Lapsettomuuden pelko

Työputken hellittäessä viime keväänä minulle iski jälleen vauvakuume. Olin kokenut sen pari kertaa aiemminkin, mutten näin kovana. Pääsiäisenä mökkilomaa viettäessäni en voinut ajatella mitään muuta. Samalla kun vauvakuume iski niin kovaa, iski myös pelko lapsettomuudesta.

Kuva: Pexels / Luis Fernandes

Perhehaaveita

Koko ikäni olen ihannoinut perhe-elämää ja haaveillut perheestä. Olen haaveillut isosta perheestä ja kertonut sen toki puolisollenikin, joka puolestaan ei ollut kokenut aiemmin vauvakuumetta. Olemme olleet pitkään yhdessä ja oikeastaan seurustelumme alkuvaiheessa kumpikaan ei oikein osannut odottaa, että olisimme yhdessä perheenperustamiseen asti. Sen vuoksi emme olleet puhuneet lapsihaaveista suhteen alussa. Vauvakuumeeni pakotti siihen viimeistään. Kerroin, että olen haaveillut isosta perheestä ja pelkään nyt, että kun 30 vuotta iskee tiskiin, niin haave romuttuu. Olen sitten jo vahva luuska seuraavana talvena ja varsinkin ennen kuin puolisoni asialle lämpiää.

Lapsenkaipuu on uskomaton tunne. Se herkistää jollain aivan uudella tavalla ihmisen. Tarvitsen jonkun jota hoitaa, jonkun oman. Herkistelen vain muiden lasten kohdalla, rakastan jokaisen lapsia ja olen jokaisesta vieraastakin pienokaisesta valtavan iloinen ja ylpeä. Sydämeni tuntuu pakahtuvan joka ainoa kerta kun kohtaan lapsen. En voi enää ymmärtää, mikä elämäntarkoitus olisi, ellei perheenperustaminen ja siitä huolehtiminen.

Pelko lapsettomuudesta

Lapsettomuus sai aiheena minut ihan yhtälailla herkistymään. Koin kärsiväni jollain tavalla lapsettomuudesta, vaikken oikeasti tiennyt olisiko minulla mahdollista saada joskus lapsia. Tutkin asiaa ja luin paljon kirjoituksia. Yritin omaksi turvakseni oppia elämään lapsettomuuden pelon kanssa. Pohdintojeni jälkeen totesin, että voisin elää hyvää elämää ilman lapsiakin. Silti tämä perhehaave oli katsottava loppuun asti. Pohditaan vaihtoehtoa B vasta kun se näyttäytyy todennäköisemmältä. Lapsettomuuden pelko kuitenkin lisäsi vauvakuumetta ja asian kiireellisyyttä.

Pelko voi myös opettaa, sillä lapsettomuudesta lukiessani opin paljon naisen hedelmällisyydestä. Toisaalta, vaikka pelko ensin tuntui lamaannuttavaltakin, punnitsin parisuhdettamme ja totesin, että elän jo nyt niin hyvää elämää, ettei lapsettomuus elämääni pilaisi. Kun pelon oli pystynyt käsittelemään, oli huomattavsti vapautuneempi olo. Pelko oli hetkellisesti syönyt onnellisuuttani, mutta käsiteltyäni pelkoa ja ehkä enemmänkin tutkiskeltuani itseäni, löysin uutta varmuutta elämääni kaiken sen epävarmuuden keskellä. Ehkä tuokin kuului jollain tavalla aikuistumiseen ja ainakin minun kohdallani se oli varmasti myös valmistautumista ”lapsenhankintavaiheeseen”.

Kai tähän loppuun voisi tokaista jotain itsensä hyväksymisestä ja rakastamisesta. Vaikka niin, että ensin on rakastettava itseään ennen kuin voi rakastaa toista (lasta). Löytäkäämme siis onni tässä ja nyt. 🙂

perhe raskaus-ja-synnytys

Älä pahoita mieltäsi raskaustestillä

Raskaustesti voi kertoa maailman parhaan uutisen, mutta useammin se kertoo epäonnistumisesta. Sama lamaannuttava epäonnistumisen tunne syntyy myös kuukautisten alkaessa, mutta raskaustestin tuoma epäonnistumisen tunne on ylimääräistä tuskaa. Jälkiviisaana on hyvä todeta, että mieltä on turha pahoittaa yhtään enempää tekemällä ylimääräisiä raskaustestejä.

Kuvaaja Juan Pablo Serrano Arenas palvelusta Pexels

Tarina itsenäisyyspäivältä

Olen jälleen odottanut kuukautisia, tai siis niiden poisjäämistä. Jokainen päivä ”hedelmällisyysikkunan” jälkeen ennen kuukautisia tuntuu niin jumalattoman pitkältä, että päätin kokeilla helpottaa toiveikkaana tietämättömyyttäni tekemällä raskaustestin. Olihan rinnat olleen arat ja vatsassa ollut erilaisia tuntemuksia, oli ollut pahoinvointia ja herkistynyttä hajuaistia. Kuukautisiin oli aikaa vain muutama päivä, mutta päätin tehdä ”varhaisen raskaustestin” itsenäisyyspäivän kunniaksi. Kuvittelin sen helpottavan oloani.

