Yksi vai kaksi viivaa?

Kun kuukautiset ovat päivän myöhässä, tulee fiilis että mitä ihmettä. Nytkö?! Odotin päivän ja kävin ostamassa heti aamusta testin, niin että kovalla pidätyksellä sain tehtyä testin aamuvirtsasta. Testiin tuli kaksi viivaa. Apua!!

Pyysin puolison katsomaan tikkua myös. Oli siinä kaksi, vaikka toinen viivoista olikin himmeämpi.

Seuraavaksi lähetin viestin siskolle. Onko tässä kaksi viivaa? ”On siinä!”, tuli nopeasti vastaus.

Kun pikkuhiljaa aloin uskoa asian todeksi, iski kuitenkin todellisuus. Halusinko tätä oikeasti? Tästä ei ole paluuta. Tämä on aivan valtava elämänmuutos. Onhan puoliso varmasti, oikeasti myös innoissaan? No sitä epäröintiä loppujen lopuksi kesti vain puoli sekuntia. Sen jälkeen olin aivan varma, että tätä oli toivottu pitkään! Ja tämä on maailman paras asia!

Olo oli ihana! Halusin kertoa kaikille. Osalle lähimmäisistä kerrottiinkin heti, sillä meille tämä oli niin iso asia, että olisi suorastaan väärin pitää tieto vain itsellämme. Ajateltiin, että jos jotain ikävää ilmenee, haluamme jakaa senkin. Meillä on molempien perheisiin niin läheiset välit, että jaamme muutenkin kaiken.

Se into, muttet voi kertoa kaikille, sillä kuitenkin on vielä paljon riskejä. Kuitenkin se yhteinen into puolison kanssa oli aivan mahtavaa. Rakastin sitä. Siis rakastin!… Niin kauan kuin se kesti.

Alkuraskauden riskit

Minulla oli epätodellinen olo asian suhteen. Mietin onko kaikki ok, sillä minulla oli niin hyvä olo. Kaikki muut jotka olivat olleet ympärilläni siinä tilassa, olivat voineet aivan hurjan pahoin. Sitten vielä lähestyivät mun 30 -v bileetkin, joissa olisin halunnut paljastaa asian kaikille! Halusin siis varmistaa asian varhaisultrassa. Tiesin, että suurimmat riskit alkion kehityksen keskeytymiseen, siis keskenmenoon, on koko ensimmäisen kolmanneksen ajan, noin 12 viikkoa.

Mentiin yksityiselle ja siellä ei gynekologilla kyllä ollut mitään asiakaspalvelutaitoja. Alkio oli kiertooni nähden pienempi, eikä sydänääniä voinut vielä havaita. Joskin positiivista oli se, että raskaus oli kohdunsisäinen. Nyt oli myös tieto siitä, että ainakin oikea munanjohdinpuoli wörkkii. Kun päästiin vastaanottohuoneesta ulos, pääsi itku. Tottakai huolestuin asiasta aivan valtavasti.

Pari päivää sen jälkeen oli kuitenkin jo ensimmäinen neuvola, jossa kuvista todettiin, että vaikka alkio on pienempi kuin oli laskettu, on heitot täysin normaaleja. Ihmettelin asiaa, sillä mulla on ollut lähes kellontarkka kierto. Halusin kuitenkin uskoa ihanaa neuvolatätiä.

Varmistuksen varmistus: Varhaisultra

Neuvolasta sain kuitenkin lähetteen toiseen varhaisultraan, vaikken ollut varma haluaisinko sinne mennä. Ultra oli tapahtuneesta viikon päästä. Neuvolalääkäri oli epäonneksemme sairastunut ja joku sijainen teki ultran. Se hiljaisuus oli tuomitseva ja se jatkui pitkään. Taas nousi huoli… Hän laittoi lähetteen sairaalaan, jossa on tarkemmat laitteet, kun ei itse varmaksi löytänyt sykettä, joka olisi pitänyt näkyä jo. Lähetteessä saattaisi mennä viikko. Ajattelin, että kyllä mä jaksan, vaikka henkisesti olin aivan rikki siinä hetkessä.

Jäimme odottamaan soittoa sairaalasta. Vajaassa viikossa soittivat minulle ajan ja saimme sovittua sen parin päivän päähän. Sairaalan tätikin oli ihana, hän sanoi ”Teille varataan suoraan täältä sitten aika seuraavaan tutkimukseen, KUN kaiken todetaan olevan kunnossa.” Voi luoja, että mä rukoilin sitä. Varsinkin, kun pikkuhousuihin oli ilmestynyt jotain rusehtavaa vuotoa ihan minimaalisesti pari päivää aiemmin.

Puolisoni oli iltariennoissa, kun mulla alkoi valtavat kivut ja hetkeä myöhemmin vuodot. Olihan se sillä selvä, vaikka mitä muuta toivoisi. Mä itkien silmät päästäni. Itkin kipua ja sitä tyhjyyttä.

Kivut, vuoto ja itku jatkuivat. Kuinka kauhealta tuntuu menettää pieni lapsen alku näinkin nopeasti raskauden alettua. Kuinka rakas alkio voi olla. Onneksi sain olla pari päivää itsekseni ihan vaan kotosalla juuri tuolloin. Mä tarvitsin sen hetken, että sain olla saamaton ja niin kamalan surullinen asiasta.

On kai sanomattakin selvää, että pelko lapsettomuudesta nosti taas päätään. On tää yllättävän rankka ”projekti” henkisesti…