30-luvun lesbot, osa 2

Eli, miten sitä nyt sitten naisena eläisi, osa x. Eli, sunnuntai ja mieliala vähän liikutukselle altis, osa x. Tänä sunnuntaina olen sitä mieltä, että Mannerheimistä puhutaan liikaa ja Mannerheimin tyttäristä liian vähän. Kuukausiliitteessä puhuttiin jotain, referoin sieltä.

Nuorempi tytär, Sophie Mannerheim, oli 40-luvun lehtijutussa kuvailtuna elegantti, solakka ja savuketta polttava. Sophie eli Pariisissa eikä miehityksen aikanakaan halunnut lähteä kaupungista. Pariisissa oli ystävätär Alexandra Demidoff-Depret-Bixio*, jolle Sophie testamenttasi omaisuutensa ja joka ennen pitkää haudattiin ystävättärensä kanssa yhteisen muistomerkin alle.

* Alexandra saa edinburghilaiselta hautausmaalta löytämäni Kunigunde Rappeneggerin seuraksi tähden reippaalla kädellä nimiä saaneiden walk of famelle.

Vanhempi tytär, Anastasie Mannerheim, meni 21-vuotiaana karmeliittaluostariin. 30-luvun lopulla Anastasie muutti pois luostarista ja yhteen ystävätär Olive Rooneyn kanssa. Kuukausiliitteen juttu lainaa sekä Anastasien että Oliven kirjeitä marsalkka Mannerheimille.

Anastasie: Mon Bien Cher Papa, hyvin rakas isäni –– Ystäväni on luonani ja jatkamme yhdessä asumista uudessa asunnossani. Näin en ole yksin, eikä sinun tarvitse olla huolissasi.

Olive: Dear Field Marshal Mannerheim –– tulen aina tekemään kaikkeni huolehtiakseni Stasiesta. Rahan näkökulmasta minulla ei ole mitään tarjottavaa, mutta me tulemme aina selviämään jotenkin.