Se ensimmäinen

Heippa!

Ensimmäinen askel kohti tulevaa reissua on tehty: avasin tämän blogin. Toivon hirveästi, että saan tästä paljon luettavia ja selailtavia muistoja matkan jälkeen. Haluan nauraa ja hymyillä myöhemmin ajatuksilleni nyt, kun vasta jännitän etukäteen kaikkea tulevaa tuntematonta. Toivon myös, että saatte mukavia lukuhetkiä. Haluatte varmasti tietää, ja minä haluan teille kertoa, mistä oikein on kyse. Eiköhän siis aloiteta matka yhdessä, tukijoukot takana ja vieras kulttuuri edessä!

Olen siis äskettäin saanut tietää pääseväni Japanin Osakaan au pairiksi, suomalis-englantilaiseen perheeseen. En ole koskaan haaveillut matkasta Aasiaan, tai ollut kiinnostunut au pairina toimimisesta. En tiedä Japanista erityisesti mitään nähtävyyksiä, tai miksi ihmiset sinne matkustavat. Fuji-vuoren tiedän ja sen, että Muumit ja Suomi yleensä on suosiossa. Kun siis kuulin tällaisesta ”Once in a Lifetime” -kokemuksesta, niin tiesin, että nyt oli tullut minun hetkeni avartaa maailmankatsomustani, matkustaa yksin, ottaa ihan todella vastuu itsestäni ja noh, kasvaa aikuiseksi (terveisin ikuinen Peter Pan).

Huhtikuun alussa istun lentokoneessa ja toivon, että nenäliinoja on tarpeeksi, muistin tuliaiset, lentokoneen istumapaikan näyttö toimii, ja että olen menossa oikeaan maahan. Nyt jännittää jo hirveästi, entä silloin kun seison yksin Helsinki-Vantaalla matkalaukku kädessä ja passi toisessa? Oikeastaan olen ihan vähän innostunut ja alle kaksi viikkoa tuntuu ikuisuudelta. Odotan kaikista eniten noh, perheen näkemistä siellä tietysti, luontoa ja värejä, ihmismäärän järkyttävyyttä ja näkymiä meidän parvekkeelta 24:nnestä kerroksesta… 

Haikein mielin muistelen monta viikkoa sitten irtisanottua kolmiotamme keskustassa. Asunto oli valtavan rakas minulle, siskolleni (paras kämppis maailmassa!) ja monelle muulle ystävälle. Asunnossa vietettiin ikimuistoisia bileitä (yksi ”varoitus”!), naurettiin ihan liikaa, videoitiin monta typerää videota ja otettiin vielä enemmän hölmöjä valokuvia. Vuosi siinä oli mieletön, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan?!

Yritän kirjoittaa teille paljon omista ajatuksista ja kulttuurieroista, kohtaamisista ja hankaluuksista, iloista ja suruista. Yritän myös opetella tätä blokkaamista (thainyrkkeilyssä osaan jotain blokkeja, ei taida olla ihan sama asia? Hehhe.), olen nopea oppimaan joten koittakaa kestää alkukankeuksia!

-Essi

Suhteet Oma elämä