Palaveri

”6 minuuttia”, lukee viestissä. Hän on täsmällinen.
Vatsassa muljahtaa – olen hullu! Nyt ei voi enää perääntyä. Kävelen hermostuneena edes takaisin pientä hotellihuonetta. Vilkaisen peiliin, nyin helmaa ylös, hiuskiehkuraa alas. Olen ehdottanut palaveria, ilmoittanut huoneen numeron ja nyt kuulen askeleet käytävältä. Koputus.
”Tervetuloa”, sanon muina vastaanottovirkailijoina.
Hän näyttää hämmentyneeltä. Astuu sisään. Tuoksuu hyvältä.
”Erikoinen palaveripaikka”, hän hymähtää. Katse käy paljaissa säärissäni, helmassa, pysähtyy hiuskiehkuran alle.
”Mutta puitteet kohdallaan”.
Punastuminen ei sovi agendalle, joten ehdotan istumista.
”Otatko viiniä? Mun on pakko, olen niin hermona.” Hän puistaa päätään: auto.
Pikkuruisen pöydän vastakkaisilla puolilla olemme ihan liian lähekkäin, mutta kokoan konseptit ja aloitan:
”Nähdäkseni meillä on kaksi vaihtoehtoa. Lopetetaan heti, tai lopetetaan huomenna.”
Käymme läpi faktat. Alaissuhde. Ikäero. Kuumat viestittelyt. Se kerta hyllyjen välissä kun hiuksissani oli jotain ja hän pyyhkäisi sen pois. Sähkö jolla käyttäisi firman laitteistoa monta kvartaalia.
Toteamme yhteisesti, että lopettaa täytyy.
Hän sanoo tarvitsevansa hetken miettimisaikaa, ja nousee ylös. Askeltaa pientä huonetta ja luettelee, millä kaikilla tavoilla olisin hänelle niin täydellinen. Mistä tällaisia naisia löytyy, ilman tällaisia draaman aineksia? En osaa sanoa.
Hän seisahtuu taakseni. Varoittamatta tunnen huulet kaulallani, käden niskassa. Kehossani räjähtää ja silmissä sumenee.
”Teit ilmeisesti päätöksen?”, kuiskaan.
”Lopetetaan huomenna”, hän vastaa, nostaa leukaani ja suutelee.
Nousen ylös, mekko putoaa jalkoihin, autan hänet paidastaan, horjahdus taakse ja olemme sängyllä.
Työnnän hänet selälleen, lukitsen reisieni väliin ja ojentaudun ihailemaan. Tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun näen hänet näin. Nännissä lävistys, rintalihaksessa kuva, joka jatkuu kohoilevalle vatsalle. Käteni seuraa yksityiskohtia, tallentaa kaiken hartaasti. Vuosien lihastyöllä hiotut veistoksen muodot ja hämärässä pronssina hohtava iho. Navasta alkava tumma puro, joka sukeltaa alleni.
”Nainen sä olet täydellinen”. 
Hänen kätensä ovat omalla tutkimusmatkallaan ja pysähtyvät vyötärölle. Tuntuu kuin pitkät sormet yltäisivät ympärilleni, peukalot puristuvat tiukemmin vatsalleni ja tunnen lantioni sulavan, keinuvan jo. Hän ynähtää ja sulkee silmänsä. ”Haluan sua aivan helvetisti”.
”Huomaan”. Hänen kalunsa tykyttää allani, ja päästän käteni vapauttamaan sen boksereista. Se ponnahtaa ylös vatsalta, tartun siihen hellästi ja kumarrun suutelemaan sitä.
”Ei saatana älä, en kestä”, mies murahtaa ja vetää minut ylös, lähelleen. Katsomme toisiamme silmät tummina.
”Anna kädet”, pyydän ja painan ne ranteista hänen päästä yläpuolelle. Hänen silmänsä leviävät mustiksi galakseiksi kun nostan lantioni ja poimin hänen sisääni.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *