Tweed-takkiset pojat

Edinburghissa ei kello yhdentoista jälkeen liiku kukaan. Paitsi minä ja ystäväni, kun hylkäämme kahden ja puolen punnan viskit sekä Dylan Moranin ja palaamme illalla kissan ja moottoroidun sohvan luo. Lontoon jälkeen hiljaisuus tuntuu oudolta ja kissa kävelee ylitseni kuin olisin osa sohvaa. Päivisin on kylmä, mutta riittävän aurinkoista tweed-takkisten poikien lueskella puistossa lounastaukoinaan. Jonakin päivänä tuulee myrskyvaroituksen verran ja kanaalinvarren polulta voi katsella vedessä virtaavia lehtiä. Bussista pitää jäädä hautausmaan jälkeen, hautausmaalla voi ohimennen lukea oppitunnin entisaikojen lapsikuolleisuudesta. Myös nimipolitiikasta: en tiedä kuka olit, Kunigunde Rappenegger, mutta aika pirun majesteetillinen oli nimesi.