Hajimete desu – olen täällä ensimmäistä kertaa

 

*kalikalikali* I’m freezing. 

Parina viime päivänä on ollut ihan älyttömän kylmä. Siis +10 astetta, mutta tuulee kovasti ja vettä tihuttaa ajoittain. Suomi tulee mieleen ihan liian usein tällaisella kelillä. Minulla on mukana kaksi takkia, mutta minusta tuntuu, että näytän tylsälle, tavalliselle, idjootille ja sitä rataa. Rakastan heti sitä miten osa ihmisistä täällä pukeutuu. Naisellisesti tai rennosti olisi niin ihana osata pukeutua, korkkarit täällä on melkein kaikilla naisilla joka päivä jalassa. Toisaalta sellaisia ylilyöntejäkin näkee aika paljon. Muistan maanantaiaamuna kun käveltiin metrotunnelissa, vastaan tuli pelkkiä pukumiehiä salkut kädessä, melkein kopioita toisistaan. Hihittelin itsekseni asialle.

Tavallaan minulla ei kai ole mitään sanomista mihinkään, en todellakaan ymmärrä muodista yhtään mitään, eikä blogini todellakaan tule edes raapaisemaan muotimaailman pintaa. Omasta mielestäni olen suomessa pukeutunut ihan ok hyvin ja tilanteisiin sopivasti (en kiellä, etteikö ongelmia olisi ajoittain ollut) ja minulla on ollut suhteellisen varma olo ulkona ollessani. Nyt yritän miettiä, että kai joku tässä maassa tylsyyttäkin arvostaa. Hahaha. Joka tapauksessa voidaan nyt yhdessä päättää, että simply the best, kestän ehkä hetken sillä ajatuksella. En vain pystyisi panostamaan pukeutumiseen täällä millään tasolla, koska olen varmaan liian isokokoinen kaikkiin vaatteisiin (en ole uskaltanut mennä edes sovittamaan mitään ihanaa, vielä…), paluuta jo miettien matkalaukussa ei todellakaan ole tilaa ylimääräiselle (ok ostan kyllä lisää matkatavaratilaa, mutta siis tilaa ”EI” ole), ja tärkeimpänä asiana: tehtäväni on hoitaa lapsia ja ulkoilla, mukana on jatkuvasti jättimäinen käsilaukku kaikelle pakolliselle tavaralle, joka on mukana ihan jokaisena hetkenä lasten kanssa, sekä rattaat (jotka luojan kiitos menevät kasaan!!). Eli käytännöllisyys ja yksinkertaisuus kunniaan, JEE! Juoksen myös joka arkipäivä rattaiden kanssa metrotunnelin portaita ja käytäviä pitkin edes takaisin, korkkarit olisivat siis painajainen, vaikka ihania ovatkin.

Taas mukana on ihan satunnaisia otoksia sieltä täältä, lasten kanssa kun ehdin juuri ja juuri puhelimella kuvan sieltä toisen täältä ottaa. Kamera on kyllä lähes aina mukana, ainakin silloin jos olen yksin liikenteessä. Alla on kuva Umedan metroaseman ulkopuolelta, jossa käyn päivittäin koulubussin takia. Reitti on Shinsaibashi – Hommachi – Yodoyabashi – Umeda. Metrotouhu ja reitti ja kaikki semmoinen alkaa kyllä olla jo tuttua, osaan ostaa lipun ja toimia muutenkin asianmukaisesti erottumatta niin länsimaalaisena tavoiltani. Ainakin oletan näin, haha. 

 

Tämä kuva on kahdeksankerroksisesta elektroniikka yms. kaupasta, Yodobashista. Siellä on siis ihan kaikkea, mahdollista ja mahdotonta. Katsokaa nyt tuota kuvaa, takaseinääkään ei näy. Kauppa jatkuu joka ilmansuuntaan ylös, alas, sivuille ja ympäri ja mietin taas hetken mistä pääsen ulos. Käytiin siellä tänään kun odotettiin koulubussia, oltiin lämmittelemässä. Ostin puhelimeen uuden kuoren, maksoi 8e. Valinnanvaraa olisi ollut vaikka millä mitalla, otin tylsästi ja tapoihini sopien pelkän kirkkaan kuoren kultaisilla hileillä, erottuu iPhone 5s kultainen kuori kauniisti, tsihihi.

