Quinceañerasta kiitospäivään

mindo1.jpgMindo

quinsinera1.jpgQuinceanera

banos1.jpgThanksgiving in Banos.

 

 

 Aika kuluu yhtäkkiä niin hurjaa vauhtia, että kauhistuttaa.

Kaksi viikkoa sitten, kävimme naapurin kanssa extempore  visiitillä Mindossa, kahden tunnin ajomatkan päässä Quitosta, joka on kuuluisa sen luonnosta,  pilvimetsistä ja perhosista. Ajoimme bussilla Mindoon iltaa vasten, joten maisemaa ei juuri näkynyt, mutta aamulla meitä odottikin henkeäsalpaava näky. Lämpöä ja ihailtavaa riitti, mutta ikäväksemme Mindo-reissu jäi lyhyeksi, koska oli kiirehdittävä Quinceañera-juhlaan Quitoon.

Quinceañera on tyttöjen 15-vuotisjuhla Latinalaisessa Amerikassa. Muista syntymäpäivistä tämä 15-ikävuoden vietto eroaa siinä, että sen katsotaan olevan aikuisuuden ja lapsuuden taitekohta. Vähän kuin 13-vuotiaan tytön juhliminen juutalaisessa bat mitsva-seremoniassa.

Juhla alkoi messulla, jonka jälkeen jatkoteltalla nuoret esittivät paljon erilaisia tansseja valssista perinteikkäämpään ecuadorilaiseen tyyliin. Juhlakalulla oli päällään vanhojen tanssi-henkinen mekko ja muilla 15-vuotiailla oli yhteensopivat mekot sekä pojilla puvut. Ilta jatkui myöhään yöhön, vieraiden tanssiessa vauhdikkaasti ja nauttiessaan olutta, ecuadorilaista ruokaa, kakkua sekä rohkeimmat Zhumir-shotteja.

Itse en muista koskaan tanssineeni niin monta tuntia putkeen ja se saikin hymyt perheeni ja muiden vieraiden huulille. Jotkut tulivat sanomaan etteivät tienneet että gringot osaavat tanssia. En tiedä osasinko minäkään, mutta tunnelma oli katossa niin kukapa ei laittaisi jalalla koreasti!

Moni räpsi kuvia merkillisestä albiinosta tanssimassa ecuadorilaisten keskellä ja uteli, että pidänkö juhlasta. Kun vastasin, että juhlat ovat yltiömahtavat, sain skoolauksia ja huutoa osakseni.

Juhlien emäntä aneli, että jäisimme naapurini kanssa juhlataloon yöksi, koska olisimme varmasti puhki tanssimisesta, mutta kolmen aikaan yöllä poistuimme kohteliaasti hymyt huulilla koteihimme Collaqui´hin.

Tunnelman voinee tiivistää naapurin lauseeseen juhlien jälkitunnelmissa ”Wow! I have never seen you so happy!”. Ja eipä täällä muutenkaan ole tullut murjotettua.

Viime viikonloppuna naapurini vieraana olleet kalifornialaiset kaksospojat, kutsuivat meidät viikonlopuksi Bañosiin heidän vuokraamaan taloon viettämään kiitospäivää. Matkustimme sinne naapurin, saksalaisen pojan sekä kahden yhdysvaltalaisen tytön kanssa.  Olimme saksalaisen kanssa ainoat eurooppalaiset juhlissa, mikä oli mainiota.

Ecuadorilaisesta viikonlopusta pääsimme siis viettämään periamerikkalaista Thanks Giving-juhlaa hyvässä seurassa.  Taas ratkottiin myyttejä toistemme maista ja osavaltioista ja nauroimme stereotypioille.  Onneksi tällä kertaa ”Oh, so Finland is NOT a state in the US!?” –kysymys oli vain sarkasmia.

Sunnuntaina mieli oli matalalla, kun moni jatkoi reissuaan toisiin maihin ja reissaajia eri maista tavatessa ei koskaan tiedä milloin tiet taas kohtaavat. Naapurini, joka on reppureissaajien kanssa tekemisissä yhtenään, kuitenkin lohdutti, ettei pidä murehtia sitä ettei tiedä milloin taas näkee, vaan olla kiitollinen siitä, että ylipäänsä tapasi. ”That’s life!”

Itsellä on tullut kummallisia euforia-aaltoja viimeaikoina ihan pienistäkin asioista, mikä on ollut mahtavaa. On kiva huomata, että on onnellinen jo pelkästään siitä, että nokassa haisee lehmä ja edessä möllöttää vuorimaisema, pienten ”ekvisläisten” kävellessä ympärillä toivotellen buenasta tardesta.  Niinhän ne sanoo, että parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *