Keskiviikon kirjavinkki: Ystävämme Karhuherra Paddington
Tässä sitä lupailemaani kirjavinkkiä, vaikka joululahjaksi.
Poika sai tämän kirjan syntymäpäivälahjaksi ja vaikka itselleni tämä suloinen karhu on tuttu jo lapsuudesta, on tämä omille lapsilleni täysin uusi tuttavuus ja tervetullut lisä kirjavalikoimaan.
Karhuherra Paddingtonista:
Karhuherra Paddington on brittiläisen Michael Bondin luoma ja Peggy Fortnumin luonnostelema ihmisenkaltainen karhu. Hahmo esiteltiin ensimmäisen kerran 13.lokakuuta 1958 julkaistussa lastenkirjassa A Bear Called Paddington. Bondin kerrotaan keksineen Paddingtonin, kun vuonna 1957 joulun alla hän näki vaimonsa kanssa teddykarhun kaupan hyllyllä. He ostivat sen, koska se oli ainoa jäljellä oleva ja he ajattelivat sen olevan yksinäinen.
Paddingtonilla on päällään kulunut, punainen hattu ja varhaisemmissa painoksissa muös takki ja saappaat. Lisäksi hänellä on aina mukanaan matkalaukku, jossa hän kantaa tärkeimpiä esineitään, kuten passia. Karhuherra on aina kohtelias ja hyvää tarkoittava, vaikka hänen ponnistelunsa päättyvätkin usein katastrofaalisiin tuloksiin. Paddingtonin intohimona ovat marmeladivoileivät ja kaakao.
Hän asuu Lontoossa Brownin perheen luona Puutarhakatu 32:ssa. Brownin perheeseen kuuluvat herra ja rouva Brown, lapset Jonathan ja Judy sekä taloudenhoitaja Bird.
Brownit tapasivat karhuherran Paddingtonin asemalle, kun he olivat Judy- tytärtään vastassa. Perhe näki karhun istuvan matkalaukun päällä ja hänen takissaan oli lappu, jossa luki: ” Huolehtikaa tästä karhusta. Kiitos. ” Paddington kertoi olevansa kotoisin Perun perukoilta. Perhe ihastui karhuun ja he nimesivät hänet löytöpaikan mukaan Paddingtoniksi.
Teksti lainattu täältä
__
Tässä kirjassa siis kerrotaan tarina siitä kuinka Brownin perhe löysi ja tutustui Paddingtoniin. Kirja loppuu ärsyttävästi kesken ( hahaha, poika oli tätä mieltä ja kieltämättä minäkin…. ) sillä Paddington nukahtaa nojatuoliin juuri silloin, kun hän on aikeissa kertoa hänen seikkailuistaan. Kirjan kuvittanut R.W. Alleyn kädenjälki on uskomattoman kaunis ja Paddingtonin ansiosta todella tunnistettavissa.
Suosittelen!