Ladataan...
Tuuliajolla

On ollut töitä ja virheitäkin.

Anteeksi, en voinut vastustaa tuon kirjoittamista. Jotenkin se vaan tuntui sopivan tähän kuin nenä päähän. Vaikka onhan täällä töitä paiskittukin. Ihan oman päivätyön parissa ja myös sen tulevaisuudessa siintävän. Olen huomannut, että kun asettaa oikeastaan ihan mille tahansa asialle omat aikarajansa, alkaa tapahtumaan hassuja asioita. Jollain tavalla sitä saa omaan tekemiseensä aivan uudenlaista nostetta ja asioita vain tapahtuu. Ilman aikarajan asettamista tuskin mistään tulisi oikein mitään.

Virheitä täällä sen sijaan ei ole tapahtunut. Tai olen huomannut sen, että on ollut omalla kohdallani suuri virhe olla kuuntelematta itseäni. Harmittaa, etten ole kuunnellut itseäni yhtään aikaisemmin. Ja sen voi laskea yhdeksi suureksi virheeksi.

Nyt en ehdi turista teille sen enempää, sillä lähdemme pikkusiskoni luokse maalle juhannuksen viettoon. Siellä on pihasauna, suuri uima-allas, hyvää ruokaa ja kulhollinen Tinto de veranoa.

Ihanaa juhannusta ja olkaa kiltisti!

Share

Ladataan...
Tuuliajolla

Meillä riidellään. Ihan koko ajan, melkeinpä tauotta. Ja kunnollakin vielä. Lyödään, huudetaan, potkitaan ja sanotaan tyhmäksi. Kannellaan meille vanhemmille mitä tyhmemmistä asioista ja paljastetaan heti jos toinen tekee jotain mitä ei saa tehdä. Meillä maataan toisen päällä niin, että liiskatuksi tullut alkaa itkeä krokotiilinkyyneleitä. Osoitellaan sormella ja ollaan olevinaan niin isoja, vaikka todellisuudessa ollaan vielä niin pieniä.

Toista ei haluta mukaan leikkeihin ja kädestä napataan juuri se lelu, millä toinen leikki. Napattuja leluja ei anneta takaisin, vaan ne joko heitetään pois tai piilotetaan jonnekkin mistä toinen ei niitä löydä. Ruokapöydässä sohitaan toista haarukalla tai lusikalla ja sörkitään toisen lautaselle, mikä aiheuttaa itkupotkuraivareita.

Kiusataan toista aivan turhaan sanomalla, ettei toinen saa jotain ( kuten vaikka banaania... ) vaikka oikeasti molemmat saisivat ne kuitenkin.

Kisataan kumpi on ensimmäisenä pesemässä hampaita ja kumpi saa istua vessanpöntön kannen päällä ja muutenkin kisataan oikeastaan aivan kaikesta. Koko ajan, siis ihan niinku koko ajan! Toinen on aina olevinaan parempi kuin toinen.

Ei päästetä huoneeseen, vaikka huone on yhteinen. Ollaan esteenä portaissa niin, että toisen on vaikea päästä niissä ylös tai alas.

Välillä noi kaksi apinaa pitää erottaa toisistaan eri huoneisiin, koska yhteiselosta ei näytä tulevan yhtään mitään!

Puuuuuuuuuuuuuuuhhhhhhhhhh!!!!!!!!!

Kyllä mekin siskosten kanssa riideltiin, mutta oliko se oikeesti muka tämmöstä? Ainaista pirun vääntämistä?

Mitenkäs teillä muilla? Kääntäkää nyt veistä mun haavassa tai ripotelkaa suolaa niihin kertomalla, ettei teidän lapset ikinä koskaan riitele.

Amen, I have spoken.

Share

Ladataan...
Tuuliajolla

Meidän viime viikko oli aivan kamala. Ärsyttävä ja ihan perseestä. Oikeastaan koko viime viikko oli yhtä pirun perseilyä ja se näkyi postaustahdissakin.

Lapset aloittivat kaksi viikkoa sitten uudessa päiväkodissa ja olisihan mun pitänyt se tietää, että uusi päiväkoti tarkoittaa uusien kaverien lisäksi myös uusia pöpöjä. Niinpä molemmat lapset olivat koko viime viikon pois päiväkodista ja viettivät sen kotona neljän seinän sisällä kovassa kuumeessa, nuhassa ja yskässä.

