Okinawa 6.-10.5.2015

 

Moi kaikille pitkästä aikaa! 

Tarkoituksena oli tehdä tämä postaus jo päiviä sitten, mahdollisimman pikaisesti Okinawalta kotiutumisen jälkeen, jotta kaikki fiilikset olisivat vielä kirkkaina mielessä. Epäonnekseni tulin kipeäksi ja viimeiset neljä päivää olenkin viettänyt pelkästään lepäillen pimeässä huoneessa. Ei paljon kurjempaa asiaa keksi, kuin sairastua ulkomailla. Tämä on ainoa hetki täällä kun olen toivonut pääseväni pian kotiin. Onneksi tänään illalla olo tuntuu jo vähän paremmalta, kävin tänään lääkärissä ja sain muutamia lääkkeitä oloa helpottamaan. Toivottavasti sairastelut tältä reissulta oli nyt tässä, sen verran kipeä olen viime päivinä ollut. Suomessa sitten seuraavaksi, please!

Nyt sitten siihen varsinaiseen aiheeseen eli visiittiini Okinawalla, tarkemmin Tokashiki Islandilla, joka on yksi Kerama saariryhmän saarista. Okinawan saari kuuluu Japanille, mutta siellä on Yhdysvaltojen sotilastukikohta ja amerikkalaisia sotilaita. Vähän ehkä harmittaa, että aikaa tutustua Okinawan pääsaareen ei ollut yhtään. Toisaalta, jos se on täynnä amerikkalaisia juttuja niin enpä tiedä… Ehkä jotain perinteistä Okinawaa olisi ollut kiva nähdä. Karate on muuten alunperin Okinawalainen kamppailulaji, tiesittekös?

Osakasta lentää 2h Okinawaan, Nahan lentokentälle. Reissusta tietää tulevan hyvä, kun lentokoneessa tullaan sanomaan ”Essi-san? Lentoyhtiö pahoittelee suuresti kentällä tapahtunutta virhettä, olit tehnyt check-in:n jo Internetissä asioita nopeuttaaksesi, mutta silti jouduit jonottamaan bag-dropia check-in:issä. Meno- ja paluumatkallasi saat tästä syystä valita syötävää/juotavaa 500¥ (eli ~5€) edestä.” Nautiskelin RedBullia jäillä, ei huono vaihtoehto jos on herännyt klo 4 lähteäkseen lentokentälle haha.

Lentokentältä oli helppoa ottaa bussi Tomarin satamaan, josta lauttoja eri saarille menee. Ongelmallista on ehkä se, että erilaisia lauttasatamia on useita, kuten saariakin. Saa olla tarkkana, että ottaa oikean bussin oikeaan satamaan. Paikalliset kyllä auttoivat parhaansa mukaan, vaikka englantia eivät puhuneetkaan. Meneillään olleen Golden Weekin viimeistä päivää (keskiviikkoa) ei kyllä mitenkään huomannut. Ei ihmismassoja tms, kuten suomessa on tottunut jos on yleisen vapaapäivän loppu. Noh, tietäähän sen, japanilaisia eivät rantalomat ja aurinko kiinnosta.

Lauttoja Tokashikin saarelle oli kahta erilaista, nopea 35min ja hidas 70min. Hidas meni kerran tai kaksi päivässä ja toinen niistä oli jo mennyt, joten päätin ottaa nopeamman. Otin samalla menopaluulipun (menopaluulippuja on tarjolla myös mm. lentokenttäbussiin, otin senkin), koska se on halvempaa ja tiesin paluupäiväni ennakkoon. Nopea lautta oli NOPEA! En tiedä monta solmua vauhti oli, mutta iso vene liikkui todella kovaa ja seisoessa sai pitää todella kiinni laidoista että pysyi pystyssä. Vene näytti aika samalta kuin Tuurimoottorit kotona, kansipaikkoja ja sisällä penkkejä. 

Majoituksen olin napannut oikeastaan lennosta, edullisessa guesthousessa oli yksi vapaa paikka ja se oli tosi kehuttu sijainniltaan ym. Majoitukseen kuului nouto Tokashiki saaren satamasta ja kuljetukset rannalle ja takaisin joka päivä. Henkilökunta oli tosi ystävällistä ja muut asiakkaat vielä mukavampia! Ihan superhienoa päästä kokemaan kaikkea uutta ja mieletöntä sellaisten ihmisten kanssa, ketä et edes tunne! 

Jokaisena iltana käytiin kaupassa ostamassa ruokatarvikkeet yhdessä ja sitten sovittiin ketkä tekee ruuat ja ketkä tiskaa. On niin siistiä päästä syömään mm. raakaa tonnikalaa, joka on pyydetty läheltä, se on ihan tuoretta, sulaa suussa ja maksaa -ei mitään- verrattuna suomeen. Syötiin myös kananmunakeittoa kiinalaisittain, tofua eri tavoin valmistettuna ja pääsin näkemään (ja syömään hehe) kuinka kokonaisena paistettu kala perataan ruodoista pelkillä syömäpuikoilla muutamassa sekunnissa. Mieletöntä!

