Vaarallinen elämä

Kymmenen vuotta sitten ajattelin, että jos olisi iso kaupunki ja kaikki sen epämääräiset syrjäkujat ja jossain niiden varrella oma ovi.

Kaksitoista vuotta sitten luin lehdestä, kuinka yhtä kotoaan muuttavaa tyttöä oli sen äiti varoittanut: kunhan et tutustu pitkätukkaisiin poikiin ja ala elää vaarallista elämää. Se tutustui heti pitkätukkaisiin poikiin ja perusti bändin. Päätin tutustua pitkätukkaisiin poikiin. (Heti, kunhan pääsisin jonnekin missä niitä olisi, ja vaarallinen elämä jotakin muuta kuin viisi lasta viiteen vuoteen.)

(Viisitoista vuotta sitten ajattelin. Se riittää: tässä kohtaa paniikki vanhenemisesta.)

Tänään tulin kotiin, syrjäteitä peltojen keskellä, laukussa äidin leipomaa pullaa. On oma ovi: sen takana laskostan hameeseen vuoria kun ruudulla lennetään avaruudessa. Vuosisadan mittapuulla tämä on hienointa ikinä, vuosikymmenen mittapuulla tuntuu että pitäisi pyytää joltakulta anteeksi.

No niin. Anteeksi, teini-ikäinen minä. Haluaisin kuitenkin huomauttaa, että tässä vaiheessa on jo huomattu vehnäjauhon olevan ihan tosi epäterveellistä. Ai että ei ole sama asia? Noh. Ota vähän pullaa ahdistukseen.