Eniten v*tuttaa pakit

Tällä hetkellä olen melko epämukavassa mutta samalla silmiä avaavassa tilanteessa. Olen samanaikaisesti juuri antanut pakit hetken aikaa tapailemalleni miehelle ja samalla vaistoni kertoo, ettei uusi kiinnostava tuttavuus ei ole minusta yhtä innoissaan kuin minä hänestä. Tätä päätelmää tukee hänen passiivisuutensa yhteydenpidossa sekä ympäripyöreä vastaus viestiini, jossa kainosti toivoin tapaavani hänet vielä. (Toki myös oma efforttini päättyy tähän enkä aio olla enää aloitteellinen tapaamisen toteuttamisessa).

Edellisen kerran minulla jäi ns. luu käteen, eli tapailu päättyi miehen aloitteesta, tammikuussa. Kokemus kirveli kunniaani yllättävän paljon ja suureksi hämmästyksekseni tajusin, että viime vuosina olen ollut huomattavasti enemmän jättäjän (jos tätä termiä voi käyttää, vaikkei olisi kunnolla seurusteltukaan) kuin jätetyn roolissa.

Hämmentäväksi asian tekee se, että oma näkemykseni seuraelämästäni on, ettei sitä ole.

Edelliseen postaukseeni onnistuneista deiteistä joku ihana lukija kommentoi seuraavaa:

”Tämänkin blogin kirjoittaja voisi laskeutua sieltä jalustaltaan pikkuhiljaa jo alas ja alkaa kohtaamaan ihmisiä ihmisinä, eikä virtuaalisina pelihahmoina älykännykkänsä ruudulla. Ihmisinä kaikkine vikoineen ja vajavaisuuksineen ja opetella kaivautumaan sinne kuoren alle kärsivällisesti ja pintäjänteisesti. Saattaa olla hyvinkin palkitsevaa sitten loppujen lopuksi. Opettavaista ainakin”. (toim. huom. myös kirjoitusvirheet kopioitu alkuperäisesti kommentista).

Kommenttia en täysin allekirjoita, mutta on varmasti totta että syy siihen, miksei kukaan vastaan tulleista tarjokkaista ole kelvannut, löytyy peiliin katsomalla. Mielestäni olen avoimin mielin tapaillut erilaisia könsikkäitä, mutta olen kerta toisensa jälkeen joutunut toteamaan, että harvoin tulee vastaan ketään oikeasti kiinnostavaa. Henkilökohtaisesti en vain näe mitään tarvetta alkaa tyytymään kehenkään vaan olen mieluummin onnellinen yksin.

Pakko kuitenkin myöntää että uskon pohjimmiltani olevani jossakin määrin alisuoriutuja mitä ihmissuhteisiin tulee. Miehet, joihin todella voisin rakastua pelottavat minua, joten sydänsurujen välttämiseksi valitsen hieman harmittomampia kavereita.

Olenkin viime vuosien aikana kerta toisensa jälkeen ollut tilanteessa, jossa minulla on ollut tarve ilmaista orastavan ihmissuhteen toiselle osapuolelle, etten ole (enää) hänestä kiinnostunut. Välillä olen suoriutunut tästä ikävästä tehtävästä paremmin, välillä huonommin. Karma really is a bitch ja aika ajoin olen saanut muistutuksen myös siitä, miltä tuntuu olla se pakit vastaanottava osapuoli.

Pakkien saaminen on luonnollisesti todella syvältä hanurista, mutta eipä niiden tarjoileminenkaan hyvältä tunnu. Olen erehdyksen kautta oppinut välttämään seuraavia tekniikoita:

1. VÄLTTELEMINEN

Ah, kuinka helppoa olisikaan vain teeskennellä, etteivät yhteydenotot tavoita sinua somessa, what´s upissa, postikortein, savumerkein tms. Kenties torjuttava osapuoli alkaa piakkoin epäillä omaa tai sinun olemassa oloasi ja lopettaa moisen pommittamisen.

Tiedustelut seuraavasta tapaamisesta, voinnistasi ja suhteenne tilasta voi väistää kiireisiin vedoten.

Tätä kissa- hiiri-leikkiä voisi jatkaa loputtomiin jos yhteydenottaja on sitkeä. Etenkin jos hänet silloin tällöin palkitaan vastausviestillä, vaikkakin hyvin epämääräisellä sellaisella.

Pahimmassa tapauksessa moinen vaikeneminen tuo paikalle poliisin tai isännöitsijän kun odottajan kelat pääsevät siihen pisteeseen, jossa hän uskoo vastaamatta jättämisen olevan sairauskohtauksen eikä tuon välttelevän paskiaisen piittaamattomuuden syytä.

