Ladataan...
Tampester Teatro
kuva kari sunnari, ttt

Mazel tov, TTT! Lähdin teatteriin verestämään muistia klassikkomusikaalista Viulunsoittaja katolla. Viimeksi näin kevytversion kesäteatterissa. Työviksessä Viulunsoittajaa nähtiin Veikko Sinisalon kera 1979-1982. Niin tosiaan, tapahtumapaikkana on Anatevkan kylä Ukrainassa. Ai niin, juutalaisella maitomies Tevjellä on viisi tytärtä – joista kolme naimaikäistä. Eli naimakauppojen kimpussa kuluu suuri osa ajasta. Vaikka eletään sodan ja juutalaisvainojen kynnyksellä, mutta tytöt elävät jo sellaisen uuden  kynnyksellä. että puoliso pitää saada itse valita, ei enää vanhempien toimesta. Perinteiden juhlinnalla näytelmä kuitenkin alkaa, koska "perinteet pitävät yhteisön koossa.”

Perinteitä miettii myös jokainen ohjaaja klassikkoteoksen kimpussa. Miika Muranen joutui puolustelemaan valintaa, koska Viulunsoittajaa pidetään jo vähän vanhanaikaisena ja pölyttyneenä. Aina se vaan vetää katsomon täyteen. Yhteisöllisyys lienee yksi haikailun aihe nykyajassa. Sitä Anatevkassa piisaa. Kun kyläläiset nostavat tanssijalkaa yhdessä, se on huimaa menoa niin kievarissa kuin kujilla - ja vielä sittenkin, kun duuri on vaihtunut molliin.
Ola Tuomisen esittämän Tevjen lämpö ja sulaminen lopulta omien lasten tahtoon saa liikuttumaan. Ja Olan tulkitsema Rikas mies jos oisin on ylivertainen. Sykähdyttäviä säveliä loihtivat myös Tevjen perheen naiset, niin Petra Karjalainen kuin Petra Ahola, Maria Lund ja Miila Virtanen. Hienosti kajauttaa Jari "Peppone" Aholakin venäläisnuorukaisen laulantaa.

Häät tarjoavat temppuilua ihailtavaksi, klezmer vaihtuu välillä ripaskaan – sotilaiden upea kohtaus – ja kun arki taas koittaa, pelkän ompelukoneen ympärille saadaan säpinää, jopa papin siunaus. Esikoistytär on nimittäin saanut kuin saanutkin räätälinpojan miehekseen ikääntyneen teurastajan sijaan.
Seuraavaksi Tevjen on hyväksyttävä uuden ajan airut Kiovasta keskimmäiselleen. Ylioppilas opettaa köyhälle kansalle, että raha on kirous. ”Luoja langettakoon sen kirouksen minun päälleni”, toivoo Tevje, joka välillä muutenkin juttelee juonikkaasti Jumalan kanssa.
Välillä Tevjen vierelle laskeutuu otsikonmukainen viulunsoittaja, joka ei kuitenkaan soita viulua. Haahuilu soitin kädessä ei uponnut minuun ollenkaan. Olisin ehdottomasti halunnunt entrét viulusoolon kanssa, mutta verhon takana pysyttelivät varsinaiset musikantit. Sinällään he jakoivat ansioitaan alusta loppuun - kun taivas oli jo maalautunut verenpunaiseksi. Juutalaisväestö pakkasi tavaroitaan muille maille muuttaakseen. Jykevästi jätetään jäähyväiset Anatevkalle.


Omalakinen koreografia: Petri Kauppinen
Musiikin soljuva sovitus: Kapellimestari Joonas Mikkilä  ja Eeva Kontu
Paanupuita myöten puinen lavastus: Teemu Loikas
Vaikuttava valosuunnittelu: Sami Rautaneva

