Cinderella: televisiosarjanäyttelijät hurmaavat Hollywoodin

The Variety Show

Ensi vuoden marraskuussa ilmestyy jokaisen Disney-fanin unelma, joka sattuu myös olemaan televisiosarjafanien bongailun märkä uni. Cinderella julkaistaan näyteltynä versiona, ja sen ohjauksesta vastaa sekä näyttelijänä että ohjaajana tunnetuksi tullut Kenneth Branagh. Näyttelijäkaarti vilisee tuttuja naamoja, eikä rahasta ole selkeästi pihtailtu millään osa-alueilla, ja tämän elokuvan voisi kuvitella olevan vahvoilla vuoden 2016 Oscareissa ainakin puvustuksessa ja lavastuksessa.

Vaikka Cinderella on yksi Disneyn tunnetuimmista saduista ja piirretyistä, on sen alkuperä kuitenkin vahvasti Euroopassa, ja englantilainen Branagh tuo sadun maailman takaisin Eurooppaan. Näyttelijäkaarti on laajalti englantilainen, ja elokuva on myös kuvattu Englannissa. Raporttien ja alla olevan trailerin mukaan sadun tunnetuimpaan versioon ei ole hirveästi kajottu, sillä ohjaajankin mukaan ihmiset odottavat Cinderella:ssa näkevänsä tietyt asiat kurpitsoista hiiriin ja tanssiaisiin. Modernisointi näkyy itse elokuvan tyylissä, sillä tämäkin satu on totuttu näkemään vain piirrettynä, sekä hienovaraisemmissa asioissa kuten Tuhkimon asenteessa oman kurjuutensa suhteen. Voisi jopa ehkä kuvitella, että elokuvan alleviivattu englantilaisuus on osa tätä niin amerikkalaiseksi mielletyn tarinan modernisointia.

Itse Tuhkimona eli Ellana nähdään Downton Abbey:n vallaton Rose eli Lily James, ja unelmien prinssinä on The King in the North eli Game of Thrones:ista tuttu Richard Madden. Ilkeänä äitipuolena kauhistuttaa Cate Blanchett, ja hänen tyttärinään eli ilkeinä sisarpuolina kieroilevat Sophie McShera (Downton Abbey:n Daisy) ja Holliday Granger (Bonnie & Clyde -minisarjan Bonnie). Haltiatarkummina nähdään hiukan outoihin rooleihin erikoistunut Helena Bonham-Carter, ja sivuosissa nähdään muun muassa Nonso Anozie (Game of Thrones:in Xaro Xhoan Daxos) sekä Derek Jacobi (Last Tango in Halifax:in Alan). Aikamoinen kultakaivos televisiosarjafaneille!

Tuo ensimmäinen elokuvajuliste on legendaarisen Annie Leibovitzin kuvaama, ja hänen dramaattinen tyylinsä onkin kuvasta helppo tunnistaa. Nämä muutkin julisteet sekä alla oleva traileri selkeästi näyttävät elokuvan olevan visuaalisesti tajunnanräjäyttävä, ja puhuinkin jo avokille, että tämä on pakko mennä ensi vuonna katsomaan elokuviin! Tämä kyseinen traileri on tarkoitettu Yhdysvaltojen markkinoille, joten YouTubesta löytää Cinderella:n trailerista muutamankin eri version, jossa kaikissa painotetaan hiukan erilaisia asioita juonesta ja hahmoista. 

Video: Cinderella Official US Trailer

IMDb:n mukaan tämän Cinderella -live-action-elokuvan pitäisi tulla Suomen markkinoille samaan aikaan kuin Yhdysvaltojenkin markkinoille eli maaliskuun 13. päivä 2015. Täytyy yrittää saada liput tähän elokuvaan ihan ensimmäisille päiville, jotta sen pääsisi näkemään jätti-isolta kankaalta!

Viekö Cinderella sinutkin mennessään?

 

Kuvat: Disney
Share

Kommentit

Amma
Why you little!!

Huh, tulipa ihan liikutuksen kyyneleet silmiin, ja mä en edes välitä suuremmin koko Tuhkimosta!! Kamala sitä fiilistä sitten, kun tollanen leffa tehdään Beaty and the Beastista.

Mutta Disneyn alkuperäisillä prinsessoilla on aina joku erityinen paikka mun sydämessä.

Maria Hakkala
The Variety Show

Mä muistan olleen katsomassa Titanicia aikoinaan elokuvateatterissa pikkuserkkujen kanssa, ja parhaat kohtaukset meni puoliks ohi, kun keskityin olemaan itkemättä! :D

Miiza

Oo, tuo on melkein pakko nähdä. Pelkäsin ensin että tulee joku rasittava musikaali versio, mutta ei onneksi! :)

Maria Hakkala
The Variety Show

Joo, tää on ihanan virkistävän uskollinen alkuperäiselle. :)

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Tämä on pakko nähdä! Tuhkimo oli mun lempisatuja lapsena, ja tämä elokuva vaikuttaisi todella näyttävästi tehdyltä.

Maria Hakkala
The Variety Show

Rakastuin jo tuon trailerin ja noiden kuvien perusteella tohon visuaaliseen ilmeeseen! <3

Mimimii (Ei varmistettu)

Tiesin että joku Tuhkimo-leffa on tulossa mutta tämä kyllä nosti kiinnostukseni nollasta sataan heti!
Ah mitä näyttelijöitä, katsoin pitkää tuota Tuhkimoa että KUKA se oikein on mutta vasta tekstistäsi tajusin ("no niin tietysti se on Rose!").
En tajua miten mustakin on tullut näin jäätävä sarjafani, ja näyttelijöistä olen kiinnostunut aivan eri tavalla kuin esim. teini-iässä.
Mutta se piti sanoa että en jaksa odottaa!!

Maria Hakkala
The Variety Show

Mun mielestä toi Lily Jamesin tausta nimenomaan Rosena tuo tuohon Tuhkimon rooliinkin kaivatun pilkahduksen ilkikurisuutta! :)

mariiia
Catching Rainbows

Oi ihanaa! Oon jo mielessäni aloittanut Disney klassikoiden keräilyn, ja tää leffa - uutinen oli mahtava yllätys. Jäädään innolla odottelemaan leffaa. :)

Maria Hakkala
The Variety Show

Täytyy toivoa, että tää tulee Suomeen isolla ryminällä, että näytettäs leffassa niissä isoimmissa saleissa. :)

kuuh

Voi Helena Bonham-Carter, täydellinen haltiatarkummi! Tän trailerin perusteella uskallan väittää että pomppaa mun leffasuosikkien kärkeen. Muutenkin jo keräilen Disneyn klassikoita, joista Pieni Merenneito, Kaunotar ja Hirviö ja Tuhkimo ovat suosikkeja, että onhan tää pakko nähdä. Visuaalinen ilme on kyllä todella kaunis ja pidän myös siitä että ollaan pysytty uskollisena piirretylle versiolle juonen puolesta. Näyttelijät oli myös castattu muuten ihan erinomaisesti, mutta mua ei kyllä ihan tuo Prinssi nyt miellyttänyt, joku jäi uupumaan.

Maria Hakkala
The Variety Show

Joo, ainakin ton trailerin perusteella Richard Madden on mulle vähän hassu prinssinä! Toisaalta, sekin ongelma ehkä johtuu siitä, et sitä on tottunut kattelemaan GoT:ssä enemmän risupartasena soturijohtajana eikä tollasena sliipattuna satuprinssinä. :)

Kommentoi