Tänään oli hauskaa, kun odoteltiin koulubussia tässä aseman yläpuolella, ohi kulki saksalaisten turistien lauma. Minua harvemmin kukaan aasialainen tuijottelee, tummat hiukset ainakin selittää vähän. Länsimaalaiset kuitenkin tuntuvat bongailevan toisiaan ja ihmeellisiä katseita ja selvästi ”hyvä veli” -tyylisiä tervehdyksiä on tullut muutama vastaan. Palatakseni saksalaisiin, saatiin lapsen kanssa kovasti hämmästystä aikaan. Istuttiin ja syötiin välipalaa, ei sen kummallisempaa. Oltiin vaan kai niin ”kotoisissa” tunnelmissa, eikä turistimatkalla suut auki hämmästelemässä. Hajimete desu – olen täällä ensimmäistä kertaa.

Tähän loppuun voinkin sitten purnata asiasta ärsyttävästä eli siitä, etten saa täällä kaikkia kuviani jaettua. Monta hyvää kuvaa olisi, mutta portaali kääntää pystysuuntaisesti otetut kuvat (puhelimella ja kameralla otetut) vaakatasoon. Mistään en löydä apua tähän, vielä en ole ottanut tarjoajaan yhteyttä. Raivostuttaa kun on hyvä kirjoitusboogie päällä ja fiilis menee japanilaisen vessanpöntön viemäristä alas. Ainiin, siitä täytyykin ottaa kuva joskus jossain. Meillä ei tässä kotona ole mitkään kovin ihmeelliset wc:n käsinojan painikkeet, siitä en viitsi kuvaa ottaa. Ajatuksena kuitenkin se, että kädet voi pitää siististi sylissä toimituksen ajan, pönttö hoitaa homman. Ja ei, en ole vielä kokeillut, jos jotakuta kiinnosti. Hahaha.

Jos teitä ärsyttää blogin ulkoasu, niin ei voi mitään. Nyt tärkeimmältä tuntuu kirjoitella asioita muistiin ja tutustua paikkoihin, bannerin kyhäämiseen tai tekstin fontin valintaan menevä aika on käytössä paljon tärkeämpään. Jos edelleen häiritsee karu ja tylsä ulkoasu, niin tykkään itse simppelistä lookista, tärkeimmät asiat erottuvat ja mihinkään ei kyllästy. Voit muuten kokeilla tätä bloggailua, on aika työlästä suunnitella edes vähän suuntaa mistä kirjoittaa, yrittää valita, muokata ja sijoittaa kuvia jotenkuten tekstiin sopivaksi tai edes löytää aikaa tähän. Tänäänkin olisin ollut nukkumassa jo tunnin, mutta valitsin mielummin tämän. :–) 

Olisi myös kiva osata japania vähän enemmän. Nyt tuntuu, että hoen niitä muutamaa sanaa joita osaan koko ajan. Ok, talon vahtimestarille, siivoojalle, japanilaiselle lastenhoitajalle ja kaupan kassalle tulee sanottua päivittäin ohayō gozaimasu – hyvää huomenta, kon-nichiwa/konbanwa – päivää/iltapäivää, dōmo arigatō – kiitos, ja sumimasen – olen pahoillani, ja se on luonnollisesti hyvä. Täytyy yrittää opetella enemmän, kun pääsee jonkinlaiseen päivärytmiin siivoamisen, ruuanlaiton ja lastenhoidon kanssa. Torstaina 16.4 alkaa englanninkielinen muskari, se on aika kiva juttu. Alla vielä kuvat Umeda Sky Buildingista (alin kuva), sekä Umedan ympäristöstä. Ihan huippukivan oloista aluetta. 

Toivottelen sinne kaikille hyvät yöt, kello on täällä nyt 21:55. Pusuja ja haleja.

-Essi