Kesä on tahmea, joinakin iltoina kuvittelen itseni Los Angelesiin. Kuvitteellisella lomalla ei tehdä muuta kuin istutaan avoautossa loputtomassa vaaleanpunaisessa illassa. Luen Didionia, koska Kalifornia ja epämääräiset epämukavat tunteet on ihan Didionin kamaa.
Ajattelin vain tulla tämän varjolla sanomaan, että Didionin On Keeping a Notebook löytyy klikkauksen päästä, näin. Se on niin hyvä etten halua lainata siitä yhtään pätkää.
Tänä kesänä kavereiden rakkauselämässä menee lupaavasti. Mulle Youtube suosittelee dokkaria miehestä, joka eli 25 vuotta pitsalla. Koko kaupunki juhli Kurvissa block partyillä. Paitsi minä, joka olin Haltialassa sienestämässä, sain 53 hyttysenpuremaa, keräsin kolme marjaa enkä yhtään sientä, ja päädyin kumisaappaineni retkottamaan golfkentän kahvilan sohvalle.
Huomaan, etten ole sitten viime kuulumisten muuttunut hienostuneeksi traagiseksi hahmoksi. Pysyn koomisessa sivuroolissa.
Tänä kesänä olen kokeillut uusia asioita. Puolukkajäätelöä, kaljan juomista ja sellaisia menkkakipuja, että pyysin äitiäni lyömään mut tajuttomaksi. Näistä kolmesta suosittelen eniten puolukkajäätelöä. Oikein pahan kivun jälkeen sitä elää ihan normaalisti, käy töissä ja torikirppiksillä ja istuu kahvilan terassilla juomassa limsansa hillopurkista samalla myötähäveten kaikkia jotka juovat limsansa hillopurkeista, mutta vielä pitkään on ontto olo. Vähän kuin juuri olisi mennyt ohi diplomaattiauto aseistetun saattueen keskellä.
Sellaista on tänä kesänä.
