastike mukaan juuri ennen kuin tarjoat salaatin, jotta leipä säilyttää rapeutensa. Veistele perunankuorijalla tai veitsellä lastuja parmesaanista valmiin salaatin päälle. Kastikkeen voi myös sekoittaa salaattiin vasta lautaselle, jolloin mahdollinen jäljelle jäänyt salaatti säilyy parempana jääkaapissa.

*

I tend to experiment a lot when I'm in the kitchen. Sometimes it's a succes, sometimes it's a ghastly recipe and a food that's hardly edible. I had some sourdough bread that had to be used in something. I took inspiration from the tranditional caesar salad and used croutons from the sourdough, some kale, one apple, parmesan shavings and a tangy, thick salad dressing.

 

 

Share

Kommentit

Jenni/juhlahuuma (Ei varmistettu) http://juhlahuuma.blogspot.fi

Nää sun kuvat on niin upeita!! ♥

Suvi sur le vif
Suvi sur le vif

Kiitos kaunis! :)

saarah
visual diary

pitää testata!

lehtikaali on kyllä ihan superia :)

Suvi sur le vif
Suvi sur le vif

On se kyllä jännä aines kun taipuu vähän kaikkeen. Sipseinä varsinkin koukuttava. :)

saarah
visual diary

Kyllä! On se vaan ihanaa kun voi syödä sipsejä nykyisin melkein joka ilta :)

Kommentoi