Olen tehnyt testin vain kerran aiemmin ja silloin en odottanutkaan hyviä uutisia, vaikka niitä toki toivoinkin jo. Silloin epäonnistumisen tunne kuitenkin meni nopeasti ohi, sillä pahinta oli epätietoisuus ja saatoinhan nyt lähteä verkostoitumaan viinilasin seurassa viikonlopuksi.

Olin herännyt innoissani hyvissä ajoin itsenäisyyspäivänä. Olin toiveikas ja ajattelin jo tietysti valmiiksi, että jos nyt tärppää ja kaikki menee hyvin, niin pitää lapsi nimetä itsenäisyyspäivän nimipäiväsankareiden mukaan, jotta tämä hieno hetki jäisi muistiin. Mietin miten herättäisin puolisoni hyvillä uutisilla ihanan vapaapäivän kunniaksi. Mietin kertoisinko jo iltapäivällä innoissani vanhemmillenikin testistä.

Tällä kertaa ei  kuitenkaan tärpännyt, testiin ilmestyi vain yksi viiva. Nielin pettymyksen ja jatkoin aamuani normaaliin tapaan istuskeltuani hyvän aikaa kylpyhuoneen lämpimällä lattialla polvet suussa.

Harmitti alitajuisesti silti niin kamalasti. Tässä kerrassa oli jo oikeasti potentiaalia. Oltiin yritetty osua oikealle päivälle ihan tosissaan, joskin omien tuntemusten mukaan ovulaatio nipisteli alavatsassa juuri sinä päivänä, kun puolisoni oli ollut kipeänä ja täysin veto poissa. Sitä kuvittelee tuntevansa oman kiertonsa ja ehkä se tällä kertaa menikin juuri kuvitteluni mukaan.

Jos tämä hormoonimyrsky ja nämä tunteikkaat ajatukset ovat jo entisestään pehmentänyt pääni ja sulattanut sydämeni, niin lisätään soppaan vähän pikkuviulistien soittoa, juhlallinen itsenäisyyspäivätapahtuma ja arvokas Maamme-laulu. Vesiputous oli valmis. Yritin laulaa mukana, mutten pystynyt sillä ensin poskille tipahtaneet liikutuksen kyyneleet muuttuivat vallattomaksi itkuksi.

Itkin arvokasta Maamme-laulua. Itkin liikutuksesta pieniä viulisteja. Itkin minulta taas pois vietyä mahdollisuutta lapsesta. Itkin onnesta nähdä ne lapset soittamassa niin hienosti. Itkin, ettei minulle vieläkään selvinnyt saisinko koskaan omaa lasta, jota seurata näin ylpeänä. Itkin sitä saamarin raskaustestiä.

Mulla oli niin paha mieli. Ne lapset nähdessäni tunsin taas sen suuren tyhjyyden sisälläni. Kaipaan omaa lastani, vaikkei häntä olekaan olemassa. Ehkä jonain päivänä.

Oli pakko jäädä hetkeksi paikoillemme, että sain kerättyä itseni, vaikka tapahtuma päättyi siihen Maamme-lauluun. Puolisonikin oli melkein tirauttanut liikutuksesta, joten ymmärsi onneksi aavistuksen paremmin  minua. Onneksi hän myös tietää, että minulla on muutenkin tunteet niin pinnassa tän asian takia.

Ehkä ilman raskaustestiä olisin pysynyt paremmin kasassa. Pahoitin mieleni aivan turhaan. Mitä hyötyä testistä oli? Ei mitään!

Haluan sanoa sinulle, joka tunnet samaa epätoivoa ja -onnistumista, että älä pahoita mieltäsi enempää kuin on tarve. Kuukautiset kertovat kuitenkin onnistuitteko tämän kierron aikana, et tarvitse siihen lisäksi testejä pahoittamaan mieltäsi yhtään enempää. Odota mielummin muutama pitkä päivä enemmän ja anna tuskan vallata sydämesi vasta kuukautisten alkaessa. Se ”kärsimys” ennen kuukautisia on kuitenkin miellyttävämpää, pientä toiveikasta kutkutusta mahanpohjassa, kuin epätoivo, epäonnistumisen tuska ja valtava lapsenkaipuu, jotka pullahtavat taas kerran pintaan negatiivisen testin myötä.

Mitä opimme? Älä pahoita mieltäsi ylimääräisillä testeillä. Säästä nekin rahat suklaaseen.

Seuraa myös @30kriisi_ Instagramissa!

Kuvaaja Lisa Fotios palvelusta Pexels
perhe raskaus-ja-synnytys syvallista lapset