Minä hidas, lintu nopea

Ulos menijää odotti eilen surullinen näky. Talon seinän vierustalla makasi kaunis ruskea lintu. Lähemmin tarkasteltuna tirppa näytti haukkovan henkeä. Voi apua, joutuisinko päästämään lintuparan kärsimyksistään? Ajatus kauhistutti, mutta eipä sitä olisi voinut kitumaankaan jättää. Raskain mielin kävelin puuliiteriin hakemaan halkoa.

Mutta kas, halon kanssa palatessani kohtasinkin pystyyn itsensä kammenneen linnun. Siinä se selvitteli päätään selkeästi pöllämistyneen näköisenä. Jätin linnun omaan rauhaansa ja vartin päästä sitä ei ollut enää.

Onneksi olin hidas ja lintu nopea virkoamaan! Myöhemmin lintu tunnistettiin nuoreksi mustarastaaksi. Ihan loogista, niitä pyöriikin tässä pihassa pudonneita omenoita syömässä.