Share

Ladataan...
Tampester Teatro
kuva harri hinkka TT

”Muista, luonne kissojen ei oo niin kuin koirien. Et voi tuttavuutta ehdottaa, saa kissa aivan aloittaa.”
Siinä on sisältö lyhykäisesti. Minusta on turha yrittää vääntää Cats-musikaalista yhtä syvällistä kuin T.S. Eliotin runoista. Kyllä tanssi, laulu ja silmänruoka ovat pääosassa.
Olen aina ihaillut kissan liikehdintää, mummolakesistä alkaen. Myös Alexander-tekniikka on syntynyt herra Alexanderin seuratessa kissan kulkemista. Nyt saa ihailla ihmisen kehonkäyttöä kissana koko illan. Kyseessä on maailman suosituin musikaali Cats Tampereen Teatterissa, ainakin suosituin Andrew Lloyd Webber -musikaali.
Lukeudun siis kissaihmisiin, vaikka koiratkin on kivoja. Rottia olen kavahtanut, mutta tämän esityksen jälkeen olen myös rottien ystävä. Tai yhden, Risto Korhosen. Hänen mimiikkansa on loistavaa. Kun rotta toimii tarjoilijana, tulee mieleen mykkäelokuvat, joiden tähti Risto Korhonen taatusti olisi, jos sellaista aikaa eläisimme.
Lari Halmeen ilmestyminen lavalle Runtunranttuna veisi jalat alta, ellen istuviltaan katsoisi. Sisäistettyä on kissana oleminen muillakin, tanssi- ja laulutaidot kohdillaan.
Ei tarvita Barbra Streisandia laulamaan Memorya, kun sen voi tehdä Ritva Auvinen suomeksi. Ja Jukka Virtasen suomennokset pätevät totisesti yhä. Eilen Grizabellana  oli Auvinen, jonain toisena päivänä Irina Milan, joka toimi myös esityksen lauluvalmentajana.
Ohjaamaan Tampereelle palasi George Malvius, joka ohjasi taannoin myös Kurjat ja  Piukat paikat TT:ssä. Hän pitää tärkeänä, että ohjaaja, kapellimestari (tässä: Martin Segerstråhle), koreografi (Adrienne Åbjörn), lavastaja (Mikko Saastamoinen) ja pukusuunnittelija (Tuomas Lampinen) menevät kohti yhteistä tavoitetta. Yhteisen päämäärän huomasi: Elämyksiä yleisölle.

 

Share

Ladataan...
Tampester Teatro
kuva Kari Sunnari

Presidentin ja tytön alkukuva hätkäyttää. Tommi Raitolehto astelee Eino Salmelaisen näyttämölle täysin Urho Kekkosen olemuksessa hartioita myöten. Seuraavaksi presidentti astelee päättämään vuoden 1975 ETY-kokousta. Vakaan alun jälkeen Maarit Tyrkön kirjoihin perustuva ja Seija Holman näpsästi käsikirjoittama ja Tomo Reunasen ohjaama näytelmä on paljon railakkaampi kuin osasin kuvitella.
Tommi Raitolehdon vastanäyttelijä Maija Lang tosin tuntuu liian teinimäiseltä typyltä, ikäerosta huolimatta. Onneksi presidentin seurueessa on monta muutakin seurattavaa, kun hän käy matkoilla, kalassa ja hiihtämässä. Ahti Karjalaisena Aimo Räsänen, Kalle Kaiharina Mika Honkanen, joka on myös mainio Aleksei Kosyigin. Janne Kalliomäelle lankeaa monta roolia, Kiiski-kertojan lisäksi jopa muotokuvamaalari Ilja Glazunov. Kekkosen pitkäaikaisena salajulkisena naisystävänä Anita Hallamana yrittää pärjätä Annina Ärölä. Hän saa myös mustasukkaisuuskohtauksen toimittajatytön takia. Kovin valmiiksi Urkin ja Tyrkön suhdetta ei tehdä, mitä nyt prseidentti toteaa, että "rakastan meidän ystävyyttämme".
Koska Kekkonen tunnetaan naistenmiehenä, mainittakoon tähän väliin, että hän myös kunnioitti sairastelevaa puolisoaan Sylviä. Se otetaan esityksessäkin huomioon: ”Sylvi oli rauhan majakka minulle, ei koskaan moittinut, vaikeni vain.”
En ole lukenut Maarit Tyrkön kirjaa Tyttö ja nauhuri enkä Presidenttiä ja toimittajaa. Näytelmäversiosta kuullessani taisin ajatella, että mitä niitä vanhoja vellomaan. Mutta nyt olen tyytyväinen tietynlaisesta historiankertauksesta. Kostamus ja kaivoksen rakentaminen oli aikoinaan kova juttu kainuulaisille. Toiset kävivät hankkimassa talorahat, toiset joivat itsensä hengiltä.
”Kostamuksen kunniaksi kajautetaan Nälkämaan laulu. Minä olen koulupoika Kajaanista”, kailottaa Kekkonen jatkoilla. Ydinjoukko onkin varsinainen svengijengi  laulamaan.
Urkki puolestaan vitsaili jopa sairasvuoteella, kertoili eturauhasvaivoissaan Englannin kuningas Edwardista, joka ohjeisti kruununperillistään: Tärkeintä on, että käyt kusella aina kun se on mahdollista.
 

Share

Pages