Päivä 2 ~ mielihaluja….
Mielihalut. Onko minulla nälkä vai haluanko vaan syödä syömisen ilosta? Se sinnikäs ääni joka kuiskii tuolla korvien välissä ja pistää mahan mouruamaan. ’Ota nyt vähän, maista pikkuisen.’ Vaan kun en voi; en ainakaan tässä vaiheessa. Pakko pysyä tiukkana että saan jollain lailla homman alkuun ja painon laskusuuntaan. Jos annan nyt luvan itselleni maistaa vähän sipsiä tai ottaa pari karkkia niin se on sitten taas menoa. Tiedän, olen heikko. Mielihalut on vieneet minut monesti mukanaan, ihan liian usein. En kai muuten olisikaan tässä pisteessä missä nyt olen. En istuisi ruudun takana kirjoittamassa tätä blogia vatsa tilannetta ihmetellen ja pitsan kuvat silmissä pyörien.
Tänään on ollut vaikea päivä. Tai oikeastaan ilta. Töissä meni vielä hyvin; söin säännöllisesti, otin lounaalla yli puolet lautasesta salaattia, en santsannut. En ottanut kahvihuoneessa tarjolla ollutta pannukakkua ja hilloa. Kotiin kun pääsin, oli myös fiilis alussa hyvä. Söin tonnikala-fetasalaatin jolla sainkin nälän hyvin karkotettua. Pikkuhiljaa se sitten hiipi. Kiukku. Halu napostella jotakin. Ärtymys miksi muut saa mutta minä en. Teki melkein mieli itkeä kun ajattelin että mies voi syödä lähes mitä vaan ilman että se näkyy missään. Miksi minä en? Pohdin kiukuissani kenen vika läskini on. Miehen joka tuo evästä kotiin? Kauppiaiden jotka mulle ruokaa myyvät? Yhteiskunnan? Se olisikin helppoa kun voisi sysätä syyn jonkun toisen niskoille ja sanoa että korjaa asia. Mutta vaikka kuinka murehdin ja märehdin niin pakko oli myöntyä siihen ajatukseen että itse minä olen läskini kerännyt eikä kukaan muu.
Huomaan jo nyt että tällä kertaa laihduttaminen ei tule olemaan minulle pelkkää ruokavalion muuttamista ja liikunnan lisäämistä. Se tulee sisältämään paljon itsetutkistelua ja omaan itseensä uudelleen tutustumista. Etsimistä. Jossain tuolla läskien alla piilottelee se vanha minä joka vaan odottaa taas pääsyään esiin. Pikkuhiljaa. Malttamattomana ihmisenä minulla on monta kertaa tyssänyt alku jo ensimmäisiin päiviin; ennen kuin siis olen edes oikeastaan kunnolla ehtinyt aloittaa mutta nyt yritän tehdä toisin. Yritän olla itselleni armollinen ja ajatella tavoitetta pitkällä tähtäimellä. Jos en huomenna painakaan kolme kiloa vähemmän kuin tänään niin ehkä jo kuukauden päästä. Jos taas annan periksi niin kuukauden päästäkään en saa vaakaani sitä miinustulosta vaan junnaan samassa paikassa edelleen kuin nyt. Tai ehkä jopa korkeammissa lukemissa. Opettelemista, sitähän tämä siis on.
Huomenna päivä uusi. Nyt lasi vettä ja nukkumatin maille. Aamulla labroihin, pitää olla 12 tuntia ravinnotta. Hyvä syy olla syömättä jauhelihapasteijoita joita muille leivoin iltapalaksi. 😉
