Koti Collaquissa
Kotitalo Ecuadorin Quitossa, Collaquin alueella.
Isäntäperheen kioski.
Reilu viikko sitten asetuin asumaan Collaqui-kaupunginosaan. Collaqui on yksi Quiton monista laaksoista. Alue on pääkaupungista muutoin poiketen varsin maalaiseutumainen, jossa vaaleiden gringojen kohtaaminen on varsin harvinaista. Pääsin heti ensimmäisenä iltanani vieraaksi paikallisiin häihin. Häät olivat ulkoisesti varsin vaatimattomat, mutta tunnelma oli teltan katossa. Kaikki tanssivat rytmikkään ecuadorilaisen musiikin tahtiin ja näyttivät iloisilta. Juuri kukaan ei jäänyt telttapidoissa istumaan. Pitkänä vaaleana ”gringana” moni tuli ystävällisesti utelemaan kuka kumma olen, mutta äiti vastasi puolestani minun olevan vuoden ajan heidän tyttärensä. ”Que chevere!”, kuinka hienoa, kuuluivat vastaukset.
Kaupungeissa koko elämäni asuneena muutos asuinoloihin oli minulle henkilökohtaisesti hurja, mutta shokkihoidosta toipuvana, alue tuntuu päivä päivältä enemmän kodilta. Lähistöllä asuu toinen vapaaehtoistyöntekijä, saksalainen Paul, joka on viihtynyt Ecuadorissa jo seitsemän kuukauden ajan. Kävelymatkan päässä asuu myös 24-vuotias amerikkalaismies, jonka luona vierailee rutkasti reppureissaajia. Mies tarjoaa matkailijoille ruoan ja pedin palkaksi auttamisesta eko-talon rakentamisessa. Kylässä sana uudesta gringasta kiiri nopeasti ja amerikkalainen kumppaneineen pyysi minut taloonsa pizzalle. Tunnelma oli mainio. Reissaajia on tällä hetkella majailemassa talossa kahdeksan kappaletta: englantilaisia, hollantilainen, venäläinen, yhdysvaltalainen ja ranskalainen. Päivät matkailijat ahkeroivat savitalon parissa ja iltaisin viettävät aikaansa rentoutuen. Osa reissaajista on talossa kuukausia, osa viikkoja. Hollantilainen oli mm. ajamassa Etelä-Amerikan läpi moottoripyörällään ja on nyt viihtynyt talossa jo pitemmän aikaa. Eräs nuori brittiläispariskunta puolestaan on täällä vain pitkällä lomalla. Moinen talkoomajoitus vaikuttaa mainiolta idealta, varsinkin kun edulliselle reissaamiselle on kysyntää.
Perheeni on sydämelinen ja koko kylä hyvin yhteisöllinen. Perheeseeni kuuluu n. 70-vuotiaat vanhemmat, María ja Pedro, sekä heidän täällä silloin tällöin asusteleva tyttärensä, 29-vuotias Mirella. Mirellalla on 4-vuotias poika ja 2 kk:n ikäinen tytär, jonka kanssa meitä yhdistää kaiken ympärillä olevan kiinnostavuus, uutuus ja jännittävyys. Naapuritalossa asuu perheen toinen tytär, Jennifer, kahden lapsensa kanssa. Jennifer on myös tulevan projektini pomo.
Perheellä ei ole länsimaisten standardien mukaisesti paljoakaan rahaa, mutta sitäkin enemmän annettavaa. Ruokaa on aina yllin kyllin, pihassa kanoja, kukkoja, hedelmiä ja jopa häkitetty kani (en tiedä päätyneekö lautaselle), sekä asukkailla suuret sydämet. Seurasin varsin liikuttuneena, kun perheeseeni saapunutta jääkaappiakin oli kantamassa kymmenen kyläläistä. Uurastuksen jälkeen he iloisin elein päivittelivät kuinka upean paikan jääkaapille löysivätkään ja miten hyvin sen saivat toimimaan. Ecuadorilaiseen tapaan kyläläiset halaavat ja pussaavat toisensa aina puhki tavatessaan. Lapset pussaavat ja halaavat vanhempiaan jatkuvasti ja päinvastoin. Todella sydäntälämmittävää katseltavaa. Vanhempieni omistama talomme yläkerrassa sijaitseva pieni kauppa on useimmiten ennemin kohtaamis- kuin ostospaikka, mutta nauru siellä usein raikaa. Minua kutsuvat aina nimellä ”mi hija”, lapseni, ja mitä ikinä teenkin auttaakseni heitä, he hymyillen sanovat ”Que lindo!”, kuinka hienoa! On kai sanomattakin selvää, että moisesta tulee hyvälle mielelle.
Vaikka Collaqui-Quito välisellä bussimatkalla epämukavasti tuijottavia silmäpareja on roppakaupalla, niin on kuitenkin myös auttavia käsiä. Neuvoa kysyessä useat paikalliset ryhtyvät parhaansa mukaan auttamaan ja bussilipun myyjätär antaa ohjeensa lopettamalla lauseensa ”mi amor”, rakas. Ecuadorilaista auttavaisuutta ja ystävällisyyttä ei siis ole vaikea saada osakseen.
Ongelmia maassa toki on. Tällä hetkellä on käynnissä kiivas poliittinen keskustelu Yasuní-kansallispuiston säilyttämisestä. Yasuní on Ecuadorin koillisessa sijaitseva sademetsä, jonka alta on löytynyt öljyvaranto. Nyt taistellaan säilyttääkö sademetsä, vai tuhotako siitä osa öljyn ja vaurauden toivossa (Yasuni-ITT). Korruptio ei kuitenkaan ole Ecuadorissa lainkaan vierasta ja monet uskovatkin, ettei öljystä jäisi köyhälle kansalle ropostakaan. Ecuador on poliittisesti valveutunutta kansaa ja mm. erään kymmenvuotisen aikakauden aikana Ecuadorilla ehti olla seitsemän eri presidenttiä, kansalaisten syöstessä hallitsijat toinen toisensa perään vallasta. Nykyinen sosialistinen presidentti Rafael Correa nauttii kuitenkin jo toista kauttaan. Mielenosoituksilta ei kuitenkaan vältytä nytkään, vaan eilenkin presidentin talon edessä oli juuri sopivasti mielenosoitus käynnissä, kun kävimme vapaaehtoisten kanssa siellä ”turisteilemassa”.
Mielenosoitus Quiton vanhassa kaupungissa.
Kaiken kaikkiaan Ecuador tuntuu, maistuu ja tuoksuu tähän mennessä mieluisalta! Pysykäähän mukana! :]