Pöpö-horroria.

Työnnänpä minäkin lusikkani pöpö-soppaan (hyhhyi), koska en voi olla ihmettelemättä monien vanhempien suhtautumista bakteereihin ja niiden aiheuttamiin tauteihin.

 

Tiedän, että tällä tekstillä suututan monia lukijoita, tai saan vähintäänkin huono äiti- ja/tai ituhippi-maineen. Muistakaa kuitenkin, että tätä kirjoittaa ihminen, joka vietti kaksi kuukautta Intiassa ilman malarialääkitystä ja joka ei ole ottanut yhtään rokotusta sitten vauva-iän rokotusohjelman. Suhtautumiseni länsimaiseen lääkityskulttuuriin on siis vähintäänkin erikoinen ja tiedostan tämän täysin. Mielipiteet ovat omiani, tiedän, että ne poikkeavat valtavirrasta, mutta mielestäni (omiani kuin ovat) ne ovat kuitenkin äärimmäisen oikea tapa toimia. 

 

Kaikkihan tietävät, että syntyessään vauvalla ei ole vastustuskykyä lainkaan. Se pitää kehittää ja kasvattaa. Imeväistä toki suojelee äidinmaito vasta-aineineen, mutta heti kiinteiden ruokien tultua kuvioon, tulevat kuvioon myös pöpöt ja niiden aiheuttamat flunssat ja muut taudit. Minun käsitykseni pöpöistä on, että niitä on olemassa enemmän ja vähemmän vaarallisia. Vähemmän vaarallisiin laskisin itse kaikki tutut flunssat, vesirokot ja kurkunpääntulehdukset. Vaaralliset taudit ovat puolestaan sitä vaarallisempia, mitä huonompi vastustuskyky potilaalla on. 

 

Minä haluan, että lapseni on isona terve ja vahva. Mielestäni tämä onnistuu parhaiten niin, että rakennan hänelle vastustuskyvyn. Niin hyvän sellaisen, että häntä ei pienet pöpöt pelota ja että hän jaksaa taistella niitä vaarallisempiakin vastaan. Vastuskyky kuitenkin rakentuu vain altistumalla niille kamalille pöpöille. Loogista mielestäni siis on, että haluan, että lapseni sairastaa mahdollisimman paljon pikkuflunssia ja muuta ei niin vakavaa, varsinkin nyt, kun meillä on vielä aikaa potea kotona.

 

Kun kuulin, että ystävämme oli sairas, menimme heille kylään. Ajattelin, että siinäpä oiva tilaisuus saada pikku flunssa. Saatiinhan me se tietysti, selätettiin se ansiokkaasti ja olemme nyt sen flunssan verran vahvempia. Kun Kain syö kahvilan lattialle tiputtamansa keksin, annan hänen syödä sen. En myöskään yleensä jaksa kieltää, kun hän maistelee ulkona kiviä tai uimahallissa toisten ihmisten kenkiä.

 

Kun olin taannoin ystäväni ja hänen vuoden ikäisen poikansa kanssa kahvilassa, laitoin pojille pöydälle mussuteltavaksi rusinoita. Ystäväni keräsi rusinat nopeasti pois ja sanoi, että hänen poikansa syö vain kotona steriloiduilta astioilta. Olin järkyttynyt – mitä pojalle mahtaakan käydä, kun hän ensimmäistä kertaa (joskus isona) syö jossain oikeasti likaisessa räkälässä? Kyseinen kahvila kun oli kuitenkin ihan puhdas ja normaali keskustan vauvaperhekahvila.

 

Minulta on kysytty, miksi haluan, että lapseni on sairas. Voisin vastaavasti esittää kysyjille kysymyksen: miksi haluatte, että lapsenne sairastaa tulevaisuudessa rajummin ja mahdollisesti vaarallisemmin? Jos tai kun se tuberkuloosi tai koleraepidemia iskee (kumpikin käsittääkseni aika epätodennäköisiä), niin miksi ette halua lapsellenne parasta mahdollista lähtökohtaa niiden selättämiseen?

 

Nämä samat steriloituja astioita mukanaan kuljettavat vanhemmat usein myös osallistuvat lapsineen kaiken maailman ylimääräisiin rokotusohjelmiin. Tätäkään trendiä en tule koskaan ymmärtämään. Miksi ihmeessä osallistua epävarmaan rokotusohjelmaan esimerkiksi vesirokkoa vastaan, kun perinteisellä tavalla (eli siis sairastamalla) saa tunnetusti sataprosenttisen ja elämän loppuun asti kestävän immuniteetin?

 

Minut (ja kaksi sisarustani) on myös kasvatettu aika lailla näillä linjoilla. Kaikilla kolmella on keskivertoa huomattavasti parempi vastustuskyky. Veljeni ei ole ollut moneen moneen vuoteen kipeä, minä puolestani selätän kaikki flunssat sun muut virustartunnat yleensä alle vuorokaudessa (Go, kroppa, go!). En itse syö lääkkeitä ollenkaan, paitsi allergia- ja migreenilääkkeitä, koska allergioita ja migreeniä vastaan kehoni ei osaa taistella. Kaiken muun kehoni osaa parantaa keskivertoa paremmin. Kun sairastuin sikainfluenssaan (hui, kauhistus, säikähtää lukijajoukko) huomasin kuntoni heikentyvän tiistai-aamupäivällä, iltaan mennessä olin kovassa kuumeessa (ja myönnän, että sen yhden illan ajan luulin, että loppuni oli tullut), mutta jo keskiviikkona kuume laski ja olin lähes täysin terve.

 

Ai niin, yksi juttu vielä. Kaikkihan aina valittavat sitä, kun ensimmäisenä päiväkotivuotena lapset sairastelevat koko ajan. Minähän en siihen rupea. Sitten kun minä menen töihin, niin minä teen töitä, enkä sairastele kotona lapsen kanssa. Tiedoksi tulevalle työnantajalle, me sairastetaan ne taudit nyt jo pois.

 

P.S. Anteeksi, äiti, että en kertonut sinulle totuutta niistä malaria-tableteista. Ajattelin, että et ehkä olisi osannut arvostaa sitä ironiaa, kun itse vietit monta viikkoa vessassa ripuloiden.