Vuoden pituinen vitsi
Vuosi sitten maaliskuussa halusin elämään rauhaa. Olisipa aikaa nukkua enemmän kuin neljä tuntia yössä, mietin. Tähän ensimmäinen punchline: sähköposti yt-neuvotteluista.
Puoli vuotta sitten syyskuussa sain viimeisen palkan ja elämään rauhaa. Rauha lähti sittemmin muualle, mutta kävi kuitenkin.
Syyskuun jälkeen mua on pyydetty kolmeen työpaikkaan. Otetaan sinut meille tosi mielellään! Mitään tarkkoja päiviä en nyt osaa sanoa, mutta olethan sitten heti käytettävissä jos meille tulee tilaus? Ja minähän olisin, mutta joka kerta kun puhelin soi, siellä on vain hammaslääkäri. Eikä sekään halua mua välittömästi vaan ehkä vuoden kuluttua, soitellaan sitten sinulle kun vapautuu aikoja.
Mietin, että pitäisi alkaa viritellä nyt vielä parisuhdetta. Jos kukaan ei soita, niin olkoot edes multitasking-hiljaisuus.
On mulla ennenkin näitä pitkiä vitsejä ollut. Kymmenen vuotta sitten mietin, mitä se luulosairaus muka on. Viisi vuotta sitten luulin, aivan perusteetta, kuolevani kolmen päivän sisällä johonkin vakavaan, mihin kuolee suu auki.
Viisi vuotta sitten olin opiskelija. Olen yhä. Opintotuet menivät, mihin lie vuodesta toiseen jatkuviin opiskelijalippuihin eri lähiöistä sinne sun tänne yliopistoille. Edellinen koulutus näytti ohituskaistalta akateemiseen työttömyyteen, nykyisten opintojen oli tarkoitus olla jotain muuta.
Paitsi, oho (tässä kohtaa joku istuu pahaa aavistamatta pierutyynylle), opiskelijana en ole oikeutettu toimeentulotukeen ja tosi kiva, otan sun nimen ylös niin me soitellaan sulle ei ole vielä virallinen valuutta. En osaa ajatella mitään muuta kuin sitä, mistä saisin rahaa. Epätoivokaan ei ole valuutta, vaan se on lajiltaan sellainen virus, joka saa ostamaan kaupasta juustoa vaikka juuston ostamiseen kaatuu koko viikon ruokabudjetti. (Mulla on taloudellisesti paljon turvatumpi tilanne kuin monilla, mutta yli puolen vuoden tulottomuutta en enää oikein pysty uudelleenbrändäämään jännittäväksi haasteeksi.)
Turha muuten väittää, että tässä nyt missään itsesäälissä kierittäisiin! Ehei! Juuri kerroin haastattelijalle, kuinka olen luonteeltani niin positiivinen että näen aina kaikessa parhaat puolet. Haastattelija sanoi, että olet varmaan kaikkina päivinä käytettävissä jos nyt jotain tarvetta tulisi?