Lapsettomuuden pelko

Työputken hellittäessä viime keväänä minulle iski jälleen vauvakuume. Olin kokenut sen pari kertaa aiemminkin, mutten näin kovana. Pääsiäisenä mökkilomaa viettäessäni en voinut ajatella mitään muuta. Samalla kun vauvakuume iski niin kovaa, iski myös pelko lapsettomuudesta.

Kuva: Pexels / Luis Fernandes

Perhehaaveita

Koko ikäni olen ihannoinut perhe-elämää ja haaveillut perheestä. Olen haaveillut isosta perheestä ja kertonut sen toki puolisollenikin, joka puolestaan ei ollut kokenut aiemmin vauvakuumetta. Olemme olleet pitkään yhdessä ja oikeastaan seurustelumme alkuvaiheessa kumpikaan ei oikein osannut odottaa, että olisimme yhdessä perheenperustamiseen asti. Sen vuoksi emme olleet puhuneet lapsihaaveista suhteen alussa. Vauvakuumeeni pakotti siihen viimeistään. Kerroin, että olen haaveillut isosta perheestä ja pelkään nyt, että kun 30 vuotta iskee tiskiin, niin haave romuttuu. Olen sitten jo vahva luuska seuraavana talvena ja varsinkin ennen kuin puolisoni asialle lämpiää.

Lapsenkaipuu on uskomaton tunne. Se herkistää jollain aivan uudella tavalla ihmisen. Tarvitsen jonkun jota hoitaa, jonkun oman. Herkistelen vain muiden lasten kohdalla, rakastan jokaisen lapsia ja olen jokaisesta vieraastakin pienokaisesta valtavan iloinen ja ylpeä. Sydämeni tuntuu pakahtuvan joka ainoa kerta kun kohtaan lapsen. En voi enää ymmärtää, mikä elämäntarkoitus olisi, ellei perheenperustaminen ja siitä huolehtiminen.

Pelko lapsettomuudesta

Lapsettomuus sai aiheena minut ihan yhtälailla herkistymään. Koin kärsiväni jollain tavalla lapsettomuudesta, vaikken oikeasti tiennyt olisiko minulla mahdollista saada joskus lapsia. Tutkin asiaa ja luin paljon kirjoituksia. Yritin omaksi turvakseni oppia elämään lapsettomuuden pelon kanssa. Pohdintojeni jälkeen totesin, että voisin elää hyvää elämää ilman lapsiakin. Silti tämä perhehaave oli katsottava loppuun asti. Pohditaan vaihtoehtoa B vasta kun se näyttäytyy todennäköisemmältä. Lapsettomuuden pelko kuitenkin lisäsi vauvakuumetta ja asian kiireellisyyttä.

Pelko voi myös opettaa, sillä lapsettomuudesta lukiessani opin paljon naisen hedelmällisyydestä. Toisaalta, vaikka pelko ensin tuntui lamaannuttavaltakin, punnitsin parisuhdettamme ja totesin, että elän jo nyt niin hyvää elämää, ettei lapsettomuus elämääni pilaisi. Kun pelon oli pystynyt käsittelemään, oli huomattavsti vapautuneempi olo. Pelko oli hetkellisesti syönyt onnellisuuttani, mutta käsiteltyäni pelkoa ja ehkä enemmänkin tutkiskeltuani itseäni, löysin uutta varmuutta elämääni kaiken sen epävarmuuden keskellä. Ehkä tuokin kuului jollain tavalla aikuistumiseen ja ainakin minun kohdallani se oli varmasti myös valmistautumista ”lapsenhankintavaiheeseen”.

Kai tähän loppuun voisi tokaista jotain itsensä hyväksymisestä ja rakastamisesta. Vaikka niin, että ensin on rakastettava itseään ennen kuin voi rakastaa toista (lasta). Löytäkäämme siis onni tässä ja nyt. :-)