Katsoitko Karmaa, Suomen ensimmäistä Insta Stories -sarjaa?

Viikko sitten katsoin ensimmäistä kertaa televisiosarjaa Instagramin Stories -toiminnon kautta. Siis, mitäh?!? Aivan samaa ajattelin minäkin, mutta homma toimii! Idea voi kuulostaa hömpötykseltä tai muoti-ilmiöltä, mutta tässä muuttuvassa media-ajassa sekä televisiosarjojen sisältöä että niiden esitysmuotoja muokataan koko ajan, jatkuvasti muuttuvaan yhteiskuntaan sopivaksi.

Karma on Yleisradion tuottama jännityksellinen draamasarja, joka esitetään sarjan oman Instagram-tilin (@karmadraama) Stories-toiminnossa. Snapchatista tutut lyhyet ja vuorokauden sisällä poistuvat kuvat ja videot ovat sarjan alkuperäinen esitysmuoto. Sarjan ensimmäinen osa julkaistiin viikko sitten viikonloppuna, suorana ja reaaliajassa. Runsaan harjoittelun jälkeen näyttelijät kuvasivat itse sarjan storiet eli tarinat, jotka julkaistiin saman tien. Tarina rakentuu siis hahmojen selfie-tyyliin kuvaamista videoista ja kuvista, joiden lisäksi aina välillä hahmojen puhelimien kameran välityksellä katsoja näkee hahmon reaktiot puhelinta käyttäessä, esimerkiksi Instagramia selatessa. Sarjan ovat käsikirjoittaneet ja ohjanneet Ronja Salmi ja Veera Ojola.

Karma:a julkaistiin kolmena eri päivänä, ja yhden saman viikonlopun aikana koettiin kolmen päähenkilön elämässä paljon säihkettä ja sähinää. Ensin rakennettiin pohja tarinalle kolmesta nuoresta naisesta, joiden elämää yhdistävät ystävyys ja jaettu Instagram-tili. Myöhemmin biletettiin pienellä pyrkyrityylillä ja seuraavat päivät keräiltiin yksityiselämän palasia ja säädettiin lisää.

Jokainen osa sarjasta koostui sopivasta määrästä videoita ja kuvia, jotka olivat kerrallaan yhteensä noin 10 minuuttia pitkiä Stories-hetkiä. Tarinaa oli helppo seurata, ja videoissa oli helppo palata taaksepäin, jos jotain meni ohi. Sarjan osien välillä sarjan Instagram-tilille päivitettiin materiaalia, jossa hahmot reagoivat elämänsä tapahtumiin ja alustivat seuraavan osan tapahtumia. Karma:n bileet järjestettiin reaaliajassa, ja bileissä vieraina olleiden oikeiden henkilöiden omilla Insta-tileillä pystyi myös seuraamaan meininkiä. Sarjaan saatiin myös vierailemaan muutamia tubejulkkiksia, mikä tietysti luo suoraa yhteyttä sarjan kohdeyleisöön.

Minä tykkäsin Karma-sarjan konseptista. Vaikka sarjan juonella oli omat heikot hetkensä, varsinkin tarinan lopussa, toimi sekin tarpeeksi hyvin näin uudelle kokeilulle. Insta Stories -esitystapa oli uusi ja raikas, ja sarjaa oli mukavan rentoa seurata omasta kännykästä missä tahansa. Sarjan tunnelmissa mukana oleminen live-esityksen tiimellyksessä toi sekin oman lisänsä sarjan toimivuuteen. Vaikka Karma:n ensimmäisessä erässä olikin omat ongelmansa, ei se minun mielestäni ollut lainkaan huono kokonaisuus näin uudeksi sarjatyypiksi. Hesari:n arvostelussa kritisoitiin sarjan mielikuvituksettomuutta Stories-toiminnon ominaisuuksien käyttämisessä. En välttämättä ole asiasta aivan samaa mieltä, mutta ei toiminnoilla kikkailemisesta haittaakaan ole, koska tarina nojaa niin vahvasti itse tarinatoimintoon konseptina.

Karma-sarjaan on suunnitteilla jatkoa, ja tekijät ottavatkin tällä hetkellä vastaan mielipiteitä ja ehdotuksia sarjan jatkon suhteen. Jos sarjan aloitus meni ohi, voi ensimmäisen erän katsoa sarjan YouTube-tililtä koosteina. Sarja on parhaimmillaan sille tarkoitetussa Instagramissa, mutta seuraavaa jaksoerää odotellessa täytyy tyytyä muihin keinoihin. Insta-sarjan onnistuminen on myös paljon ajoituksesta kiinni, sillä Stories-sisältö on saatavilla aina vain 24 tuntia ensijulkaisusta. Minäkin eksyin sarjan pariin vähän sattumalta, kun huomasin Instagramissa seuraamallani Yle Areenan tilillä sarjan mainoksen.

Insta Stories -sarjat ovat maailmallakin todella harvinaisia, koska koko konsepti on niin uusi, joten Yleisradio saa ainakin minulta pisteet näin rohkeasta kokeilusta ensimmäisenä Suomessa. Vaikka instaaminen ja somettaminen mielletäänkin helposti nuorten jutuiksi, voi tällä uudella konseptilla olla reippaasti sovellutuksia muillekin kohderyhmille. Miten olisi vaikka pienten lasten vanhemmille suunnattu komediasarja, jossa julkaistaan videoita keskellä yötä, kun vauva on puklannut koko sängyn täyteen maitoa, pesukone on rikki ja aamupalaksi on luvassa vain riisikakkuja? Tai oikean radion toimitukseen sijoittuva mukajännityssarja, jossa toimituksen näkymätön assari selvittää tähtijuontajien tekemisiä?

Tällainen rohkea television tekeminen pitää sarjat osana ihmisten elämää, vaikka arki olisi vauhdikasta, eikä enää haluaisi istua pitkäksi aikaa konkreettisen television eteen. Jotta televisio-ohjelmat ja -sarjat pysyisivät mukana kehityksessä, pitää aina välillä jonkun rohkean ihmisen kokeilla jotain uutta ja yllättävää. Välillä uudet ja villit ideat eivät toimi, mutta välillä ne toimivat, aivan kuten Karma.

 

 

 

 

 

Kuvat: Karma.
Share

Kommentit

mystery
Vision One

Konsepti on hyvä mutta mitään muuta hyvää en tossa sitten nähnytkään, varsinkin näyttely oli musta surkeaa ja myötähäpeää aiheuttavaa, mutta juonikin todella outo. Antaisin arvosanaksi 1/10 , ja se yks tosiaan tosta konseptista :D Tolla keinolla kannattais kyllä ehdottomasti alkaa luomaan enemmänkin sarjoja, kun ne on instasta vaan niin helppoa ja kivaa katsoa. 

mystery
Vision One

Tuolla nyt.fi sanottiin näin: "Karman kirjoittaminen etukäteen näytelmäksi, joka esitetään reaaliajassa kameran edessä, voi selittää hahmojen ja dialogin muovisuutta. Allu, Saaga ja Aino laukovat jatkuvasti repliikkejä, joita kukaan nuori ei vakavasti sanoisi."

Niin totta, toi siinä häiritsi eniten. Ja todellakin muistutti jotain yläasteen joulunäytelmää, miksi on aika outoa että kuitenkin palkittujakin näyttelijöitä mukana!

Maria Hakkala

Juu, olihan dialogi välillä vähän töksähtelevää, mutta ei se mua loppujen lopuksi niin paljoa haitannut! Oli kiva vaan seurata, miten sarjaa kuljetetaan eteenpäin. :)

Kommentoi