Työsuhde-etuja

Tammikuussa valitin työttömyyttä ja joulukuussa teen samaan aikaan päivä- ja yötyötä. Sitten helmikuun olen nyt tilannut seitsemän uutta verokorttia, vaikka jo vuoden neljännen pätkätyön alkaessa tuntui, etten jaksa enää mennä pätevän näköisenä yhteenkään kahvitaukopöytään.

Jotain outoa tämä jatkuva mahdollisuuksien kyttäily ja pätevän esittäminen saa aikaan, jotain vähän huonoa. Iltaisin tai aamuöisin tai milloin mihinkin vuorokaudenaikaan vaan lojutaan täällä kaikki sekaisin, minä ja haisevat roskapussit ja julkaisemattomat luonnokset. On tunne, että halusin elämältäni jotain muutakin kuin kyvyn olla jatkuvasti vihainen. No, toki halusin töitä ja sain töitä ja…

… yllätyksekseni tämä ei sitten kuitenkaan ole kurjaa. On hyviä puolia, joita ei työpaikkailmoituksissa mainita. Hyvää ovat harmaantuneet ukot, jotka pönöttävät työhuoneen seinällä 70-luvun laseissa. Maisemat vanhojen kattojen yli ovat hyviä. Teollisuushallin haju on hyvä. Pitkät maanalaiset käytävät ovat hyviä. Sata vuotta sitten kirjoitettu koukeroinen teksti, jonka muste on levinnyt niin etten saa siitä selvää, on hyvä. Hiljaiset bussimatkat. Tiskin takana istuminen. Valaistut isot parkkipaikat öisin. Pukuhuoneet.

Ja tärkeimpänä: kaikissa maailman kahvihuoneissa jatkuva epävarmuus siitä, että on vahingossa ottanut teensä jonkun yksityiseen kahvikuppiin ja sen takia elämässä on kaikki mennyt miten on. Sekin on ihan hyvä.