Jokainen vanhempi tietää, että kun lapset sairastavat tietää se automaattisesti puhelua esimiehelle ja poissaoloa töistä. Itse olen ehkä siinä onnellisessa tilanteessa, että meillä usein mies on se, joka ottaa töistä vapaata hoitaakseen kipeitä lapsia. Mies toimii yrittäjänä ja usein pystyy hoitamaan työnsä niin, ettei hänen poissaolonsa niin hirveästi vaikuta töihin. Toki, poikkeuksiakin on. Joskus miehellä saattaa olla meneillään jokin kiireinen projekti, aikataulut hakkaavat päälle ja kädet ovat niin täynnä töitä, että päivät venyvät inhottavan pitkiksi, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että minä jään lasten kanssa kotiin. Mutta, pääsääntöisesti kiitos kuuluu ihanalle miehelleni, joka näissä tilanteissa ottaa ohjat omiin käsiinsä ja hoitaa kaikenlisäksi hommat vielä uskomattoman hienosti.

Mies siis oli kaikki muut päivät viime viikosta kotona lasten kanssa, paitsi keskiviikon. Juuri tuona päivänä hänellä oli töissä kiireellisiä asioita hoidettavana ja se olin minä, joka oli kotona lasten kanssa neljän seinän sisällä. En tiedä teistä muista, mutta mua itseäni ainakin jokainen kerta jännittää, melkein jopa pelottaa soittaa esimiehelleni ja kertoa, että lapset ovat kipeitä. Eikä mua pelota sen takia, että pelkäisin häntä, mutta kun on töissä pienessä yrityksessä ja on vastuussa tietystä osa-alueesta melkeinpä aivan yksin, tuottaa se tietenkin esimiehelle ylimääräistä päänvaivaa, murhetta ja panikointia siitä, että kuka tulisi siksi aikaa tilalleni. Ja myönnän, en koskaan myöskään halua olla se, joka tuottaa päänvaivaa. Mutta, tämä on elämää ja kun on pienten lasten äiti, tai edes ylipäätään äiti, tällaisille jutuille ei vain voi mitään.

Aiheutin siis keskiviikkoisella poissaolollani työpaikalleni aikamoisen härdellin. Tunsin piston rinnassani, sillä tiesin itsekin juuri tuon päivän olleen melkein pahin mahdollinen poissaolopäivä. Kaikenlisäksi meillä on vielä ihmisiä kesälomilla. Keskiviikosta kuitenkin selvittiin ja esimies oli iloinen siitä, että pääsin töihin takaisin jo torstaina.

Mä itse sitten taas aloin ajattelemaan sitä, ettei tässä ole mitään järkeä. Töissä käymisessä, lapsiarjessa, sairasteluissa ja aikataulujen sovitteluissa. Tässä sirkuksessa, mikä toistuu päivästä toiseen. Olen välillä niin väsynyt siihen, että herään aamulla kukonlaulun aikoihin, ajan töihin, teen raskaan työpäivän ( joskus jopa ilman yhtäkään taukoa... ) ja ajan takaisin kotiin, ensin hakien lapset päiväkodista. Teen ruokaa, pesen pyykkiä, pidän sylissä, olen erotuomari ja lohdutan. Yritän olla hyvä puoliso kotona, hyvä työntekijä töissä, paras mahdollinen äiti lapsilleni sekä hyvä ystävä ystävilleni.

Olen läsnä 24/7.

Koko viime viikko oli siis hyvä muistutus siitä, kehen tämä kaikki sirkuksen pyörittäminen eniten vaikuttaa. No tietenkin lapsiin. Tai oikeastaan, silläkin on paljon merkitystä miten me vanhemmat suhdaudutaan tämän sirkuksen pyörittämiseen. Ja sekin sitten vaikuttaa niihin lapsiin.

Mun salaisena haaveena on aina ollut, että saisin olla enemmän lasten kanssa kotona. Sillä tavalla oikeasti läsnä energisenä, eikä puolittain pitkän työpäivän jälkeen, milloin en todellakaan ole parhaimmillani. Tiesin uuden työpaikan vastaanottaessani, että se on vain äitiysloman sijaisuus ja sain jokin aika sitten kuulla, että mahdollisesti sijaisuus voi päättyä jo syyskuussa 2017.

Tiedän, elämässä voi tapahtua mitä tahansa ja hyvällä tuurilla työni voi jatkua vielä jollakin tavalla, mutta olen ottanut jo pienen askeleen kohti omaa tulevaisuuttani ja ennenkaikkea lasteni tulevaisuutta. Olen nimittäin ottanut itselleni ajallisen tavoitteen ja aion toimia päätoimisena yrittäjänä vuoden 2017 syyskuusta lähtien. Haluan itse olla se joka määrittää kuinka paljon teen töitä ja ylipäätään mitä töitä edes teen. Haluan olla kotona kun lapset sairastelevat, olla oikeasti läsnä ja ottaa vapaapäivän juuri silloin kun hyvältä tuntuu.

Todella, siis todella pienin askelin olen tätä jo toteuttanut ja innolla odotan minne tämä kaikki oikein vie. Uskon, että tämä kaikki tuleva on sen arvoista ja sijoitus, mihin kannatti tarttua.

Energistä viikkoa teille ja uskokaa unelmiinne!

Share

Pages