On siis syksy

Syksy on totta vie täällä! Tällä viikolla on satanut. Olen kulkenut villasukissa, laittanut takkaan tulet ja keittänyt sitrus-kardemummateetä. Syksyn merkkejä kaikki tyynni. Eilen ennätin tarkistamaan suppilovahveropaikkani juuri ennen pimeän tuloa. Oli siellä sieniä, poimin hätäisesti pussillisen sienipiirakkaa varten. Edellisinä syksyinä sienestin koirien kanssa suunnilleen joka päivä (metsälenkillä käytiin joka tapauksessa), mutta nyt mukana kulkeva vauva vähän rajoittaa metsään pääsyä. Niin maastonkestäviä vankkureita ei ole nähtykään, että niillä meidän sienipaikkaamme pääsisi. BabyBjörnin rintareppu oli oikein hyvä, mutta siihen tuo tyyristylleröinen ei enää mahdu. Ehkä pitäisi hankkia joku kantorinkkasysteemi?

Eikä niitä sieniä nyt niin mielettömiä määriä edes tarvitse, mutta muutama suppiskeitto ja sienipiirakka on vaan pakko saada. Periaatteessa inhoan syksyä (kaikki kaunis kuolee pois), mutta nyt olen ollut hyvällä fiiliksellä. Onko se sitten ikääntymisen merkki, että alkaa nähdä kaikissa vuodenajoissa ne kauniit puolet? Voi jeesus, niin vanha en halua olla.

Jäätiin tänään aamulenkin jälkeen hetkeksi pihaan ja kävin kaivamassa kameran esille. Vauva kärrättiin latoon jatkamaan päikkäreitä, ettei kastu jos alkaa sataa. Mietin ensin, että onko se jotenkin vähän kummallista, mutta sama kai se missä itkuhälärin kanssa nukkuu? Vaunujen sadesuoja pitää joo vähän sadetta, mutta V vetäisee välillä neljän tunnin nokoset ja siinä ajassa ehtii kyllä kastua koko vaunut. Maalaisilla on maalaisten keinot.