Ladataan...
Tuulihattu

Kas vain, totesin kalenteria katsoessa. Ensimmäiset kesälomapäivät onkin yhtäkkiä ihan just täällä, ja lennähdän Keski-Eurooppaan. Fiilis on kuin olisi kauemmaskin etelään lähdössä, sillä Tampereella mittari näyttää huikeaa +7 lämpöasteita, mutta kohteessa on jo lähemmäs +30. 

Viimeiset pari kuukautta on menty melkoista haipakkaa töissä ja vapaa-ajalla. Laukannostoja ja laadukkaita sisältöjä, vähän inversioroikotuksia ilmajoogassa ja toki hyviä ystäviä ja hyvää ruokaa.  

Mutta ah. Nyt mietityttää paitsi uuden toimiston etsiminen jostain päin läheltä Hämppiä, myös missä on ihana sininen maksimekkoni. Hankin sen Sri Lankan matkaa varten, mutta tulee tarpeeseen Saksassakin. Ihana kesä kun yllätit. 

 

Share

Ladataan...
Tuulihattu

Kävin naamahuollossa juuri. Asettuessani pöydälle minulta kysyttiin että mitä kuuluu, ja ihan automaattisesti vastasin vain että "noo töitä vaan".

Tuli ihan tyhmä fiilis siitä. Minä olen tehnyt paljon töitä viimeisen vuoden ajan työntekoni kanssa, pohtinut asennettani ja kamppaillut sitä vastaan että olisin vain työni. En halua että minulla on kiire, paine, ja että työ on se tärkein ja isoin minua määrittävä tekijä. En. 

Joten mitä minulle oikeasti kuuluu?

Hyvää, kiitos. Viime aikoina olen muunmuassa ilmajoogannut ja ratsastanut. Molemmat on olleet niin kivaa tekemistä, että ihmettelin vain miksi illalla sitten väsytti ja nälätti. Mutta kun ei se kolmen tunnin ulkoilu hevosen kanssa vaan tunnu treeniltä.

Olen myös lukenut Rosa Meriläisen ja Saara Särmän huippukirjaa Anna mennä. Luulen että olen entistä enemmän nyt Rosan ja Saaran fani.

Ja sitten olen vain käpertynyt kainaloon. Tuijotellut telkkaria, nukkunut pitkään, juonut lasin tai kaksi viiniä. Olen katsellut ikkunan takana heilahtelevia säätiloja ja ajatellut mökkirantaa. Ihan pian on sen aika. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Tuulihattu

Hetken mielijohteesta sen tein pari kuukautta sitten. Pari sormien liikettä näppiksillä ja kohta tarvittiinkin erilaisia hansikkaita. 

Nyt on otettu tuntumaa kaviouraan ja katsottu suuriin silmiin. Pinnan alla vuosia kytenyt kipinä paukahti taas ja annoin siitä leimahtaa kunnon nuotion. Nyt on se hetki, kun on todella mahdollisuus. Enää ei tarvitse jossitella tai sitkutella. Ja tuntuu muuten mahtavalta. Juttu josta olen sataprosenttisen innoissani ja jonka tekeminen on täysin omissa käsissäni. 

 

Ja mitäs nyt sitten? Vähintään kerran viikossa nousen hevosen selkään. Aloitetaan nyt niin. 

(Poikaystäväni mukaan tosin vaikuttaa siltä, että pian joka viikonpäivälle on ratsutettava tai kaksi. Ja sitten oma ja sitten saatava oma tallikin. Vähän liioiteltua minusta ja sitä paitsi Tampereen keskustassa ei hirveästi ole myynnissä kiinteistöjä omalla tallilla.)

On se ihanaa. 

Share

Pages