Totuus kuitenkin on, että hyvin harva meistä haluaa stalkkeriksi. Kun rehellisesti kertoo, ettei toinen herätä oikeanlaisia tunteita eikä tapaaminen tämän vuoksi kannata, pääsee huomattavasti helpommalla kuin esim. tekaisemalla kuvitteellisen maailman ympäri matkan tai kuusi kuukautta kestäneen flunssan. (Itselläni kolmet treffit odottavat vielä tapahtumistaan äkillisen sairaustumiseni takia. Ensimmäisten piti alun perin olla muistaakseni helmikuussa, siis viime vuonna…)

 

2.LIIALLINEN YSTÄVÄLLISYYS

Itse olen etenkin nuorempana kerta toisensa jälkeen havainnut, että ne oikeasti kunnolliset ja mukavat miehet eivät vain herätä ystävyyttä kuumempia tunteita.

Heidän torjumisensa on huomattavasti vaikeampaa kuin yleensä tapailemieni renttujen, koska he eivät oikeasti ole tehneet mitään pahaa eikä heissä ole mainittavia puutteita/ vikojakaan.

Siinä missä rentut jatkavat matkaansa sinulta lainatut rahat taskussaan joko riidan säestäminä tai ilman, pitävät nämä luotettavat unelmavävyt kiinni sovituista tapaamisistanne ja välittävät oikeasti myös naisen hyvinvoinnista.

On todella epämukavaa torjua kaikin puolin ihana ihminen, mutta jos sitä fiilistä ei vain ole, niin sitä ei sitten ole.

Itse olen kuvainnollisesti ampunut itseäni jalkaan olemalla näissä erotilanteissa liian mukava. Niin mukava, että aikomukseni päättää suhde on välillä jäänyt toiselta jopa huomaamatta.

Näihin kunnollisiin, mutta ei-niin-sykähdyttäviin tyyppeihin olen myös useita kertoja palannut, kun en enää kuukausien jälkeen ole muistanut, miksi oikeastaan halusinkaan lopettaa tapailun. Tätä olen joka kerta myös karvaasti katunut huomatessani parin viikon päästä, että joudumme käymään ”tämä ei johdu sinusta”- keskustelun vielä kertaalleen.

Erästä kunnollista herrasmiestä (jonka kanssa kävin säännöllisesti puolen vuoden välein treffeillä) ohjeistinkin lopulta eräänä krapula-aamuna etsimään itselleen oikeasti kivan tyttöystävän hänen saateltuaan yöllä minut ensin taksiin, sitten onnistuneesti kotipihaan (joka oli päälle hyökkäilevän portin vuoksi yllättävän haastavaa), etsittyään kotiavaimeni käsilaukustani ja loppujen lopuksi vielä takavarikoituaan minulta Baileys-pullon, jonka olisin välttämättä aamuviideltä halunnut tyhjentää parvekkeella naapureiden iloksi.

 

3.VARASIJALLA ROIKOTTAMINEN

Itsekin olen joskus ollut tilanteessa, jossa kaksi kiinnostavaa henkilöä ovat osoittaneet suosiotaan samanaikaisesti. Silloin kiusaus on suuri satsata siihen parhaaseen kandidaattiin enemmän mutta pitää toinenkin linjoilla varmuuden vuoksi.

Jos tapaileminen ei ole eksklusiivista, on homma tiettyyn pisteeseen saakka mielestäni ihan ok, mutta jos toinen alkaa jo muodostaa todellisia tunteita sinua kohtaan, on kohtuuttoman julmaa tuhlata hänen aikaansa roikottamalla häntä varasijoilla.

Kannattaa siis vapauttaa se hopeapallin kaveri vaikkapa takaisin Tinderin ihmeellisen maailmaan, vaikka riskinä on että pian saakin nuolla ne näppinsä taas itse ylhäisessä yksinäisyydessä.

 

HALUAMME REHELLISYYTTÄ VAI HALUAMMEKO?

 

Paras tapa antaa pakit on kertoa ilman venkoiluja, että tähän on tultu. Toisinaan myös syyn kuuleminen helpottaa pakkien saajaa.  Jos kyse on puuttuvasta kemiasta tai siitä että toisen kohdalle onkin tullut joku mielenkiintoisempi tyyppi, on kenties helpompi jatkaa leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä.

Itse viestitin edelliselle torjumalleni miehelle seuraavaa: ”En halua, että sä suotta odotat seuraavaa tapaamista, kun ittellä ei ole sellaisia ”oikeanlaisia” fiiliksiä. Oot tosi mukava tyyppi ja toivon että tapaat tytön joka arvostaa sua tarpeeks.”

Liian rehelliseksi ei kuitenkaan kannata heittäytyä. Jos syynä tunteiden lopahtamiseen on jokin ulkoinen seikka tai jokin piirre johon ihminen ei voi tai hän ei edes kenties halua vaikuttaa, on varmasti parempi vain pitää mölyt mahassaan.

Pakkien antajan täytyy pitää mielessä, että vääränlaisella käytöksellä saattaa olla tuhoisat seuraukset toisen deittielämän tulevaisuuden kannalta.

Haluankin vilpittömästi pyytää anteeksi kaikilta niiltä henkilöiltä, joille olen tällä vuosituhannella antanut huonot pakit. Ja niille joilta olen sellaiset saanut, haluan lähettää terveisiä, että haistakaa paska!

 

LUITKO JO:

http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/5-toivetta-deittikumppanilleni-jotka