Tuo mulle vihaisia lauluja

Mielenosoituksesta lähti käyntiin muutos. Ensin se näkyi kuumemittarissa ja sitten käytettyjen nenäliinojen määrässä. Se olikin ainoa muutos, joka lähti käyntiin, eikä se ihan riitä. Tämä henkilökohtainen on poliittista vain sikäli, että voin nyt aivastaa rasistia päin.

Yliopistolla on yhä valtaus, ja viime päivinä on poikkeuksellisen hienosti kirjoitettu ihmisoikeuksista ja purettu poliitikkojen valheita. (Paitsi Hesarissa, jossa tänäänkin etusivun isoin juttu on väkivaltaisten rasististen hyökkäysten sijaan englannin oikeinkirjoitus.)

Hyvien kirjoitusten alle tulee vyöry kamalia kommentteja, päälle huonompia kirjoituksia, ja otetaanpa tähän väliin viesti sponsoreiltamme, ja välillä mua turhauttaa niin paljon että haluaisin kiroilla. Saatana.

Kun tuntuu, ettei mikään muutu vaikka kuinka moni tyyppi kirjoittaisi vaikka kuinka hyvin siitä, mikä on totta ja mikä on hyvää, mä päiväkuvittelen elämäni dj-keikan. Se kuullaan ainoastaan tietyissä virka-autoissa, joissa on tummennetut lasit ja autoradio, joka yhtäkkiä ei suostukaan hiljenemään.

Se alkaa Jarvis Cockerilla, mutta kerro mulle miten se jatkuu, koska tänään mä en tiedä riittävästi vihaisia lauluja.