Varasto

sharon-mccutcheon-532782-unsplash.jpg

– Otatko vielä kahvia, jos keitän?

Nostan katseeni käsikirjoituksesta, johon olen onnistunut vihdoin tarkentamaan. Kello on yli viiden, ja iltapäivän tunnit katseeni on harhaillut Mikaelin paidan selkään. Harjoittelija on pakannut kirjoja viikonlopun messuille, ja kankaan alla työskentelevä lihaksisto ja sormusten peittämät sormet ovat jotenkin harhauttaneet keskittymiskykyni. Nyt hän kohottaa kulmiaan edessäni ja toistaa kysymyksen.

– Kiitos joo, kiva, saan vastattua. Hän virnistää ja katoaa keittiöön.

Olemme toimistossa kahden. Työnnän paperit sivuun ja luovutan. Välimerkit hyppivät riveiltään, olen liian levoton. Kahvi tuoksuu jo. Näen Mikaelin puuhailevan lasiseinän takana. Hän kerää kihartuvat hiuksensa olkapäiltä ja kiertää ne niskaan, työntää kynän nutturan lukoksi. Kummallinen mies, ajattelen. Sekoitus feminiiniä ja maskuliinia. Hauiskääntöä ja lyriikkaa. Elvistä ja varastomiestä. Jään kiinni katseestani, kun Mikael kääntyy kahden kahvikupin kanssa. Hän hymyilee. Hitto, minähän punastun. 

– Ole hyvä.

Ei, sen täytyy olla tuo ääni, mikä minuun uppoaa: matala, käheä, hiipivä. Tartun kuppiin, mutta hän viivyttelee otettaan. Sormemme sihahtavat, kun ne osuvat toisiinsa. Katsahdan häneen ja näen hänen hymyilevissä silmissään jotain tummaa. 

– Kiitos. Saan kupin otteeseeni ja silmäni pakenevat sen uumeniin. Helvetin helvetti. Huomaan, miten sydämeni jyskyttää. Hän varmasti kuulee sen, kun seisoo noin lähellä. Mietin, kuuleeko hän myös tykytyksen, joka leviää jalkovälissäni. 

– Kuule, mun pitäis etsiä varastosta vielä kaksi laatikkoa noita messuille meneviä kirjoja. Ehtisiksä tulla auttamaan, Mikael kysyy. En pysty nostamaan katsetta kupista, mutta tavoittelen totta kaihin reipasta äänensävyä. 

– Kiva. Naiset ensin, hän viittaa ovelle. Vaikka heikoille jäille, mutisen ja astelen portaisiin. Kellariin on neljä kerrosta. Ehdimme puhua monta virkettä, joiden sisällöstä en tiedä. Mikaelin käheä nauru kutittaa minua, ja hänen katseensa kuumottaa helman alla reisissä. Saan avaimen sovitettua varaston oveen, ja hän auttaa oven auki. Ehdin vain puoliksi kynnyksen yli, kun hän tarttuu vyötärööni ja pyöräyttää minut vasten varaston seinää. Hänen kasvonsa tutkivat minua muutaman sentin päästä. Etusormen suuri sormus on viileä, kun hän kuljettaa sitä pitkin kasvojani.

– Korjaa, jos oon väärässä: säkin haluat mua. 

En ehdi vastata, kun hän nostaa leukani ja suutelee minua varovasti. Huulet ovat pehmeät ja niitä varjostava parta tuntuu silkkiseltä. Kehoni vastaa hänelle sekunnissa. Painan lantioni häntä vasten, työnnän käteni niskanutturaan, hampaani nirhaisevat hänen kieltään, suutelemme kuin olisimme nähneet nälkää. Hänen kätensä löytävät hameeni helmat, nousevat reisiä, tarttuvat pakaroihin, ja helposti hän nostaa minut kirjalaatikoiden päälle. Huohotamme toistemme suihin, vedän hänen vyönsä auki, työnnämme farkut tieltä, pujottaudun pikkuhousuistani, hetkessä olemme riisuneet ja saan käteeni hänen paksun, kuuman peniksensä. Sisukseni sulavat.

– En tiennytkään, miten kovin haluan sua, kuiskaan. Hän kähähtää naurunsa, painaa kämmenensä vasten häpyäni ja saman tien sormensa sisään. Ulahdan. Valun hänen sormilleen, ja hän murahtaa korvaani:

– Nyt mä panen sua. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *