Tarjoilija, lautasellani on marsu!

cuy1.jpgMarsu eli cuy lautasella.

cuy2.jpgLisää ecuadorilaisia herkkuja.

mitad.jpg

Mitad del Mundo-monumentti 

laakso.jpgKraaterikylä

posee.jpgPoseerausta Mitad del Mundon väreissä. 

Perjantaina löysin itseni maistamasta marsua. Hyi!

Liha ei ollut pahaa, mutta edessäni nököttävä kokonainen marsun raato ei ollut estetiikkaa parhaimmillaan.

Marsujen, eli cuy:n, syöminen on Ecuadorissa ylellinen herkku. Marsusta saa pulittaa ravintolassa 25 dollaria, mikä on ecuadorilaiseen budjettiin todella paljon. Täällä se on herkkua parhaimmillaan ja kertoessani isäntäperheen äidilleni aikovani mennä maistamaan marsua, hän elehti maiskuttaen sen olevan todella maukasta, ”Muy rico!”. Siskoni kertoi perheen kasvattaneen myös itse marsuja, mutta koirat kuulemma nappasivat nämä jyrsijäparat ja pistivät poskeensa. Lobos!

Koiria todellakin vilisee Ecuadorin kaduilla. Jos on koiraihminen, niin viimeistään täällä alkaa tuulettamaan muiden elukoiden puolesta. Koirat elävät täällä täysin itsenäistä elämää, kuhisevat kirppuja ja joskus tarraavat kiinnikin hampaillaan. Eilen laahustaessani väsyneenä nokosille, tunsin kuinka sänkyni tärisi ja sängyn alta kipusi esiin valtavan kokoinen koira. Säikähdin ja häädin piskin ulos. Kulkukoirat pääsevät usein sisään taloomme, oven ollessa päivisin sepposen selällään. Perheeni isä ihmetteli kauhistunutta ilmettäni ja kun kerroin hänelle koiran majailleen sänkyni alla, purskahti hän nauruun kuten minäkin.

Marsu- ja koiratraumasta selvinneenä matkustin lauantaina muutaman vapaaehtoisen kanssa kahden tunnin ajomatkan päähän Papallactaan, joka on tunnettu sen kuumista lähteistä ja hyvästä kalasta. Kuumat lähteet olivat todella rentouttava kokemus ja ympärillä möllötti mainiot maisemat, vuorten muodostaessa lähteiden ympärille kauniin laakson. Lähteillä mieli lepäsi ja veri kiersi. 

Paluumatkalla bussi oli niin täynnä, että pääsimme toisen sveitsiläisen vapaaehtoisen kanssa istumaan bussikuskin takana olevalle ”sängylle”. Kieli keskellä suuta haukoimme kuskin puolesta henkeä hurjan paluumatkan johdosta. Tiet olivat kapeita ja vastaantulevat rekat saivat lihakset kipeiksi jännittämisestä. Kuskin vieressä istuvaa lipunmyyjää nauratti meidän kauhunhetket. Välillä mietin, että takana normaaleilla istuimilla ei tarvitsisi ainakaan olla tietoinen vuoren hurjista mutkista ja kurveista. Maisema oli kuitenkin nätti, auringon laskiessa vuorten taakse ja meidän edetessä alaspäin Papallactan raikkaina. 

Sunnuntaina vietimme neljän muun vapaaehtoisen kanssa turistipäivän Pohjois-Quitossa sijaitsevalla Mitad del Mundo:lla, eli maailman keskipisteellä. Maailman keskimmäisellä kohdalla sijaitsee monumentti, jonka huipulla on maapalloveistos ja kyseisen kohdan leveyspiirin mitat. On kuitenkin väitetty, ettei tämä kohta ole oikeasti maailman keskipiste, vaan ranskalaisille tiedemiehille sattui mittauksissaan virhe. Hups! Todellinen keskipiste sijaitsee hieman kauempana. Oli miten oli, melko keskellä maapalloa tuli päivä vietettyä ja monumentti tässä kohtaa maailmaa nyt nötkötti. 

Kävimme myös katsastamassa vuoren huipulta kraaterikylän, jossa tulivuoren juurellle muodostunut kraaterilaakso on monille quitolaisille asuinpaikka. Maisema oli jälleen henkeäsalpaava ja alas kylään johtavalla polulla sijaitsevat laaman läjät antoivat kokemukselle erityisen ecuadorilaisen silauksen.

Elämä täällä alkaa tuntua ”normaalilta”. Kaahavat bussit, jalankulkijoiden hurjat kadunylitykset, kummalliset hajut, ecuadorilainen vauhdikas musiikki, kengät jalassa sisällä oleskelu ja öisin tappelevat koiralaumat tuntuvat arkisilta asioilta. Puhuimme vapaaehtoisten kanssa kuinka Euroopassa laittomaksi luetellut liikennetottumukset nykyään kauhistuksen sijaan naurattavat. Ohi saattaa kaahata lava-auto täynnä turvavöittömiä matkustajia virneet naamallaan tai mielenkiintoisen leveä kuljetus. Kansa tuntuu elävän hetkessä kaikessa mitä tekeekin ja se on toisinaan helpottavaa. ”Ota rennosti” on myös isäntäperheeni useimmin käytettyjä lausahduksia. Rennosti ottamiseen voisi tottuakin. Nokoset ja paikallinen pulla maistuu liiakseenkin, mutta projektin parissa pääsee ahkeroimaan toisinaan otsahiessä ja sekin on antoisaa. 

”Ecuadorilaistuminen” on siis vauhdittunut. Vielä kun saisi kielen taipumaan sellaiselle tasolle, että ruokapöydässä maireilun sijaan voisin sanoa kokonaisia lauseita, olo täällä helpottuisi entisestään. Mutta poco a poco! Kaikki ei synny kerralla. 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *