Nappiin mennyt juoksu ja oma ennätys
Pari viikkoa sitten saitte lukea miten mönkään juoksu voi mennä jos se on mennäkseen. Forssan Suvi-illassa tuli keskeytys 8 kilometrin kohdalla ja autokuljetuksella siirryin maalialueelle muita odottelemaan. Siitä kiukustuneena ilmoittauduin täällä kotiseudulla juostavalle Paavo Nurmi Maratonin puolikkaalle jo heti seuraavan viikon alussa. Luulin jo takapakkia tulleen uudestaan, kun saman viikon keskiviikkona iltana makasin 39 asteen kuumeessa kotisohvalla. Juhannus meni todella rauhallisissa tunnelmissa ja maanantaina uskalsin lähteä mukaan Vauhtisammakon treeneihin. Treeneissä oli vuorossa vetotreenit ja ilman lämpötilakin oli suhteelisen lämmin. Treenit meni kuitenkin olosuhteisiin katsoen hyvin. Keskiviikkona juoksin omatoimisen noin 8 km lenkin aamupäivällä heti vesisateen lakattua ja ilma oli todella raikas ja happipitoinen, tossut kulkivat kuin kiskoilla ja fiilis oli lenkin jälkeen mahtava. Torstai meni tankatessa ja kevyellä salitreenillä ja perjantaina lepäilin, mitä nyt kävin Keskiajan markkinoilla Turussa kävelemässä.
Tämä aamu valkeni aurinkoisena ja aamupalapöydässä jo alkoi kisajännitys nousta ihan uusiin sfääreihin, joita ei tässä taloudessa ole ennen koettu. Ihan kauhistutti, kun ei millään meinannut osata olla sitä paria tuntia rauhassa. Koko ajan olisi pitänyt olla jotain tekemistä, ettei ehdi miettiä tulevaa tapahtumaa.
Näillä eväillä lähdin liikenteeseen
Puoli yhdentoista aikaan lähdettiin ajamaan kohti Turun keskustaa siinä toivossa, että parkkipaikka löytyisi suhteellisen läheltä kisapaikkaa, koska mieheni diabeteksen takia, pitää päästä autolle vielä tankkaamaan tarpeen vaatiessa nopeallakin aikataululla. Parkkipaikka onneksi löytyi ihan urheilukentän vierestä koulun pihalta, joten ei hätää sen suhteen. Kentän ympärillä menee juoksupolku, jolla me ollaan aiemminkin treenattu juoksukoulun kanssa ja sitä kierrettiin alkulämmittelynä pari kertaa ja lisäksi kunnon venytykset.
Noin 10 minuuttia ennen starttia siirryttiin lähtöalueelle ja meidän porukka erkaantui toisistaan, kukin oman sammakkojäniksensä kannoille. Paavo Nurmella oli siis Vauhtisammakon porukkaa jäniksinä, tästä syystä tuo nimike 🙂 Löysin oman jänikseni helposti ja ehdittiin muutama sana vaihtaa ennen starttia ja kisajännitys oli tiessään ennen lähtölaukausta. Matkaan päästiin pienen tihkusateen saattelemana, mutta se ei yhtään haitannut menoa. Lämpötila huiteli 16-17 asteen paikkeilla, joten kylmä ei tullut. Ensimmäiset 7 kilometriä pysyin jäniksen vierellä turvallisesti, ettei vaan tule lähdettyä liian kovaa liian aikaisin. 8 kilometrin kohdalla otin ensimmäisen energialisän, Arctic Warriorsin hunajashotti on hyväksi todettu tämän juoksun aikana. Sen jälkeen aloin pikkuhiljaa kiristämään tahtia ja kuulin vielä tutun jäniksen äänen 10 kilometrin kohdalla.
Askel kulki yllättävän kevyesti vielä 15 kilometrin kohdalla, jossa sain seurakseni saliltakin tutun miehen, joka oli tavoittelemassa aikaa, mikä kuulosti omiin korviini hieman kovalta pitkän juoksutauon ja muiden vastoinkäymisten jälkeen. Siinä höpötettiin niitä näitä ja jossain vaiheessa huomasin, että askel painoi pikkuisen, en jaksanut samaa vauhtia vetää enää. Onneksi oli juomapiste tulossa. Otin siitä vain vettä ja kiskaisin naamaani toisen hunajashotin ja vähän matkan päässä nappasin käteeni sienen, josta puristin vedet niskaani. Nyt oli enää vähän matkaa taitettavana ja sitten voisi katsoa löytyykö paukkuja vielä loppukiriin. Sain tuon tutun miehen kiinni uudestaan noin 17 kilometrin kohdalla ja siitä jatkettiinkin samaa matkaa pari kilometriä, jolloin jäin taas vähän jälkeen.
Missään vaiheessa en ollut katsonut kokonaisaikaani, muutoin kuin matkan varrella olleista tauluista 5, 10 ja 15 kilometrin kohdalla. Sen kuitenkin tiesin, että olin tavoitevauhdistani edellä, koska en enää nähnyt 2:15 jänistä takanani. Loppukirin aloitin noin 1,5 kilometriä ennen maalia ja maalisuoralla otin vielä irti kaikki mitä jaloista lähti. 100 metriä ennen maaliviivaa näin yllättäen edessäni jäniksen, jolla oli tavoitteena viedä porukka maaliin ajassa 2:10! Jänikset kun juoksevat bruttoaikaa tuolla, niin tiesin, että oma ennätys on nyt parantunut huimasti. Maaliviivan ylitin ajassa 2:09:19, joka on 8 minuutin parannus viime syksyn aikaani ja olin siitä enemmän kuin onnessani. En koskaan olisi osannut odottaa, että vain reilu kuukausi juoksun uudelleen aloittamisen jälkeen pääsisin tällaiseen aikaan. Ja vielä, kun askel kulki kevyesti melkein koko matkan. Vasta ihan viimeisen parin kilometrin aikana alkoi reisissä tuntua väsymystä, mutta silti löysin jostain lisäpaukkuja loppukiriin. Sää oli ideaalinen tällaiseen juoksutapahtumaan ja muutenkin kaikki meni nappiin. Myös mieheni paransi omaa alkukevään ennätystään reilusti ja tuli maaliin ajassa 1:46:41, joka on myös erittäin hyvä aika, kun ottaa huomioon vasta noin puolentoista vuoden juoksuharrastuksen ja diabeteksen tuomat hankaluudet.
Itsensä voittaneen on helppo hymyillä
Meillä oli siis kaikilta osin onnistunut Paavo Nurmen puolikas ja mitä nyt olen ehtinyt somea lukea, niin näyttäisi olleen monella muullakin. Onnittelut kaikille osallistujille ja muissakin kisoissa tänään itsensä ylittäneille!
Tajusin äsken saunassa käydessäni, että parista kynnestä joudun tämän päiväisen juoksun takia luopumaan. Luulin leikanneeni ne tarpeeksi lyhyiksi, mutten sitten kuitenkaan.