Tässä top 5 parhaat palat reissusta, joita en varmaan koskaan unohda, ja joita en mitenkään pysty mutta yritän teille kuvailla. 

1. Seisotaan rannalla, varpaat vedessä, snorkkelit otsalla tähyillen kristallinkirkkaaseen, turkoosiin veteen. Vanha japanilaismies neuvoo tarkkailemaan koralliriuttoja ja jos näkyy liikettä, siellä voi olla merikilpikonna. Kukaan meistä ei näe mitään, mutta mies osoittaa veteen alle 50m päähän.

”Kame!!” Hän huutaa ja osoittaa veteen.

”TURTLE?!!” Me kaikki huudetaan, mies nyökkää ja me juostaan veteen. 

Ja siellä se on. Iso, kaikkien mielestä valtava, maailman kaunein olento IKINÄ. Merikilpikonna, Cheloniidae. Se ei pelkää meitä, ui vaan hiljakseen, se ihan kuin leijuu, lentää tai jotain. Veden alla kaikki me vaan tuijotetaan sitä ja pinnan yläpuolella kiljutaan kuinka upea se on. Järjetöntä. 

 

2. Ahora beach on toinen Tokashiki saaren rannoista. Enemmän ravintoloita, turisteja (Tokashiku beachilla ei koskaan ollut ketään muita) ja rantavalvoja. 

Upeat koralliriutat muutaman metrin päässä rannasta, siellä on kaikki upeimmat akvaariokalat kämmenen kokoisina eivätkä nekään pelkää yhtään. Siellä minä uiskentelin monta tuntia, klovnikalojen ja muiden seassa, sateenkaaren kaikissa väreissä. Selkä paloi mutta vähät siitä, upea kokemus.

3. Uskomattoman kirkas, turkoosi vesi. En ole nähnyt muita trooppisia vesiä, mutta muut matkailijat sanoivat ettei missään, ei missään ole sellaista vettä ja hiekkaa kuin tuolla. Pakko varmaan uskoa niitä siis.

 

4. Private beach. Etenkin toinen rannoista, Tokashiku beach oli aina ihan autio. Saattoi olla vain meidän porukka ja muutama muu turisti, ei muita. Ihan mielettömän siistiä pelleillä, juhlia, nauttia ajasta niiden ihmisten kanssa siellä, meidän omalla rannalla, meidän oman kilpikonnan kanssa. Hehe. 

5. Ihmiset. Jokainen vastaantuleva kyttyräselkäinen mummu hymyili aina aurinkoisesti, tervehti ja kyseli kuulumisia. 

Ne ihmiset siis tietysti myös kenen kanssa sain viettää aikaa rantsulla. Hömppäiltiin jooga ja jumppajuttuja Kanadalaisen Samanthan kanssa, mun sielunsisko tai jotain. Kuka muu (omaa parasta ystävääni ja muutamaa muuta parasta tyyppiä suomessa lukuunottamatta) sanoo ekana biitsipäivänä ”Hemmetti kun tekis miel riipasta kunnolla mut ei viitti jos löytyykin joku mies, antais huonon ensivaikutelman”. Johon miä vastaan ”Ai japanista? Mies?” Ja sit me naurettiin silmät päästä. Sammin kanssa oli Brooke ja Hannah, ihan mielettömiä tyttöjä. Pelattiin sananselityspelejä iltaisin Hannahin tabletilla ja siinä oli videokuvaus… *materiaali ei sovi kenellekään* Tai kaikki go pro -kamerapelleilyt Loganin ja Taylorin kanssa (pojat on Okinawalla airforce -sotilaina, Texasista kotoisin ja menneet naimisiin 18-19vuotiaina… Only in US baby…) Haha ja niin Malin ruotsista! Kuinka joka ilta todisteltiin kaikille, että ei, suomi ja ruotsi ei ole yksi ja sama kieli. Ne ei edes kuulosta samalta. Kirjoitettiin kaikki sama teksti guesthousen muistikirjaan omalla äidinkielellä, eli nyt sieltä löytyy sama teksti englanniksi, japaniksi, hollanniksi, suomeksi, ruotsiksi, italiaksi ja skotlanniksi. :–)

Nää on tyyppejä, kenelle kuuluu iso kiitos että reissu oli niin onnistunut! Ja kuten kuvista näette, paikka on todellinen paratiisi. Mitä muuta voit pyytää kuin aurinkoa, kirkasta vettä ja valkoista hiekkaa, hiljaisuutta, ystäviä (ei ehkä niitä rakkaimpia, mutta uusia ja hyviä nämäkin), kylmää juomaa, hyvää ruokaa (kuvassa ramen noodels Okinawa style) naurua ja se kilpikonna? Etpä paljon muuta. 

-Aurinkoisia ajatuksia kotiin!

XOXO Essi